Uutiset > Yleinen > Tuomariblogi | Matkalla tuomariksi

Tuomariblogi | Matkalla tuomariksi

26.10.2015

Henni KatajistoHenni

Kuinka kaikki alkoi

Elettiin kevättä 2014 ja 90-luvun lopulla aloitettu aktiivitoiminta tämän niin rakkaan lajin parissa oli syksyllä vaihtunut vähän erilaiseen arkeen uudessa kaupungissa. Muutin opiskelemaan kaupunkiin, jossa ei ollut cheerleading-seuraa. Ensimmäistä kertaa 15 vuoteen kalenteri ei enää täyttynytkään treeneistä, palavereista, kisoista ja koulutuksista.

Tauko tuli hyvään kohtaan sillä koin, että olin antanut, ainakin hetkeksi, kaiken mitä voin seuratasolla tässä elämäntilanteessa antaa. Urheilijana olin kokeillut lähestulkoon kaikki lajin eri muodot ja valmentajanakin oli vierähtänyt jo vuosia. Tauko tuntui hyvältä, mutta aika nopeasti se ikävä tuli. Sitten sähköpostiin tuli tuomarikoulutuksen kutsu…

Olin jo ihan pienestä asti ihaillut ja kunnioittanut, jopa hiukan pelonsekaisestikin, näitä pikkuminin silmissä niin kaukaisia ja mystisiä hahmoja. Muistan olleeni aika pikkuinen juniori, kun ensimmäisen kerran aloin haaveilla pääseväni joskus pöydän toiselle puolelle. Hihkuin ääneen, kun sain koulutuskutsun luettua. Ilmoittauduin ja sitten pitikin odottaa monta pitkää kuukautta syyskuuhun asti.

Millaista tuomarikoulutus on?

Jännitin ensimmäistä koulutusviikonloppua kuin ensimmäistä koulupäivää. Millaistakohan se on? Onkohan minusta sittenkään tähän? Millaisia muut kurssilaiset ovat? Huoleni osoittautuivat kuitenkin turhiksi. Lähes kaikki koulutuksessa olijat olivat joko kasvoiltaan tai nimiltään jo ennestään tuttuja kisoista tai muuten lajin parista. Myös kouluttajat olin tavannut aiemminkin ja he kannustivat ja vakuuttivat meille, että ”Kyllä kaikista teistä tuomareita tulee.”

Kurssilla kävimme läpi tuomaroinin perusasioita, kuten sääntöjä ja kaavakkeita. Harjoitusarvostelimme vanhoja ohjelmia ja keskustelimme saamistamme tuloksista. Kouluttajamme Saara Martikka ja Kristiina Kokko kertoivat meille omia kokemuksiaan ja antoivat neuvoja muuttuvaan rooliimme lajin parissa. Tapasimme pariin kertaan, joissa jokaisella kerralla kävimme hieman eriasioita. Kotiläksyksi saimme vanhoja sarjoja arvosteltaviksi. Tulokset postitettiin kouluttajille, jotka antoivat meille palautetta.

Kohti valmistumista ja sen jälkeen

Kurssin isoimpia juttuja olivat kuitenkin varjotuomaroinnit kisoissa. Ensimmäinen oli Super Cheerissä ja toinen, joka oli myös loppukokeemme, May Madnessissä. Vaikka meidän arvostelumme eivät vaikuttaneetkaan lopputuloksiin, minua ainakin jännitti kovasti. Mitä jos oma linjani poikkeaakin liikaa tai pisteeni ovat liian korkeat tai matalat? Mitä jos en pääse läpi? Palautimme tuloksemme jälleen kouluttajille, jotka kävivät ne läpi ja antoivat palautteen. Jännityksestä huolimatta harjoittelut menivät aika mukavasti ja Meikkareiden jälkeen Saara kertoi minun valmistuneen.

Pääsin ensimmäistä kertaa tositoimiin heti Summer Cheer Cupissa. Vanhat tuomarit ottivat meidät hyvin vastaan ja neuvoivat, jos tuli kysyttävää. Ajattelin aina, ettei pöydän takana jännitä läheskään niin paljon kuin matolle mennessä. Onneksi olin ensimmäisen sarjan teknisenä tuomarina, mikä osoittautui tosi mukavaksi hommaksi. Siinä keskitytään sääntöjennoudattamisen, pakollisten liikkeiden ja pudotusten ym. tarkkailuun. Se vei pahimman alkujännityksen mennessään ja kun päästiin paneelisarjoihini olo tuntui jo itsevarmemmalta.

Tuomarina olemisesta

Kun joukkue tulee matolle niin itse tarkistan aina, että kaikki paperit ovat niin kuin pitääkin: puhdas kaavake tai padillä oikea näkymä edessä ja vihosta uusi sivu muistiinpanoille. Sitten selkä suoraksi ja mieli virkeäksi. Näin uutena tuomari stressaa paljon siitä ehtiikö nähdä kaiken. Pienryhmissä eikä tanssissakaan tätä ongelmaa ole niin paljon, mutta kun matolla on 24 junnutyttöä niin homma käy hankalaksi. Itse huomasin myös, että sarjatasojen välillä on isoja eroja siinä mitä ehtii nähdä. Mitä korkeammalle tasolle mennään sitä enemmän voi jäädä yhden silmänräpäyksen aikana näkemättä. Onneksi meitä on niin monta aina kerralla paneelissa, että jos yhdeltä jää jokin yksittäinen asia näkemättä, niin muut sen yleensä näkevät.

Mietin myös aluksi sitä miltä sitten tuntuu, kun esiintyvässä joukkueessa on tuttuja. Vastaus selvisi aika nopeasti. En ainakaan itse ehdi ajatella koko asiaa, kun täytyy täysillä keskittyä muistiinpanojen tekemiseen ja pisteiden miettimiseen. Huomasimme myös kurssilla, kun harjoitusarvostelimme videoilta, että silloin tuli ehkä alitajuntaisesti oltua ankarampi omille vanhoille joukkueille ja valmennettaville. Tätä ilmiöitä ei kuitenkaan synny normaalitilanteessa, koska esteelliset (joilla on valmennettava tms. joukkue sarjassa) tuomarit eivät voi tuomaroida sarjoissa, joissa heillä on ”päällekkäisyyksiä”.

Tuomarin kisapäivä

Vaikka suurinta eroa kisaamiseen verrattuna on turha edes mainita, on paljon muitakin asioita mitä tuomarin rooli tuo tullessaan. Ennen kisoissa ehti nähdä vanhoja tuttuja ja seurakavereita ja jäädä juttelemaan. Tuomarina ollessa heitä ei näe kuin matolla ja vaikka näkisin, ei ehdi eikä pysty pysähtyä juttelemaan. Meidän päivämme on myös todella pitkä, varsinkin jos yhden päivän kisoissa on vain parikin paneelia. Kisapäivät ovat urheilijana ja valmentajana rankkoja, mutta tuomarina olo osoittautui vähintään yhtä rankaksi.

Ensimmäinen kerta ja jännitys tekivät varmasti tehtävänsä, mutta jatkuva kiireen tunne verotti paljon. Tuomareille taukokaan ei ole tauko, vaan silloin käydään läpi edelliset sarjat ja toivotaan, että ehditään laittaa jotain pientä suuhun. Siksi joskus voi nähdä tuomaripöydällä karkkeja ja muuta pientä popsittavaa, mutta ei niitäkään paljon ehdi syömään…

Lopuksi

Ihan niin kuin urheilijanakin ei tuomaroinissakaan ole koskaan valmis, vaan on pyrittävä kehittymään koko ajan ja pysyttävä vielä uusimmissa jutuissa mukana. Vaatii varmasti vielä aika mukavan määrän kisoja, ennen kuin tämä alkaa sujua varmalla rutiinilla.

Aiemmin puhuin tuosta pelonsekaisesta kunnioituksesta tuomareita kohtaan. Iän myötä tämä pelko on tietysti hälvennyt, mutta kunnioitus kokeneita tuomareitamme kohtaan on vain kasvanut. Meillä Suomessa on erittäin asiantuntevia ja maailmalla arvostettuja tuomareita ja voin vain toivoa, että vielä joskus pääsen edes lähelle heidän tasoaan.

Tsemppiä kaikille syksyn treeneihin!

hennituomaristo