Liity mukaan Pride-kulkueeseen osana urheiluyhteisöä!

Tulemme osallistumaan Pride-kulkueeseen yhdessä muun urheiluyhteisön kanssa yhdenvertaisen ja moniarvoisen urheilun puolesta. Helsinki Pride-kulkue lähtee Senaatintorilta lauantaina 29.6. klo 12. PRIDE-KULKUETTA KOSKEVA OHJEISTUS JA AIKATAULU ON MUUTTUNUT, HUOMIOITHAN PÄIVITETYT OHJEET ALLA!

Helsinki Priden järjestäjä on ennakkotiedosta poiketen osoittanut urheiluyhteisölle oman kulkuepaikan, mikä vaikuttaa myös aikatauluihin ja kokoontumiseen.

Olympiakomitea ja muu urheiluyhteisö on sijoitettu kulkueessa blokkiin numero 13. (kootaan rekan nro 13 taakse). Urheiluyhteisö osallistuu toiseksi viimeiseen blokkiin, joka todennäköisesti pääsee liikkeelle klo 13 jälkeen.

 

Kulkueen aikataulu

  • Klo 10:30 MILK DJs’ aloittavat soiton Senaatintorilla
  • Klo 11:00 NikoLa ja Jamie McDonald aloittavat tapahtuman juonnon. Suosittelemme kaikkia kävelyblokkeihin osallistujia saapumaan torille tähän mennessä.
  • Klo 11:45 Liikenne suljetaan ja kadut Senaatintorin ympäriltä aidoitetaan. Kulku Snellmaninkadun ja Aleksanterinkadun puolelta suljetaan.
  • Klo 12:00 Kulkueen kärki lähtee torilta
  • Klo 13:00 Kulkueen kärki saapuu Kaivopuistoon
  • Klo 14:00 Viimeinen rekka nro 14 lähtee torilta
  • Klo 15:00 Viimeinen rekka saapuu Kaivopuistoon
  • Klo 13:00–20:00 Helsinki Pride -puistojuhla Kaivopuistossa

 

Toivomme, että saamme mahdollisimman monen teistä mukaan kulkueeseen juhlistamaan yhdenvertaista urheilua. Varmistetaan yhdessä, että cheerleading näkyy ja kuuluu kulkueessa!📣🌈
Voit ilmoittaa itsesi mukaan urheilyhteisön kulkueblokkiin!

Tai sitten voit saapua paikan päälle blokkiin numero 13 -etsi SCL:n Pride-lippu ja liity äänekkääseen joukkoomme!

 

Lue lisää tästä aiheesta