SCL hakee koulutussuunnittelijaa

Suomen Cheerleadingliitto ry (SCL) on vuonna 1995 perustettu lajiliitto, jonka alaisuuteen kuuluu 41 jäsenseuraa sekä noin 4000 lisenssiharrastajaa. Suomen Cheerleadingliitto on Suomen Liikunta ja Urheilu SLU:n ja Nuoren Suomen jäsenjärjestö sekä lajin Euroopan ja maailman liittojen jäsen.

Haemme nyt joukkoomme määräaikaiseen työsuhteeseen

KOULUTUSSUUNNITTELIJAA (äitiysloman sijaisuus)

organisoimaan ja kehittämään liiton koulutus- ja lajileiritoimintaa 1.8.2012 alkaen Helsinkiin.

Koulutussuunnittelijan tärkeimpiä vastuualueita ovat ohjaaja- ja valmentajakoulutusjärjestelmän sekä lajitaitokoulutusten kehittäminen ja toteuttaminen, toimintavuoden suunnittelu ja käytännön järjestelyt, kouluttaminen, leiriohjaus, uusien koulutusten ja materiaalien suunnittelu sekä muut järjestötoiminnan kehittämiseen liittyvät tehtävät. Koulutus-/lajipäällikkö toimii liiton hallituksen alaisuudessa ja kehittää lajin koulutustoimintaa liiton strategisten suuntaviivojen mukaisesti.

Tehtävään valittavalta henkilöltä odotamme tehtävään soveltuvaa koulutusta, laaja-alaista näkemystä liikuntajärjestötoiminnasta ja lajin tuntemusta, hyvää organisointikykyä sekä kykyä hyvään ja rakentavaan yhteistyöhön cheerleadingin ystävien kanssa. Valmiutta ajoittaiseen ilta- ja viikonlopputyöhön edellytetään. Et pelkää suuriakaan työmääriä ja nautit haasteista ja itsenäisestä työskentelystä.

Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme toimittamaan 18.6.2012 mennessä postitse osoitteeseen: Suomen Cheerleadingliitto ry, Radiokatu 20, 00240 Helsinki viitteellä ”Koulutussuunnittelija” tai sähköpostitse osoitteeseen pj@scl.fi. Liitä mukaan myös lyhyt CV. Hakemuksia ei palauteta. Työ alkaa 1.8.2012 tai sopimuksen mukaan. Myös osa-aikainen toimi on mahdollinen hakijan niin toivoessa.

Lisätietoja antaa puheenjohtaja Heli Kaskela sähköpostitse pj@scl.fi tai puh. 040 504 7064.

www.scl.fi

Lataa työpaikkailmoitus tästä >>

Tutustu tanssimaajoukkueen valmentajiin

Viimeiset päivät ilmoittautua tanssimaajoukkueen valintatilaisuuteen ovat käsillä, aikaa ilmoittautumisen lähettämiseen on enää muutama päivä! Tanssijoiden valintatilaisuus järjestetään lauantaina 9.6 Tampereella ja siitä käynnistyy virallisesti tanssimaajoukkueen toiminta. Mutta mitä tuumivat maajoukkueen valmentajat Jenni Koskela ja Rita Saares projektin alkumetreillä? Tutustu valmentajiin ja lue heidän mietteitään.

Millä mielillä nyt lähdet mukaan maajoukkueprojektiin, mitä odotat siltä?

Rita: Odotan tanssijoiden valintatilaisuutta innolla, koska kun urheilijat on valittu, voi projekti todella alkaa.  Valmentajien yhteistyön toimivuuden merkitys on projektin onnistumisen kannalta suuri ja uskon, että yhteistyömme Jennin kanssa tuo tuloksia. Projekti tulee varmasti olemaan antoisa ja kehittävä kaikille osapuolille, niin tanssijoille kuin valmentajillekin.

Jenni: Lähden mukaan projektiin suurella sydämellä ja innolla, on hienoa olla yksi osa tätä tiimiä! Ollaan vielä tämän projektin alkuvaiheilla, mutta sen tiedän että yhdessä lähdetään tekemään projektia täydellä höyryllä eteenpäin ja uskon, että kaikilla on varmasti sama innostus ja panostus projektiin.

Minkä uskot olevat projektin parasta antia?

Rita: Odotan innolla yhteistyötä eri tahojen ja erilaisten tanssijoiden kanssa. Intensiiviset leirit ovat varmasti antoisia ja uskon, että tämän kokemuksen myötä suomalaisten tanssijoiden osaaminen vahvistuu ja tulee monipuolisemmaksi.  Kovan työn jälkeen joukkue pääsee näyttämään taitonsa lajin MM-kilpailuihin ja kilpailumatkasta tulee taatusti unohtumaton.

Jenni: Projektin paras antia varmasti tulee olemaan itse tanssiporukka, joka kootaan yhteen ja tietysti yhdessä reenaaminen leireillä. Kaikki saavat myös kullanarvoista tietoa ja taitoa esimerkiksi jenkkikoreografilta. Hienoa nähdä miltä kokonaisuus näyttää huhtikuussa kisoissa.

Millaiseksi valmentajaksi kuvailisit itseäsi?

Rita: Olen kannustava ja positiivinen, mutta osaan olla myös sopivan vaativa ja motivoida urheilijoita haastamaan itsensä ja omat taitonsa. Treeneissä on tärkeää pitää yllä hyvää tekemisen meininkiä, jolloin jokainen on valmis antamaan treeneissä kaikkensa. Hyvä valmentaja saa joukkueen tekemään töitä tosissaan, huumoria kuitenkaan unohtamatta.

Jenni: Valmentajana olen oikeudenmukainen, luova ja innostava. Kuuntelen paljon tanssijoita, heidän mietteitään ja ideoitaan. Olen hyvin helposti lähestyttävä ja koen olevani enemmänkin suunannäyttäjä kuin kentän laidalla tahteja huutava valmentaja.

Mitä odotat tanssijoiden valintatilaisuudelta?

Rita: Toivon, että jokainen asiasta innostunut tanssija ilmoittautuu mukaan ja saapuu näyttämään omaa osaamistaan meille valmentajille. Näin saamme koottua vahvan ja teknisesti taitavan joukkueen edustamaan Suomea. Oletan, että valintatilaisuuteen osallistuvat tanssijat ovat motivoituneita sitoutumaan projektiin, jotta tavoitteet voidaan asettaa korkealle MM 2013 -kilpailuissa.

Jenni: Toivon, että valintatilaisuuteen tulee runsain määrin lajin harrastajia ympäri Suomea ja saadaan loistava ja innokas porukka kasaan. Sinun ei tarvitse olla valmis kaiken osaava huipputanssija ilmoittautuaksesi mukaan valintatilaisuuteen. Yhdessä opetellaan ja hiotaan uusia asioita, joita aivan varmasti tulee ihan jokaiselle tanssijalle eteen matkan varrella.

Millaisia terveisiä lähetät niille suomalaisille cheertanssijoille, jotka vielä miettivät lähettäisivätkö ilmoittautumisensa valintatilaisuuteen?

Rita: Tässä projektissa jokaisella tanssijalla on ainutkertainen mahdollisuus kehittyä ja saada monipuolista ohjausta ja valmennusta. MM-kilpailuissa edustaminen on ikimuistoinen kokemus, jota et unohda koskaan. Jos olet valmis treenaamaan täysillä ja haluat kehittyä tanssijana, tervetuloa mukaan valintatilaisuuteen! Yrittämällä ei menetä mitään, mutta parhaimmillaan voi saada hyvin paljon.

Jenni: Kaikki innokkaasti mukaan!

Ilmoittautumisia valintatilaisuuteen voi lähettää liiton toimistolle sähköpostitse vielä viikonlopun ajan, sunnuntai-iltaan 27.5 saakka. Toimi nyt ja hae mukaan!

 

Lataa ilmoittautumislomake valintatilaisuuteen tästä >>

Lue maajoukkueen hakuinfo tästä >>

Cheertanssin maajoukkueen valmentajat valittu

Maajoukkueprojektin ohjaimiin astuu kaksi upean uran suomalaisessa cheertanssissa tehnyttä valmentajaa

Ensimmäistä kertaa käynnistettävää projektia lähtevät luotsaamaan tamperelainen Jenni Koskela ja helsinkiläinen Rita Saares. Koskela ja Saares valikoituivat neljän hakijan joukosta mukaan projektiin.

Cheertanssin parissa on helsinkiläinen Rita Saares ollut seuratasolla mukana sekä tanssijana että valmentajana vuodesta 2005 lähtien, saavuttaen lukuisia kansainvälisiä arvokilpailusijoituksia ja -mitaleita pm- ja em-tasolla. Vuonna 2010 hän siirtyi Funky Dance Teamin naisten joukkueen päävalmentajaksi, valmentaen joukkueen vuoden 2012 Suomen mestaruuteen ja toimi tämän vuoden seuramaajoukkueen valmentajana MM-kilpailuissa. Ammatiltaan Saares on lastentarhanopettaja ja tanssin parissa hän on suorittanut jazz- ja nykytanssin perustutkinnon (Tanssistudio Funka) ja Sibelius-lukion tanssilinjan. Aikuisten valmennuksessa Saares nojaa vahvasti Vygotskyn lähikehityksen teoriaan, jossa valmentaja tunnistaa valmennettavan vahvuudet ja heikkoudet ja osaa asettaa seuraavan saavutettavissa olevan haasteen yksilön taitojen mukaan.

Tamperelainen Jenni Koskela tuli cheertanssin pariin vuonna 2000, josta lähtien on tanssinut itse ja valmentanut erittäin menestynyttä Dream Team Dancers naisten joukkuetta. Ura lajin parissa sisältää lukuisia arvokisaedustuksia ja -mitaleja em- ja mm-tasolla, mukaan lukien seitsemän Suomen mestaruutta, kolme Euroopan mestaruutta, kaksi MM-hopeaa ja kaksi MM-pronssia. Seuramaajoukkuetta hän on valmentanut lajin MM-kilpailuissa vuosina 2009-2011. Cheertanssin ulkopuolella Koskela on yksityisyrittäjä, Tanssiteatteri Baletti Desirén nykyisen kokoonpanon vakituinen tanssija ja Tampereen Balettiopiston vakituinen opettaja. Koskelan opetuslajeja ovat tanssinopettajana street-lajit, klassillinen baletti, edistyneiden ja ammattilaisten jazz ja show (Matt Matox -tekniikka jne.) sekä kehonhuolto (pilates, jooga).

Tanssimaajoukkueen valmentajavalinnat ovat nyt virallisesti käynnistäneet projektin.

– Olemme saaneet huikeat valmentajat tähän projektiin, toteaa Suomen Cheerleadingliiton puheenjohtaja Heli Kaskela ja jatkaa, – Tässä valmentajakaksikossa yhdistyy sopivassa suhteessa kovaa kokemusta kansainvälisiltä kilpakentiltä ja erilaista valmennusnäkökulmaa. Osaamisen taso on varmasti tällä kaksikolla aivan ammattilaisluokkaa. Kun mukaan projektiin lisätään vielä kansainvälinen huippukoreografi ja muut valmennusta tukevat toiminnot kuten kuntotestaukset ja psyykkinen valmennus Suomen Urheiluopistolta, uskoisin projektista tulevan todella hieno kokemus kaikille siinä mukana oleville, niin kokemuksena kuin tuloksellisestikin.

Tanssimaajoukkueen valintatilaisuus järjestetään lauantaina 9.6 Tampereella klo 14.00-18.00. Mukaan ilmoittaudutaan lähettämällä ilmoittautumislomake (linkki alla) SCL:n toimistolle osoitteeseen office@scl.fi. Hakemukset tulee lähettää 26.5 mennessä.

Cheertanssija, toimi nyt ja lähetä ilmoittautumisesi jo tänään!

 

Tietoa maajoukkueprojektista >>
Ilmoittautumislomake valintatilaisuuteen >>

May Madness -liput loppuunvarattu

May Madness -liput loppuunvarattu

 

May Madness -kevätkilpailun pääsyliput ovat nyt varattu loppuun. Mikäli varattuja lippuja ei lunasteta seitsemän (7) vuorokauden sisällä varauksesta, ne palaavat myyntiin.

May Madness -lippuja lisämyynnissä

Avasimme 30 lisäpaikkaa myyntiin

 

Nyt kannattaa olla nopea, mikäli olet kiinnostunut hankkimaan lipun 19.5.2012 järjestettävään May Madness -kilpailuun! Sen jälkeen tapahtuma on loppuunmyyty.

Lippuja voi ostaa ennakkoon Menolipun ja Lippupalvelun Internet-sivuilta (www.menolippu.fi ja www.lippupalvelu.fi) sekä Menolipun ja Lippupalvelun puhelinpalvelun kautta. Lippuja tapahtumaan voi ostaa ja noutaa myös kaikista Lippupalvelun lippukaupoista R-kioskit mukaan lukien.