Uutiset > Yleinen > Tanssimaajoukkue 2016 esittäytyy, osa 7

Tanssimaajoukkue 2016 esittäytyy, osa 7

Viimeisenä, mutta ei suinkaan muita vähäisempänä tanssimaajoukkueesta esitellään Emilia ja Emmi. Tsemppiä kaikille urheilijoille tulevaan MM-koitokseen!
Nimi: Emilia Uusikorpi
Ikä: 18v
Cheertanssitausta:
Aloitin lajin ala-asteella ja olen harrastanut lajia hieman yli 10 vuotta. Ensin harrastin Turun Urheiluliitossa ja noin 1,5v sitten siirryin TCS Smash Phoenixiin.
Paras hetki lajin parissa:
Kilpailut ovat parhaimpia hetkiä, koska niissä pääsee näyttämään kovan harjoittelun tuloksia lavalle ja fiilis on huipussaan! Erityisiä hetkiä ovat olleet junioreissa voitetut SM-hopea 2013 ja EM-pronssi 2013. Myös pääsy maajoukkueeseen oli ihan huippua!


Oma vahvuutesi tanssijana:
Vahvuuteni tanssijana on mielestäni positiivisuus. En anna epäonnistumisten lannistaa vaan teen vielä enemmän töitä hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Yritän myös aina parhaani joukkueen ja itseni vuoksi. Lajissa vahvuuteni on eri osa-alueiden tasaisuus.
Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?:
On ollut todella mahtavaa ja myös jännittävää, koska tämä on ensimmäinen kertani mukana. On tullut uusia haasteita ja tekniikoita sekä erilaisia näkökulmia treeniin ja tekniikoiden parantamiseen, kivaa! Joukkue koostuu hyvin taitavista tanssijoista valmentajia myöten ja ilmapiiri on ihanan innostunutta. Myös kilpailukoreografia ja -musiikki ovat upeita. On mielettömän hienoa olla mukana!
Omat tavoitteesi joukkueessa:
Oppia paljon uutta ja kehittyä tanssijana, sekä tietysti tehdä parhaani osana maajoukkuetta. Haluan myös ottaa tilaisuudesta kaiken irti, ylittää itseni ja mahdollisesti päästä edustamaan Suomea MM-lavalle!
Terveisiä suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
Uskokaa itseenne niin pystytte mihin vaan! Paljon treeni-iloa!!
Nimi:  Emmi Viitanen
Ikä: 27
Cheertanssitausta:
Kuluva kausi on minulle kolmas Dream Teamissa ja cheertanssin parissa.
Paras hetkesi lajin parissa:
Ulkomaille tehdyt EM-reissut ovat olleet mahtavia kokemuksia joukkueen kanssa. Maajoukkueeseen pääseminen oli myös upeaa! Ehkä tärkeimpänä: treenihallilta saa todella paljon hienoja hetkiä tavalliseen arkeen =)
Oma vahvuutesi tanssijana:

Olen hyvä kilpailija. Tekniikoista vahvuuteni ovat tanssihypyt.
Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut:
Olen ensimmäistä kertaa maajoukkueessa, joten tämä on uusi ja erilainen kokemus lajin parissa. Hienoa olla osa todella taitavaa joukkuetta, mikä haastaa kehittymään. Uskon, että saamme koreografiasta hiottua upean show:n!
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Tavoitteeni on kehittyä kokonaisvaltaisesti tanssijana ja urheilijana. Pyrin siihen, että pystyn treenaamaan kauden läpi terveenä ja nauttimaan tästä mahdollisuudesta sekä kauden lopussa antamaan parhaani joukkueelle.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
Harvoin on liian myöhäistä, tarttukaa siis hetkeen =)