Yhdessä kohti MM-unelmaa 2014

Elokuun karsinnoissa koottu tanssimaajoukkue aloitti yhteisen taipaleensa kohti MM-areenaa leireilemällä viime viikonloppuna Vierumäellä. Viikonloppuun mahtui paljon treeniä ja uusia tuttuja. Tässä tamperelaisen Jennan mietteitä maajoukkueen ensimmäisestä yhteisestä kokoontumisesta.
Ensimmäinen leiri takana ja fiilis on todella mahtava! Lihakset oli kyllä leirin jälkeen aivan jumissa, mutta sehän on vain ja ainoastaan hyvä asia, koska tietää ainakin että kaikkensa on antanut!
Tämä oli siis aivan ensimmäinen maajoukkueleiri itselleni, ja ensin oli vähän jännittynyt fiilis. Aivan leirin aluksi mentiin piiriin ja jokainen kertoi itsestään, aikaisempia harrastuksiaan ja kuinka kauan on ollut lajin parissa. Sen jälkeen aloitimme treenit yhteisellä lämmittelyllä, jonka toistimme melkein joka treenien alussa. Mielestäni oli tosi hyvä, että tehtiin ja opeteltiin kaksi tiettyä lämppäsarjaa, joita voi myös sitten omatoimisessa treenissä tehdä. Heti ensimmäisten treenien päätyttyä fiilis oli jo rennompi.
Kaikissa treeneissä tehtiin paljon tekniikkaa ja sain tosi paljon uusia vinkkejä treenaamiseen ja tekniikan harjoitteluun sekä valmentajilta että muilta tanssijoilta. Lauantaina treenattiin paljon ja tehtiin Skills-video! Kaikki olivat keksineet omia pätkiä ja miettineet vahvuuksiaan, joita haluaa näyttää videolla. Oli tosi upeaa nähdä kuinka monipuolisia ja taitavia tanssijoita kaikki ovat!
Sunnuntaina treenattiin aamupäivällä, ja leirin päätyttyä saimme jokainen palautteen molemmilta valmentajilta. Lopuksi treenasimme vielä akrobatiaa, käsilläseisontoja ja pariliikkeitä. Tässä vaiheessa leiriä tunnelma oli todella hyvä ja rento! Nimetkin tulivat jo tutuiksi varmasti kaikille. On kyllä hienoa kuulua näin taitavaan ryhmään ja maajoukkueeseen! Tästä alkaa nyt kova treenaus ja tekniikkojen hiominen timantiksi sekä treenipäiväkirjan kirjoittelu. Ensimmäinen leiri alkoi mielestäni loistavasti ja tästä on hyvä jatkaa!
Jenna

Tanssimaajoukkue blogi | 31.10.2013 | Yhdessä kohti MM-unelmaa 2014

 

Elokuun karsinnoissa koottu tanssimaajoukkue aloitti yhteisen taipaleensa kohti MM-areenaa leireilemällä viime viikonloppuna Vierumäellä. Viikonloppuun mahtui paljon treeniä ja uusia tuttuja. Tässä tamperelaisen Jennan mietteitä maajoukkueen ensimmäisestä yhteisestä kokoontumisesta.

Ensimmäinen leiri takana ja fiilis on todella mahtava! Lihakset oli kyllä leirin jälkeen aivan jumissa, mutta sehän on vain ja ainoastaan hyvä asia, koska tietää ainakin että kaikkensa on antanut!

Tämä oli siis aivan ensimmäinen maajoukkueleiri itselleni, ja ensin oli vähän jännittynyt fiilis. Aivan leirin aluksi mentiin piiriin ja jokainen kertoi itsestään, aikaisempia harrastuksiaan ja kuinka kauan on ollut lajin parissa. Sen jälkeen aloitimme treenit yhteisellä lämmittelyllä, jonka toistimme melkein joka treenien alussa. Mielestäni oli tosi hyvä, että tehtiin ja opeteltiin kaksi tiettyä lämppäsarjaa, joita voi myös sitten omatoimisessa treenissä tehdä. Heti ensimmäisten treenien päätyttyä fiilis oli jo rennompi.

Kaikissa treeneissä tehtiin paljon tekniikkaa ja sain tosi paljon uusia vinkkejä treenaamiseen ja tekniikan harjoitteluun sekä valmentajilta että muilta tanssijoilta. Lauantaina treenattiin paljon ja tehtiin Skills-video! Kaikki olivat keksineet omia pätkiä ja miettineet vahvuuksiaan, joita haluaa näyttää videolla. Oli tosi upeaa nähdä kuinka monipuolisia ja taitavia tanssijoita kaikki ovat!

Sunnuntaina treenattiin aamupäivällä, ja leirin päätyttyä saimme jokainen palautteen molemmilta valmentajilta. Lopuksi treenasimme vielä akrobatiaa, käsilläseisontoja ja pariliikkeitä. Tässä vaiheessa leiriä tunnelma oli todella hyvä ja rento! Nimetkin tulivat jo tutuiksi varmasti kaikille. On kyllä hienoa kuulua näin taitavaan ryhmään ja maajoukkueeseen! Tästä alkaa nyt kova treenaus ja tekniikkojen hiominen timantiksi sekä treenipäiväkirjan kirjoittelu. Ensimmäinen leiri alkoi mielestäni loistavasti ja tästä on hyvä jatkaa!

Jenna


Super Cheer -kilpailun lipunmyynti alkaa perjantaina 18.10.2013 klo 9.00!

Super Cheer-kilpailun lipunmyynti alkaa perjantaina 18.10.2013 klo 9.00. Lippuja kilpailuihin myy Lippupiste. Pääsylippuja voi ostaa Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta (puh. 0600 900900, 1,98 € /min+pvm/mpm) ja osoitteesta www.lippu.fi.

Lippujen hinnat palvelumaksuineen:

Aikuiset 17,50€

Lapset 14,50€ (5-12v.)

Alle 5-vuotiaat ilmaiseksi istuessaan vanhemman sylissä.

Palvelumaksun lisäksi Lippupiste perii toimitusmaksun lippujen toimitustavasta riippuen.

Cheer-matto sijoittuu katsomosta katsottuna vasemmalle (G-katsomon vasen puoli ja katsomot H ja I) ja tanssiparketti oikealle (G-katsomon oikea puoli ja katsomot F ja E).

Naisten ja tyttöjen maajoukkueringin leiritykset käynnistyvät vuonna 2014

 

Valmistaudu MM- ja EM-matolle – treenaa yhdessä Suomen muiden huippujoukkueiden kanssa.

Maajoukkueringin tavoitteena on nostaa suomalaisen cheerleadingin tasoa kohti maailman huippua, laajentaa suomalaisten kärkijoukkueiden osaamista entisestään sekä valmistaa urheilijoita vuonna 2015 ensimmäistä kertaa koottavaa naisten maajoukkuetta varten.

Maajoukkuerinkiin kutsutaan SM-kilpailujen perusteella sijoille 1.-4. sijoittuneet joukkueet naisten ja tyttöjen cheer-sarjoista. Sijoilta 5.-6. voi hakea mukaan varasijalle ja päästä rinkiin, mikäli joku edelle sijoittuneista joukkueista ei ota paikkaansa vastaan.

Rinkiin valituille seurajoukkueille järjestetään kaksi osittain omakustanteista leiriä vuodessa, osallistuvat joukkueet kustantavat itse majoituksen ja täysihoidon urheiluopistolla ja SCL tuo mukaan kaikki valmennukselliset elementit. Vuonna 2014 leirit järjestetään Vierumäellä 14.–16.2. ja 8.–10.8. Joukkueiden on sitouduttava osallistumaan molemmille maajoukkueringin leireille. Harjoittelu leireillä tapahtuu oman joukkueen kesken. Lisäksi joukkueiden valmentajille järjestetään yhteisiä luentoja.

Maajoukkueringin joukkueille ja valmentajille on tarjolla opetusta ja valmennusta kolmessa huippu-urheilun kannalta oleellisessa pääkohdassa: oikeaoppinen fysiikkavalmennus, psyykkinen valmennus ja edistyneet lajitaidot. Liitto tuo nämä elementit leirille ja niitä toteuttavat kotimaiset ja ulkomaiset lajin ja eri osa-alueiden huippuvalmentajat. Lisätietoja leirien ohjelmasta ja valmentajista julkaistaan heti SM-kilpailuiden jälkeen kun rinkiin kutsuttavat joukkueet ovat tiedossa.

Kohti liittojohtoista huippu-urheilua

Maajoukkueringin leirit ovat osa SCL:n yhtä strategista painopistettä. Leirityksiä jatketaan tästä eteenpäin vuosittain. Strategisen valinnan muita toimenpiteitä ovat jo toista vuotta käynnissä oleva tanssimaajoukkue-projekti sekä keväällä 2015 koottava naisten cheermaajoukkue. Naisten cheermaajoukkue kilpailee ensimmäistä kertaa MM-kilpailuissa 2016.

Tuomariblogi | 3.10.2013 | Mies tulosten takana

Aki Oksanen

Kilpailupäivä on joka kerta oma ainutlaatuinen kokemuksensa, sekä esiintyville kilpailijoille että katsojille. Kisasuoritusten jälkeen molempia kiinnostaa yhteinen asia – tulokset. Aiemmissa blogikirjoituksissa asiaa on jo sivuttu, pohtimalla miten vähennykset ja tulosten tarkistaminen hoituvat sekä miten tuloksiin päädytään eri maiden omilla tavoilla. Tässä vaiheessa on hyvä kertoa siitä, miten pistelasku etenee kotimaisissa kisoissa ja mikä on oma roolini asiassa tuomariavustajana. Samalla selviää miten tähän on päädytty ja ehkä jotain tulevaisuudestakin…

 

Mies tulosten takana
Aki Oksanen hoitaa kisapäivän vapaaehtoistöistä ehkä vaativinta – pisteenlaskua

Melko tarkasti kolme vuotta sitten tulin nakitetuksi vapaaehtoiseksi Turussa järjestettyihin Syyskilpailuihin. Tarkemmin sanoen, tehtävä oli tuomariavustaja ja vastuualueena pistelasku, ei sen vähempää. Olin sentään käynyt vajaa vuosi aiemmin elämäni ensimmäisen kerran cheerleading-kisoissa – katsojana, kun Oulussa oli ICU:n MM-karsinnat ja Syyskilpailut.

Tehtävää varten sain etukäteen materiaaliksi kisa-aikataulun ja aiemmin pistelaskuun käytetyn Excel-taulukon. Bonuksena siinä mallissa oli kaavavirhe, jonka takia edellisten kisojen tuloksia oli jouduttu korjaamaan jälkikäteen. Erikseen pyydettynä sain myös SCL:n säännöt ja varmasti myös hieman selityksiä noihin. Niiden perusteella päätin tehdä kokonaan uuden ja käytännöllisemmän pistelaskupohjan.

Syyskilpailuihin 2010 tein ensimmäisen oman pistelasku-Excelin, jossa oli jo huomioituna tulosjulkaisun ulkoasu ja tulosten järjestely. Tuloslaskennan järjestely osoittautui toimivaksi etukäteen tehtävillä makroilla, joiden avulla tulokset on saatu viime vuosina nopeammin valmiiksi. Samoin tulokset on saatu heti julkistamisen jälkeen nähtäviksi kisatoimistoon tai uloskäynneille, jos vain kisapaikalla on ollut yhteistyöhön suostuva tulostin.

Yleiskäyttöinen pistelaskupohja mahdollisti sen hyödyntämisen myös muissa kilpailuissa. Siihen on sittemmin lisätty esitettyjen toiveiden perusteella uusia ominaisuuksia, kuten tuomareiden pistekeskiarvot ja piste-erotarkistelut. Tosiaan, tuomaristokin tarkastelee annettuja pisteitä jälkikäteen ja pyrkii mahdollisimman objektiiviseen sekä tasapuoliseen arvosteluun, mitä on aiemminkin kehuttu suomalaisten eduksi.

Merkittävimpänä kehitystuloksena pidän osa-alueiden tarkkuudella tehtyä pistelaskua, joka on mahdollistanut joukkueille annettavan palautteen sarjan keskiarvoihin verrattuna. Tuomarit antavat ohjaavan palautteensa lähinnä arvostelulomakkeiden kommenteissa, mikä on tärkeää lisätietoa joukkueille, ainakin edellisten blogikirjoitusten mukaan. Pistelaskun osalta haluan itsekin olla kehittämässä lajia ja ohjata joukkueita parempiin suorituksiin. Viimeisimpiin SM-karsintoihin ja -kilpailuihin osallistuneet ovat jo saaneet tarkempaa piste-dataa, josta joukkueet toivottavasti löytävät omia kehityskohteitaan annettujen keskiarvojen avulla. Tällä perinteisellä Excel-menetelmällä se vaatii kuitenkin vähintään kymmenkertaisen työn, verrattuna peruspistelaskuun, joten kokeilu on rajoittunut toistaiseksi vain SM-kisoihin. Palautteen perusteella keskiarvovertailu on ollut hyödyllinen joukkueille ja sen tuomaa lisäarvoa valmennukseen on kiitelty.

Sääntötekstit ovat yleensä kovin puuduttavia tulkita, joten tässä kerron, miten pistelasku oikeasti toimii – toivottavasti edes selkeämmin. Kaikille näkyvää toimintaa on se, että jokainen tuomari arvostelee esiintyvälle joukkueelle pisteet osa-alueittain arvostelukaavakkeelle. Loppuosa tuloslaskennasta tapahtuu yleensä tuomarihuoneen kätköissä, mutta periaatteet ovat julkisia ja hyvä tietää. Samalla selviää sekin monia ihmetyttänyt asia, miten vähemmän pisteitä saanut voi oikeasti olla parempi lopputuloksissa.

Tuomarikohtainen sijoitus määräytyy lopullisen pistemäärän mukaan siten, että vähennysten jälkeen eniten pisteitä saanut joukkue on ykkönen. Toiseksi eniten pisteitä saanut on kakkonen, ja niin edelleen. Sääntöjen mukaan jokaisella tuomarilla pitää olla myös yksiselitteisesti määriteltynä sijat 1-3, joten mahdollisissa vähennysten jälkeisissä tasapistetilanteissa tuomarin pitää vielä asettaa kärkisijat paremmuusjärjestykseen. Näin jokaisella tuomarilla on oma sijoitus joukkueille.

Tuomarien sijoituksista lasketaan joukkueelle keskiarvo, jonka mukaan määräytyy sarjan tulosjärjestys. Joskus käy niin, että kahdella tai jopa useammalla joukkueella on sama sijaluku, tällöin joudutaan vielä vertailutilanteeseen. Vertailussa selvitetään kumman joukkueen useampi tuomari on sijoittanut paremmaksi, yhteispisteet eivät siis vaikuta tulokseen. Yllä mainitut toimenpiteet ja tarkistukset ovat käytännössä pistelaskua tekevän tuomariavustajan vastuulla, vaikka sarjan päätuomari onkin se tuloksista viime kädessä vastuussa oleva henkilö. Lopulta, tämän jälkeen sarjan tulokset ovat vihdoin valmiit.

Viimeiset kolme vuotta olen osallistunut pisteiden ja tulosten laskentaan enemmän tai vähemmän kaikissa SCL:n kisoissa. Kokemuksen myötä toiminta on kehittynyt paljon ja yhteistyö tuomareiden kanssakin sujuu nykyään rutiinilla. Tuloslaskenta on omalta osaltani käytännössä pistelaskupohjan muokkausta ja esivalmistelua jo ennen kilpailua, sekä pisteiden syöttämistä ja tarkistusten tekemistä kilpailupäivänä. Myös pistelaskun prosesseja on pyritty parantamaan jatkuvasti, jotta kilpailupäivä olisi mahdollisimman sujuva. Viime aikoina pisteet onkin tallennettu koneelle jo sarjojen aikana, jotta tauoilla päästään suoraan tuloslaskennan kimppuun. Tuomarihuoneessa väliajat käytetään vain työntekoon, jotta edellisten sarjojen tulokset saadaan valmiiksi ja yleensä heti sen jälkeen onkin jatkettava arvostelemaan seuraavia sarjoja. Kahvin tai teen juonnillekaan ei monesti riitä aikaa edes siinä sivussa, siksi ei ole harvinaista nähdä tuomareita palaamassa tauolta höyryävä muki ja paperit kädessään.

Kilpailun aikana pistelaskijalla ei yleensä ole aikaa seurata esityksiä. Joskus pistelasku tapahtuu pelkästään tuomarihuoneessa, josta ei edes näe areenalle. Toisaalta monesti olen ollut jo kenraaliharjoituksissa kellottamassa aikoja, joten useimmiten pääsen kuitenkin näkemään esitykset. Toisin sanoen, oma kisapäiväni kestää yleensä aamusta iltaan, kirjaimellisesti. Koko kilpailupäivän tunnelma on siten kokonaisuus, jonka kohokohtia ei voi eritellä kaiken sujuessa hyvin. Pisteidenlaskun kannalta paras hetki on kuitenkin aina se, kun tulokset ovat valmiit. Sitä tietoa myös kilpailijat ja yleisö innolla odottavat, toivottavasti vain kohtuullisen ajan.

Jokaiselle kilpailuissa olleelle tilanne on tuttu. Viimeinen sarja on ohi ja jäljellä on ainoastaan tulosten kuuleminen. Yleensä siinä vaiheessa kaikkien sarjojen esiintyjät kerätään areenalle odottelemaan tuloksia ja mahdollisesti on jotain ohjelmaakin ajankuluksi. Sillä välin pisteidenlaskussa ja tulosten selvittämisessä on kaikkea muuta kuin odottava tunnelma: hillitön kiire. Viimeistenkin sarjojen tulokset pitää saada laskettua, kunniakirjat viimeisteltyä ja juontajallekin pitäisi saada tieto missä järjestyksessä joukkueet luetellaan. Yleensä tilanne hoituu ajallaan

Onneksi stressi- tai adrenaliinitasoja ei mitata tuomarihuoneessa, sillä joskus tulosten saaminen viivästyy. Silloin ollaan ehkä lähellä paniikkia, mutta kuitenkin lopulta tulokset saadaan aina valmiiksi ja voi huokaista helpotuksesta. Kiireestä huolimatta tulokset lasketaan huolellisesti ja tarkistetaan useampaan kertaan, jotta pahinta painajaista eli virheellistä tulosjärjestystä ei pääsisi edes tapahtumaan.

Viime vuosina pistelasku ja siitä saatavat tiedot on viritelty niin hyväksi kuin on vain keksitty. Toiveita ja parannusehdotuksia otetaan silti mielellään vastaan, edelleen. Käsintehtävä taulukonpyörittelyn määrä etu- ja jälkikäteen on ollut kuitenkin merkittävä, jotta tuo kaikki on ollut mahdollista. Siksi viime aikoina onkin kehitetty täysin uutta ja reaaliaikaista tuomareiden pisteidensyöttöä, joka mahdollistaa myös pistedatan helpomman, nopeamman ja laajemman jatkokäsittelyn kaikkiin kisoihin. Tätä uutta pisteidenlaskuohjelmaa testataan loppuvuoden kilpailuissa ja lisätietoja käyttöönoton kokemuksista kerrotaan myöhemmin, varmasti myös tässä blogissa…