HAC Elite cheerleadingin Suomen mestariksi

 

Cheerleadingin Suomen mestaruuksista kilpailtiin tänään Helsingin jäähallilla. Mestaruuksista kilpailtiin sekä aikuisten että junioreiden ikäluokissa yhteensä 11 eri sarjassa ja mukana oli jopa 1200 kilpailijaa.

Naisten cheer-sarjassa mitalit jaettiin helsinkiläisille joukkueille. Kultaa voitti vuoden tauon jälkeen jälleen HAC Elite. Hopeaa saavutti viimevuotiseen tapaan Golden Spirit Angels. Pronssille ylsi viime vuonna mestaruuden voittanut Funky Team Wild Flyers.

”Tuntuu mahtavalta palata takaisin kultamitalikantaan ja on hienoa päästä edustamaan jälleen Suomea MM-kilpailuihin”, iloitsee HAC Elite joukkueen kapteeni Ina Tiittula.

Sekajoukkueiden cheer-sarjassa ennakkosuosikki Funky Team Gorillaz voitti jo viidennentoista perättäisen SM-kultansa. Toiseksi sijoittui helsinkiläinen HAC Xray. Pronssia voitti turkulainen TCS Smash Raptors. Sekajoukkueiden cheer-sarjaan osallistui tänä vuonna viisi joukkuetta.

Naisten ja sekajoukkueiden cheer-sarjojen voittavat lunastivat itselleen myös arvostetun edustuspaikan lajin MM-kilpailuihin, jotka järjestetään keväällä 2015 Orlandossa, Yhdysvalloissa.

Naisten tanssisarjassa kultaa voitti viimevuotiseen tapaan tamperelainen Dream Team Dancers. Hopealle sijoittui helsinkiläinen Funky Dance Team. Pronssille ylsi helsinkiläinen HAC Elegants. MM-edustuspaikkaa ei tanssisarjassa enää jaettu, sillä syksyllä on karsintojen kautta koottu jo kolmatta kertaa Suomen tanssimaajoukkue, joka kilpailee kevään MM-kilpailuissa.

Golden Spirit Whitelighters uusi junioreiden Suomen mestari

Suomenmestaruuksista kilpailtiin myös junioreiden sarjoissa. Viime vuonna hopealle sijoittunut helsinkiläinen Golden Spirit Whitelighters vei sarjassaan kultaa ja hallitseva Suomen mestari HAC jr. Elite jäi hopealle. Pronssille sijoittui viime vuotiseen tapaan Spirit Shakin´ Blizzard Tuusulasta.

Junioreiden sekajoukkueiden cheer-sarjassa kilpaili tänään kolme helsinkiläistä joukkuetta. Kultaa vei HAC Extreme ja hopeaa sai Golden Spirit Devils. Pronssille ylsi Funky Team Blackbacks.

Junioreiden tanssisarjassa kultaa voitti helsinkiläinen Funky Dance juniors, hopealle tuli helsinkiläinen HAC Emotion ja pronssia saavutti TCS Smash Falcons Turusta.

TULOKSET:

Cheer naiset:

1. HAC Elite 418
2. Golden Spirit Angels 403
3. Funky Team Wild Flyers 396

Cheer sekajoukkueet:

1. Funky Team Gorillaz 404
2. HAC Xray 366
3. TCS Smash Raptors 311

Tanssi naiset:

1. Dream team 414
2. Funky Dance Team 402
3. HAC Elegants 377

Cheer juniorit:

1. GS Whitelighters 419
2. HAC jr. Elite 417
3. Spirit Shakin´ Blizzard 372

Cheer juniorisekajoukkueet:

1. HAC Xtreme 336
2. Golden Spirit Devils 315
3. Funky Team Blackbacks 250

Tanssi juniorit:

1. Funky Team Funky Dance Juniors 370
2. HAC Emotion 362
3. TCS Smash Falcons 326

Ryhmästunt naiset:

1. HAC E 386
2. HAC Royals 373
3. GS Queens 367

Paristunt:                                                              

1. Funky Team Oksanen – Piippo 332

Ryhmästunt sekajoukkueet:

1. TSC Tunkit 326
2. FunShine Cheerleaders Entity 281

Ryhmästunt tytöt:

1. HAC Divas 401
2. HAC F.A.M.E. 402
3. Spirit Shakin’ Thunder 395

Ryhmästunt, juniori sekajoukkueet:

1. HAC Future 327

Ei ovimyyntiä SM-finaalissa 13.12.2014

SM-finaalin lipunmyyntiä ei järjestetä Helsingin Jäähallin ovilla lauantaina 13.12.2014. 

Lippu tulee ostaa ennakkoon Lippupisteen nettisivuilta tai puhelinpalvelusta. Lipunmyynti sulkeutuu 13.12.2014 klo 20.00 tai tapahtuman ollessa loppuunmyyty ennen sitä.

 

Kilpailu järjestetään lauantaina 13.12.2014 Helsingin jäähallilla.

Pääsyliput SM 2015 Finaaliin voit ostaa Lippupisteen nettisivuilta tai puhelinpalvelusta:

Lippu_1nro_neg_4c

 

 

 

www.lippu.fi
0600 900 900 (1,98 euroa/min + pvm)

Tapahtumanumero R-Kioskeilla on: 108489

Lippujen hinnat:
Aikuiset alk. 27,50 € (sis. palvelumaksut) yli 12-vuotiaat
Lapset alk. 17,50 € (sis. toimituskulut) 5-12-vuotiaat
Alle 5-vuotiaat lapset ilmaiseksi istuessaan vanhemman sylissä.
Lipun hinnoissa käytetään alk. (alkaen,) sillä kulut voivat muuttua valitusta toimitustavasta riippuen.

ostalippu_96x20

 

 

Sarjat kilpaillaan lomittain kahdella kilpailualustalla. Cheermatto 1 näkyy parhaiten katsomoista A1-A3 sekä E2-E5, kun
taas Cheermatto 2 ja tanssiparketti näkyy parhaiten katsomoista A5-A7 sekä E5-E8.

 Cheermatto 1 – kilpaillaan seuraavat sarjat:
– Cheer, naiset
– Cheer, sekajoukkueet
– Cheer, juniorit

Cheermatto 2 / tanssiparketti – kilpaillaan seuraavat sarjat:
– Cheer, juniori sekajoukkueet
– Tanssi, aikuiset
– Tanssi, juniorit
– Ryhmästunt, tytöt
– Ryhmästunt, naiset
– Ryhmästunt, juniori sekajoukkueet
– Ryhmästunt, sekajoukkueet
– Paristunt

 

Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan!

 

Aikataulu ja kilpailujärjestys

Kilpailun aikataulu ja kilpailujärjestys löytyy täältä.