SCL hakee huippu-urheilukoordinaattoria!

Oletko ammattiurheilun osaaja, jolle maajoukkuetoiminta on tuttua? Innostutko yhdessä tekemisestä ja mahdollisuudesta työskennellä vauhdikkaan, menestyvän ja kasvavan joukkuelajin parissa? Tule meille Suomen Cheerleadingliittoon huippu-urheilukoordinaattoriksi! 

Haemme nyt liitolle huippu-urheilukoordinaattoria vakituiseen työsuhteeseen 

Suomen Cheerleadingliitto ry (SCL) on vuonna 1995 perustettu lajiliitto, jonka alaisuuteen kuuluu 56 jäsenseuraa. Cheerleading liikuttaa noin 14 000 lasta, nuorta ja aikuista ympäri Suomen. Liiton toiminta koostuu koulutustoiminnasta, jäsenpalveluista, tapahtumista, huippu-urheilusta ja cheerleadingin edunvalvonnasta Suomessa. Toimistomme sijaitsee Sporttitalossa Helsingin Pitäjänmäellä. Etätöitä teemme joustavasti. 

Huippu-urheilukoordinaattori vastaa liiton maajoukkuetoiminnasta ja tukee cheer-lajien strategista kehittämistä kohti kansainvälistä edelläkävijyyttä. Tehtävään kuuluu myös oman vastuualueen arjen taloushallintoa sekä viestintää.  

Huippu-urheilukoordinaattorin keskeinen tehtävä on vastata liiton kolmen aikuisten maajoukkueen toiminnasta, sekä kehittää lajin huippu-urheilua yhteistyökumppaneiden ja sisäisten asiantuntijoiden tukemana SCL:n huippu-urheilustrategian mukaisesti. Lisäksi hän vastaa lajin kehittämiseen keskittyvien toimielinten, huippu-urheilun ohjausryhmän ja lajiasiantuntijaryhmien toiminnasta. 

Liittojohtoisessa maajoukkuetoiminnassa on mukana yhteensä noin 100 henkilöä. Syksyn 2021 MM-kilpailuissa Suomen kaikki aikuisten joukkueet sijoittuivat mitaleille. 

Tehtävässä menestyminen edellyttää kokemusta maajoukkuetoiminnasta, vankkaa ja käytännön tehtävissä osoitettua projektinjohtamisen taitoa sekä hyvää paineenhallintaa ja itsensä johtamisen taitoa. Huippu-urheilukoordinaattorilta odotamme sujuvaa englannin kielen taitoa sekä soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Eduksi luetaan urheilufysiologiaan liittyvä osaaminen. Hakemallamme henkilöllä on joustava ja kannustava asenne, huolellinen ja oma-aloitteinen työote sekä sosiaalinen persoonallisuus. 

SCL:ssä sinua odottaa innostunut ja työhönsä sitoutunut tiimi, sekä hyvät työsuhde-edut. Työ vaatii ajoittaista ilta- ja viikonlopputyötä sekä matkustamista pääasiassa kotimaassa. Työ alkaa viimeistään 14.3.2022. 

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen viimeistään sunnuntaina 13.2.2022 osoitteeseen anni.vesa@scl.fi. Laita viestin aiheeksi huippu-urheilukoordinaattori. Hakemusaineisto tulee toimittaa yhtenä pdf-tiedostona, jonka maksimipituus on kaksi liuskaa. Laita tiedoston nimeksi pelkkä oma nimesi.  

Hakijoiden haastattelut toteutetaan 15.-18.2.2022 joustavasti läsnä tai etäyhteyksien välityksellä. Hakemuksia käydään läpi jo hakuaikana ja haastatteluja voidaan toteuttaa myös hakuajan vielä ollessa käynnissä. 

Lisätietoja tehtävästä antaa liiton toiminnanjohtaja Anni Vesa. Tavoitat Annin puhelimitse numerosta 050-544 1231 tiistaina 1.2. ja 8.2. klo 10-11 sekä perjantaina 11.2. klo 9-10. Valitettavasti emme vastaa sähköpostitiedusteluihin. 

SCL hallituksen kokoustiedote 1/2022

Cheerleadingliiton hallitus kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 17. tammikuuta. Kokouksessaan hallitus järjestäytyi vuodelle 2022. Hallituksen jäsenet ja vastuualueet luettavissa täältä. Hallituksen vastuualueet jakautuvat SCL organisaation eri toimielimien mukaisesti.  

Lisäksi hallitus käsitteli kokouksessa ajankohtaista koronatilannetta ja sen vaikutuksia mm. maajoukkuetoimintaan sekä MM-kilpailujärjestelyihin ja sai katsauksen viime vuoden talouden toteumaan. Lisäksi hallitus sai tiedoksi kahden jäsenseuran, Aalto Predators ja Rivoli ry eroilmoitukset. Vuoden 2022 alkaessa Cheerleadingliitossa on 56 jäsenseuraa.  

Lisäksi hallitus käsitteli vuoden vaihtumiseen liittyviä päätösasioita ja nimitti kilpailuvaliokuntaan uusia jäseniä. Hallitus keskusteli myös toistaiseksi täyttämättä olevan huippu-urheilukoordinaattorin rekrytoinnista. Rekrytointi käynnistetään mahdollisimman pian.  

Cheerleadingliiton kilpailusäännöt uudistuvat 

Hallitus sai kokouksessaan katsauksen myös ajankohtaiseen sääntöuudistustyöhön. SCL:n kilpailusääntöjen kokonaisuudistuksen tavoitteena on selkeyttää ja yhdenmukaistaa sääntödokumentti vastaamaan uutta kilpailujärjestelmää. Kilpailusääntöjen turvallisuusosioon ei tässä yhteydessä esitetä muutoksia vaan SCL:n alaisissa kilpailuissa noudatetaan edelleen ECU:n sääntöjä. Kauden 2022-2023 säännöt julkaistaan maaliskuun loppuun mennessä. Jäsenistö pääsee keskustelemaan sääntöuudistuksesta ja ehdotettavista muutoksista sääntöfoorumissa 3. maaliskuuta. Sääntöforum järjestetään virtuaalisesti.  

Lisätietoja: Cheerleadingliiton hallituksen puheenjohtaja Riikka Taivassalo, riikka.taivassalo@scl.fi 

Wilma Sirkka SCL:n viestintäkoordinaattoriksi 

Suomen Cheerleadingliitto on valinnut liikuntatieteiden maisteri Wilma Sirkan liiton viestintäkoordinaattoriksi. Tehtävä on määräaikainen ja sijoittuu tammikuussa 2022 käynnistyvään Innostu Cheeristä! -hankkeeseen. 

”Olen enemmän kuin innoissani tästä uudesta roolista ja sen tuomista mahdollisuuksista itselle rakkaan lajin parissa. On mahtavaa päästä ideoimaan ja toteuttamaan valtakunnallista hanketta yhdessä seurojen kanssa.” Wilma Sirkka toteaa. 

Innostu Cheeristä! on opetus- ja kulttuuriministeriön koronatuella rahoitettava viestinnällinen hanke, jonka tavoitteena on innostaa lajin pariin uusia harrastajia sekä houkutella lajin pariin takaisin entisiä harrastajia. Hankkeessa konseptoidaan kampanja ja luodaan yhdessä seurojen kanssa rakenteet, jotka mahdollistavat kampanjan jatkumisen myös hankkeen päättymisen jälkeen. Hankkeen puitteissa toteutetaan myös koulutuksia seuroille. 

“Wilman aiempi kokemus, tuoreimpana salibandyn MM-kisaorganisaatiosta, on mainio pohja hankkeen vetämiselle. Hänellä on raikas ote kumppanuuksien käytännön hoitamiseen ja reipas tekemisen meininki, joka sopii hyvin innostamaan hankkeen pariin sekä seuratoimijat että harrastajat” kertoo SCL:n toiminnanjohtaja Anni Vesa. 

Viestintäkoordinaattorin tehtävä on liitossa uusi. Sirkka aloittaa tehtävässään 10.1.2022. 

 

Lisätietoja 

Anni Vesa 

Toiminnanjohtaja 

Maajoukkueen urheilijoita on palkittu URA-säätiön opiskeluapurahalla!

Kolmetoista Suomen Cheerleadingliiton maajoukkueurheilijaa ovat saaneet URA-säätiön aktiiviurheilijan 1500 € opiskeluapurahan.

Palkittuja urheilijoita ovat

Felicia Backström, Yrkeshögskolan Novia, Vaasan seudun urheiluakatemia, West Coast Vikings, Platinum

Malla Brännare, Metropolia ammattikorkeakoulu, Pk-seudun urheiluakatemia Urhea, Funky Team

Tuuve Häkkinen, Helsingin yliopisto, Pk-seudun urheiluakatemia Urhea, Helsinki Athletics Cheerleaders

Kayleigh Karinen, Helsingin yliopisto, Pk-seudun urheiluakatemia Urhea

Milla Keränen, Laurea-ammattikorkeakoulu, Pk-seudun urheiluakatemia Urhea, Funky Team

Sonja Kortelainen, Laurea-ammattikorkeakoulu, Pk-seudun urheiluakatemia Urhea, Helsinki Athletics Cheerleaders

Maria Märkälä, Aalto-yliopisto, Pk-seudun urheiluakatemia Urhea, Helsinki Athletics Cheerleaders

Jessika Ojajärvi, Kisakallion Urheiluopisto, Helsinki Athletics Cheerleaders

Katri Pohjakallio, Helsingin yliopisto, Pk-seudun urheiluakatemia Urhea, Helsinki Athletics Cheerleaders

Emmi Reenkola, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Pk-seudun urheiluakatemia Urhea, Funky Team

Joanna Remes, Hyria, Helsinki Athletics Cheerleaders

Hanna Stocklin, Helsingin yliopisto, Helsinki Athletics Cheerleaders

Vilja Veikkolainen, Metropolia ammattikorkeakoulu, Pk-seudun urheiluakatemia Urhea, Helsinki Athletics Cheerleaders

URA-säätiön tarkoituksena on edistää urheilijoiden ammattiin valmistumista ja pyrkiä turvaamaan aktiiviuransa päättäneiden urheilijoiden koulutus. Tarkoitustaan säätiö toteuttaa jakamalla vuosittain opiskeluapurahoja kansainväliseen menestykseen tähtäävien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.

Suomen Cheerleadingliitto onnittelee apurahan saaneita!

SCL tiedottaa: Hallituksen kokoustiedote 17/2021

Cheerleadingliiton hallitus kokoontui vuoden viimeiseen varsinaiseen kokoukseensa maanantaina 29. marraskuuta. Hallitus keskusteli ajankohtaisissa asioissa mm. kuluvan vuoden taloudesta, ajankohtaisista henkilöstöasioista ja kuuli terveiset Olympiakomitean syyskokouksesta. Lisäksi hallitus vastaanotti ilolla uutisen Olympiakomitean kesälajien tehostamistukipäätöksestä, Cheerleadingliitolle myönnettiin 15 000 euroa maajoukkueiden toiminnan tehostamiseen vuoden 2022 MM-kilpailuja kohti. Tuki tullaan kohdentamaan liittojohtoisten maajoukkueiden omavastuuosuuden pienentämiseen.

Hallitus päätti kokouksessaan seurojen hakemusten perusteella Cheerleadingliiton ansiomerkkien saajista sekä ansiomerkkien myöntämiseen ja jakamiseen liittyvistä periaatteista. Seurat voivat hakea ansiomerkkejä kaksi kertaa vuodessa. Ansiomerkkejä voidaan myöntää myös hallituksen aloitteesta, nämä esitykset tehdään ainoastaan kevään hakukierroksen yhteydessä. Kultaiset ansiomerkit jaetaan aina ensisijaisesti SM-kilpailuissa. Hopeiset ansiomerkit jaetaan ensisijaisesti seuran tai liiton järjestämässä valtakunnallisessa tapahtumassa (esim. kevät- tai syyskokous tai kilpailutapahtuma). Pronssisia ansiomerkkejä voidaan jakaa seuran omissa tapahtumissa.

Aikataulu- ja resurssihaasteista johtuen ansiomerkkejä ei kuitenkaan pystytä luovuttamaan saajille enää tämän vuoden tapahtumissa. Merkkejä anoneille seuroille on viestitty asiasta suoraan. Ansiomerkkejä voi hakea jälleen keväällä, alustavat aikataulut vuodelle 2022 löytyy täältä.

Lisäksi hallitus päätti maajoukkueille suunnattavan tukikeräyksen perustamisesta. Keräystä varten haetaan rahankeräyslupa ja avataan erillinen tili. Keräyksen kautta saatavat varat suunnataan suoraan liittojohtoisten maajoukkueiden urheilijoiden omavastuuosuuden pienentämiseen.

Hallitus kokoontuu seuraavan kerran vaihtokokoukseen 20. joulukuuta. Vaihtokokouksessa läsnä ovat tämän ja tulevan vuoden hallituksen jäsenet, toimiston henkilökunta sekä maajoukkuevalmentajat.

Lisätietoja: SCL hallituksen puheenjohtaja Riikka Taivassalo, riikka.taivassalo@scl.fi

Huippu-urheilukoordinaattori Jani Järvelin siirtyy uusiin haasteisiin

Suomen Cheerleadingliiton kautta aikojen ensimmäinen huippu-urheilukoordinaattori (ent. lajikoordinaattori) Jani Järvelin siirtyy uusiin haasteisiin joulukuun puolivälissä. Ensimmäisenä huippu-urheiluun ja maajoukkuetoiminnan kehittämiseen keskittyneenä työntekijänä Järvelin on ollut merkittävässä asemassa edistämässä erityisesti systemaattista ja strategista huippu-urheilun kehittämistä suomalaisessa cheerleadingissä.

”Jani on potkaissut käyntiin määrätietoisen huippu-urheilun kehittämistyön ja ollut keskeisessä roolissa muun muassa liiton ensimmäisen huippu-urheilustrategian luomisessa. Janin osaaminen on vienyt sekä rakenteita että toimintaa selkeästi kohti ammattimaisempaa ja systemaattisempaa huippu-urheilutoimintaa. Koko toimiston ja hallituksen puolesta kiitän Jania siitä, että olet antanut osaamisesi ja panoksesi suomalaisen huippucheerleading eteen” kiittää liiton toiminnanjohtaja Anni Vesa.

”Työvuodet vauhdilla kasvaneen ja kehittyneen lajin parissa ovat olleet todella antoisia. Työnkuvaani voi kuvata vähintäänkin monipuoliseksi ja haastavaksi. Koen saaneeni työstäni parhaan palkinnon, kun saimme kuulla, että lajimme on virallisesti päässyt Olympiakomitean tukilajiksi. Se on asia, joka todella lämmittää mieltä, ja osoittaa, että liitossa on tehty oikeita asioita huippu-urheilun eteen. Haluankin kiittää Olympiakomitean ihmisiä saamastani tuesta ja avusta. Unohtamatta muita yhteistyökumppaneita rakentavasta yhteistyöstä. Iso kiitos myös toimistolle, maajoukkuevalmentajille ja hallituksen jäsenille. Harvoin olen kohdannut näin laajaa ja sitoutunutta vapaaehtoisten porukkaa. Nyt on kuitenkin hyvä aika etsiä uusia kuvioita elämään” summaa Järvelin kuluneita vuosia SCL:ssä.

Huippu-urheilukoordinaattorin rekrytointi käynnistyy tammikuussa 2022, lisätietoja haun avauduttua SCL:n viestintäkanavista.

 

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Anni Vesa

Cheertanssin maajoukkueen valmennustiimiin Jonna Ruikka ja koreografiksi Hypeletics

Suomen Cheerleadingliitto on valinnut Jonna Ruikan cheertanssin maajoukkueen valmennustiimiin kaudelle 2022. Ruikalla on monipuolinen ja pitkä kokemus cheertanssin parista sekä kansainvälisistä valmennustehtävistä että Suomen maajoukkueen urheilijana. 

Kauden 2022 cheertanssin maajoukkueen päävalmentajana toimii Mila Tanttu. Tantun ja Ruikan valmennustiimiä täydentää maajoukkueen innovaattorina toimiva Saara Hynynen. 

Cheertanssin maajoukkue lähtee kauteen 2022 innostuneena ensimmäistä kertaa suomalaisella koreografialla. Koreografian toteuttaa cheertanssin koreografiatyöhön ja kehittämiseen keskittynyt suomalainen Hypeletics Oy.  

Liittojohtoinen cheertanssin maajoukkue aloittaa maajoukkuekauden tammikuussa 2022. Kausi huipentuu huhtikuussa 2022 Yhdysvalloissa Orlandossa pidettäviin maailmanmestaruuskilpailuihin. Kauden 2022 joukkueeseen on valittu yhteensä 20 urheilijaa. 

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Anni Vesa 

Lue lisää: 

Cheertanssin maajoukkueurheilijat kaudelle 2022 

https://scl.fi/maajoukkuetoiminta/naisten-cheermaajoukkue/tanssimaajoukkue/ 

Mika Leistiö fysiikkavalmentajaksi kaudelle 2022

Suomen Cheerleadingliitto on kiinnittänyt Mika Leistiön osaksi maajoukkueiden valmennustiimiä kaudelle 2022. Leistiö on jo aiemmin tehnyt tiiviisti työtä keskittyen naisten cheermaajoukkueen fysiikkavalmennukseen. Tulevalla kaudella Leistiö jatkaa työtään cheermaajoukkueiden fysiikkavalmennuksen parissa ja kasvattaa liiton osaamista erityisesti huippucheerleadingin fysiikkaominaisuuksien kehittämisen saralla. 

Leistiö on liiton ensimmäinen erityisesti fysiikkavalmennukseen keskittyvä maajoukkuevalmentaja. Maajoukkuevalmennuksen osaamisen laajentaminen on osa määrätietoista huippu-urheilun kehittämisprosessia. Cheertanssin maajoukkueen fysiikkavalmennuksen osalta jatketaan kaudella 2021 alkanutta yhteistyötä, ja fysiikkavalmennus ostetaan ulkopuolisena palveluna. 

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Anni Vesa 

SCL hakee viestintäkoordinaattoria!

Oletko viestinnän ja markkinoinnin tekijä, joka innostuu konkreettisesta tekemisestä ja isojen linjojen pohtimisesta? Innostutko yhdessä tekemisestä ja mahdollisuudesta työskennellä vauhdikkaan ja kasvavan joukkuelajin parissa? Tule meille Suomen Cheerleadingliittoon viestintäkoordinaattoriksi! 

Haemme nyt liitolle viestintäkoordinaattoria Innostu Cheeristä! -hankkeeseen. 

Suomen Cheerleadingliitto ry (SCL) on vuonna 1995 perustettu lajiliitto, jonka alaisuuteen kuuluu 56 jäsenseuraa. Cheerleading liikuttaa noin 14 000 lasta, nuorta ja aikuista ympäri Suomen. Liiton toiminta koostuu koulutustoiminnasta, jäsenpalveluista, tapahtumista, huippu-urheilusta ja cheerleadingin edunvalvonnasta Suomessa. Toimistomme sijaitsee Sporttitalossa Helsingin Pitäjänmäellä. Etätöitä teemme joustavasti. 

Viestintäkoordinaattori vastaa vuoden 2022 alussa käynnistyvästä Innostu Cheeristä! -hankkeesta, sekä auttaa toimistoa tekemään liiton viestinnästä ja markkinoinnista entistä ammattimaisempaa. 

Innostu Cheeristä! on tammikuusta 2022 syyskuun loppuun asti kestävä viestinnällinen hanke, jonka ydintehtävänä on innostaa lajin pariin ympäri Suomea uusia harrastajia. Hankkeella on selkeä suunnitelma, jolle etsimme luovaa ja kunnianhimoista toteuttajaa.  

Viestintäkoordinaattorin tehtävä on liitossamme uusi ja käynnistyy määräaikaisena hankkeen parissa. Toiveenamme on pitää viestintäkoordinaattori mukana toimiston arjessa myös hankkeen päättymisen jälkeen. Hankkeen päättyessä viestintäkoordinaattorin tehtäviin kuuluu seitsemänhenkisen toimistomme viestinnän koordinoiminen ja ammattimaistaminen. Viestintäkoordinaattori vastaa liiton monikanavaisesta viestinnän kokonaisuudesta yhdessä muiden toimihenkilöiden kanssa. Hän on keskeisessä roolissa isompien viestinnällisten kokonaisuuksien läpiviemisestä kuten kisaviestinnästä, maajoukkuetoiminnan viestinnästä sekä koulutusviestinnästä. Lisäksi vastuulla voi olla strategisempia kokonaisuuksia yhdessä toiminnanjohtajan kanssa.  

Tehtävässä menestyminen edellyttää kokemusta viestinnän ja markkinoinnin tehtävistä, näkemyksellistä ja innostavaa otetta viestintään ja soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Eduksi luetaan projektinhallintakokemus. Hakemallamme henkilöllä on joustava ja kannustava asenne, huolellinen ja oma-aloitteinen työote sekä sosiaalinen persoonallisuus. 

SCL:ssä sinua odottaa innostunut ja työhönsä sitoutunut tiimi. Viestintähankkeen toteuttamisen rinnalla pääset vaikuttamaan liiton viestinnän rakenteisiin ja muokkaamaan toimintatapoja. 

Työ vaatii ajoittaista ilta- ja viikonlopputyötä sekä matkustamista pääasiassa kotimaassa. Työ alkaa 10.1.2022 ja jatkuu syyskuun 2022 loppuun. 

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen viimeistään keskiviikkona 1.12. osoitteeseen anni.vesa@scl.fi. Laita viestin aiheeksi viestintäkoordinaattori. Hakemusaineisto tulee toimittaa yhtenä pdf-tiedostona, jonka maksimipituus on kaksi liuskaa. Laita tiedoston nimeksi pelkkä oma nimesi.  

Hakijoiden haastattelut toteutetaan 7.-10.12.2021 ilta-aikaan joustavasti läsnä tai etäyhteyksien välityksellä. Hakemuksia käydään läpi jo hakuaikana ja haastatteluja voidaan toteuttaa myös hakuajan vielä ollessa käynnissä. 

Lisätietoja tehtävästä antaa liiton toiminnanjohtaja Anni Vesa. Tavoitat Annin puhelimitse numerosta 050-544 1231 keskiviikkona 24.11. sekä perjantaina 26.11. klo 9-10. Valitettavasti emme vastaa sähköpostitiedusteluihin. 

SCL tiedottaa: Hallituksen kokoustiedote 16/2021 ja ajankohtaista vuoden 2022 MM-kilpailuista

Cheerleadingliiton hallitus kokoontui vuoden 16. kokoukseensa maanantaina 1. marraskuuta. Kokouksessa käsiteltiin ajankohtaisissa asioissa mm. kuluvan vuoden taloutta sekä palautetta Olympiakomitean lajiriihestä. Lisäksi hallitus päätti edustajista Olympiakomitean syyskokoukseen 20.11. (pj Riikka Taivassalo ja tj Anni Vesa) ja vahvisti kilpailujärjestäjät kaudelle 2022–2023 niiltä osin kuin kilpailuja oli tällä hakukierroksella haettu.

Lisäksi hallitus kävi yleiskeskustelua kilpailutoiminnasta jäsenistölle tehdyn osallistumiskartoituksen pohjalta. Osallistumiskartoituksen mukaan vuoden 2022 kilpailijamäärät jäävät vielä ennakoitua matalammiksi ja tulevan kauden kilpailut tullaan sovittamaan tähän arvioon.

Hallitus kokoontuu seuraavaan kokoukseensa 29. marraskuuta.

 

ICU valmistelee fyysisesti toteutettavaa kilpailutapahtumaa keväälle 2022 – säännöt julkaistu

 

ICU tiedotti jäsenmaita 3. marraskuuta kevään 2022 MM-kilpailuista ja vahvisti, että tällä hetkellä valmistelussa on fyysinen kilpailutapahtuma.

Vuoden 2022 MM-kilpailujen säännöt löytyvät täältä. Huomioitavia muutoksia:

· Vuodelle 2022 ICU on tehnyt lisäyksiä junioreiden MM-kilpailuissa kilpailtaviin sarjoihin siten, että juniorisarjoja on lisätty. Cheer-sarjoissa ikätasolla 15–18 vuotiaat kilpaillaan level 4 ja level 5 sarjoissa ja ikätasolla 12–14 kilpaillaan level 3 ja level 4 sarjoissa. Molemmilla ikätasoilla kilpaillaan tanssisarjoissa, pom- ja hiphop sarjoissa. Näillä lisäyksillä ei ole vaikutusta Suomen joukkueiden osallistumiseen. Kuten aikaisempinakin vuosina, Suomi lähettää kilpailuihin joukkueen korkeimpaan sarjaan, ikätason 15–18 level 5 cheersarjoihin sekä pom-sarjaan.

· Myös junioreiden sarjoihin on lisätty sääntö, joka velvoittaa alemmilla sarjatasoilla kilpailevan joukkueen siirtymään korkeammalle sarjatasolle voittaessaan sarjan. Junioreiden kohdalla tällaista ei ole aikaisemmin ollut. Nyt sääntö vastaa aikuisten sarjoissa käytössä olevaa sääntöä.

· Cheersarjojen turvallisuussääntöjä on muokattu siten, että jatkossa paikaltaan voltti on sallittu myös huiskat kädessä.

Kehotamme kaikkia MM-kilpailuihin osallistuvia joukkueita lukemaan säännöt huolella ja selvittämään mahdolliset epäselvyydet hyvissä ajoin.

 

Lisätietoja: Cheerleadingliiton puheenjohtaja Riikka Taivassalo, riikka.taivassalo@scl.fi.