ECU vuosikokous linjasi tulevaisuuden EM-kilpailuista

Euroopan liitto ECU:n vuosikokous järjestettiin tänä vuonna EM-kilpailujen yhteydessä perjantaina 23.6. Prahassa. Suomea kokouksessa edustivat SCL puheenjohtaja Riikka Taivassalo sekä hallituksen jäsen Anna Sällylä. Sääntömääräisten asioiden lisäksi vuosikokouksessa käytiin tänä vuonna kattava keskustelu EM-kilpailujen tulevaisuudesta ECU:n teettämän kyselyn pohjalta. Kiitos kaikille ECU:n kyselyyn vastanneille, Suomi oli vastausten jakaumassa hyvin edustettu, neljän eniten vastanneen maan joukossa.

Keskustelun siivittämänä ECU vuosikokous päätti yksimielisesti siitä, että vuonna 2019 ja siitä eteenpäin EM -kilpailuihin myönnetään edustusoikeus vain yhdelle joukkueelle per maa per sarja. Tällä muutoksella EM-kilpailujen koko ajan kasvavat osallistujamäärät on mahdollista pitää hallinnassa.

Lisäksi päätettiin lisätä EM-kilpailuihin kolme paracheer sarjaa: cheer-sarja (level 4 säännöillä), tanssisarja pom ja tanssisarja hiphop. Tämä lisäys otetaan käyttöön jo ensi vuonna eli Suomi saa kunnian olla ensimmäinen maa, jossa järjestetään paracheer-sarjojen EM-kilpailut. Muuten vuoden 2018 kilpailut Helsingissä käydään samoilla sarjoilla kuin tänä vuonna Prahassa ja edustusoikeus on viimeisen kerran kahdella joukkueella per maa per sarja.

Vuoden 2019 EM-kilpailuiden isäntämaaksi valittiin Venäjä ja kilpailut järjestetään Pietarissa. Lisäksi vuosikokous päätti erillisten tanssituplien EM-kilpailujen järjestämisestä tämän vuoden marraskuussa Alankomaissa, lähellä Amsterdamia.

Suomelle lisäedustusta ECU:n valiokuntiin

Samana päivänä pidetyssä ECU:n hallituksen kokouksessa myös hyväksyttiin uusia jäseniä ECU:n valiokuntiin. Urheilijoiden & valmentajien valiokuntaan valittiin yhtenä uutena jäsenenä Suomen Sirpa Kaukonen. Sirpalla on pitkä kokemus erilaisten joukkueiden valmentamisesta sekä liiton kouluttajana toimimisesta. Tällä hetkellä Sirpa valmentaa Golden Spirit Whitelighters junioreiden edustusjoukkuetta sekä Funky Team Gorillaz aikuisten sekajoukkuetta. Kaudella 2015–2016 Sirpa toimi myös SCL hallituksessa. Suomella on tällä hetkellä edustaja kolmessa ECU:n valiokunnassa, Sirpan lisäksi Anne Achté tuomarivaliokunnassa ja Heidi Idman sääntövaliokunnassa.

ECU:n kaikkien valiokuntien jäsenet löydät osoitteesta: http://www.cheerunion.eu/organization/committees/

Lue lisää tästä aiheesta