Uutiset > Yleinen > Tanssimaajoukkueen leiri 22.-24.1.2016

Tanssimaajoukkueen leiri 22.-24.1.2016

Perjantaina 22.1. Tampereen Dream Gym täyttyi intoa täynnä olevista tanssijoista, kun tanssimaajoukkueen 3. leiri lähti käyntiin. Oli kulunut kuukausi koreografialeiristämme ja kaikki olivat valmiina näyttämään, mitä tämän toiminnan täyteisen kuukauden aikana oli saatu aikaan.
Perjantain treeni alkoi yhteisellä lämmittelyllä, jolla saatiin heti yhteinen tahti ja keskittyminen suunnattua sen tärkeimmän pariin: tanssin. “Tuoreilla jaloilla” oli hyvä aloittaa ohjelman tekniikoiden kanssa. Annoimme toisillemme palautetta ja vinkkejä, joilla hiotaan hypyt ja piruetit identtisiksi. Perjantain teema oli ehdottomasti hiominen. Viilasimme sen perinteisen pilkun lisäksi viivoja, pisteitä ja tuplapilkkuja, eli ohjelman kuviot kerralla kuntoon ;). Aloitimme myös käymään sarjaamme lasku laskulta läpi. Sovimme tarkat linjat ja suunnat liikkeille, ja varmistimme, ettei ole enää epäilystäkään siitä, mitä kautta kädet, tai missä asennossa pomien kuuluu olla. Perjantaina pääsimme myös jo askelta lähemmäksi Orlandoa, kun saimme viralliset Suomi-aurinkolasit silmille!
Varhain lauantai aamuna jatkettiin siitä, mihin perjantaina jäätiin. Hidasta, mutta sitäkin tärkeämpää hiontaa, hiontaa ja vielä vähän lisää hiontaa. Liikkeiden hiominen ei ehkä fyysisesti ole se rankin osuus, mutta sitäkin kovempi treeni aivoille.  Epäsiisteydet ja eriaikaisuudet karsiutuivat liikkeistä hyvään tahtiin. Lauantain ensimmäisen treenin jälkeen koko sarja oli hiottu. Kävimme ennen lauantain toisia treenejä pienellä happihyppelyllä virkistäytymässä Winter Wonderland -maisemissa!

Lauantain toisissa treeneissä pääsimme tekemään pätkiä täysillä. Teimme lyhyttä pätkää (neljäsosia) ja pyrimme saamaan rutiinilla vain oikeita toistoja siten, että hiominen näkyy tekemisessä. Pääsimme taas esiintymään parille, joka etsi viimeisiäkin virheliikkeitä siistiytyvistä suorituksista. Kokonaisuus alkoi näyttää yhä paremmalta ja tekemisen meininki oli kova! Koska kroppa oli aivan puhki treenien lähestyessä loppua, oli aika pistää pää taas hommiin.
Kovan hiontatreenin jälkeen asetuimme miettimään treenaustamme psyykkiseen valmennukseen Tiina Pajun ohjaamana. Mitä ajatuksia kevät herättää ja miten elämäsi muuttuu? Nämä ovat esimerkkejä kysymyksistä, joihin lähdimme yhdessä pohtimaan vastauksia. Pienen yhteisen keskustelun jälkeen jakauduimme ryhmiin erilaisten luonnetyyppien mukaan ja keskustelimme vastauksistamme. Ryhmätehtävä toi esille monia samankaltaisia piirteitä joukkuelaisissa, sekä paljon ohjeita joukkuelaisten psyykkisen hyvinvoinnin varmistamiseen.
Ryhmätöiden esittelyn jälkeen siirryimme makuulle mindfulness-harjoitusten pariin. Hetken hiljentymisen jälkeen jokainen sai vuorotellen kertoa taipaleestaan tanssilattialla ja miettiä, mitä harrastus merkitsee omassa elämässään. Nyt puhujana ei ollut kuitenkaan nuori tanssija, vaan omaa tanssi uraansa muisteleva 70-vuotias murteella puhuva mummo! Monet kyyneleet tuli vieritettyä kuunnellessa muiden tarinoita ja jos joukkue ei vielä muuten ollut yhtenäinen, tämä harjoitus liitti viimeisetkin saumat yhteen.
Tunteiden täytteisen psyykkisen valmennuksen jälkeen jatkoimme iltaa vetisissä merkeissä Rauhaniemeen avantoon. Pitkän ja rankan päivän jälkeen oli ihanaa päästä palautumaan saunan ja hyytävän veden äärelle. Muut saunojat arvuuttelivat joukkueemme olevan painonnostajia (lienee kohteliaisuus), kun tuttuun tyyliin herätimme huomiota ravatessamme (ei niin hiljaisesti) saunan ja avannon välillä. Yhteinen illanvietto kruunasi tehokkaan leiripäivän ja ryhmäytymisen, eikä unta tarvinnut kauaa odottaa sänkyyn päästyä.

Sunnuntaina kova treenitahti jatkui: kuvasimme kaikki ohjelman neljäsosat kahdesti videoille ja otimme kaiken irti valmentajien antamasta palautteesta. Vaikka sunnuntai olikin leirin viimeinen treenipäivä, ei se menoa haitannut vaan pidimme kivaa raskaasta viikonlopusta huolimatta! 😉
Pieni väsymys alkoi kuitenkin painaa päivän lähestyessä loppuaan, mutta valmentajilla oli vielä muutama yllätys: tanssimaajoukkuevastaava Anna Sällylä ilmestyi Dream Gymille juuri sopivasti katsastamaan joukkueen ensimmäiset kisaohjelman puolikkaat! Vaikka takana oli jo monta tuntia täysiä tekemistä, selvittiin puolikkaista kunnialla ja joukkueen kehitys viikonlopulta näkyi hienosti. Rikottiin siis TMJ:n ennätyksiä, kun ensimmäiset puolikkaat tehtiin jo tammikuussa!
Päivän aikana valittiin myös tanssimaajoukkueen vuoden 2016 kapteenit: Viivi ja Mila! Molemmilta löytyy takataskusta jo viime vuoden MM pronssi, jota lähdetään tänä vuonna kirkastamaan. Kapteeniäänestyksen lisäksi joukkue suunnitteli kauden huudon, joka oli taas jotain uutta ja vähän erilaista, kisaohjelmasta poimituilla mausteilla tietenkin. 😉
Leiri päättyi tavanomaisesti palautelomakkeiden täyttämiseen, mutta pienenä yllätyksenä me tanssijat saimme Dream Teamilta IDANCE -mukit!
Kokonaisuutena leiri oli erittäin onnistunut ja nautimme joka sekunnista. Näin hienon ja motivoituneen porukan kanssa on mahtavaa treenata. Nämä Miss Jacksonit jatkavat ahkeraa treenausta kohti Orlandoa joka häämöttää yhä lähempänä joka päivä!

Anni, Iira ja Venla