Hallituksen kokoustiedote
Hallituksen kokoustiedote 8/2021
SCL hallitus kokoontui vuoden kahdeksanteen kokoukseensa maanantaina 26. huhtikuuta. Kokouksessa käsiteltiin ajankohtaista koronavirustilannetta ja päivitettiin uuden tiedon ja selvityksen myötä linjausta ammattilaisurheilun määritelmästä cheerleadingissä (erillinen tiedote toimitettu seuroille). Lisäksi hallitus käsitteli jäsenistölle tehdyn SM-kilpailuihin liittyvän kyselyn tuloksia ja päätti SM-kilpailun järjestämisestä etätoteutuksena. Hallitus myös käynnisti kevään strategiakierroksen käsittelemällä alue- ja seuratoiminnan strategisia tavoitteita ja niiden […]
SCL tiedottaa: Hallituksen kokoustiedote 6/2021
SCL hallitus kokoontui vuoden kuudenteen kokoukseensa maanantaina 22. maaliskuuta. Kokouksessa käsiteltiin ajankohtaista talouden tilannetta, organisaatiouudistusta ja kevätkokousasioita. Lisäksi hallitus hyväksyi kilpailusääntöihin keväälle 2021 tehtävät muutokset, joiden myötä kilpaileminen pyritään mahdollistamaan yhä useammalle. Hallitus hyväksyi myös uuden kilpailujärjestelmän mukaisesti säännöt kaudelle 2021–2022. Hallitus tarkasteli ajankohtaista talouden tilannetta. Koronapandemian pitkittyminen ja sen vaikutukset erityisesti kilpailutoimintaan sekä kansainvälisiin […]
SCL tiedottaa: Hallituksen kokoustiedote 2/2021
Hallitus kokoontui vuoden toiseen kokoukseensa maanantaina 25. tammikuuta. Kokouksessa käsiteltiin ajankohtaisia asioita, kevään kilpailukautta, organisaatiouudistusta sekä vuoden 2020 talouden toteumaa. Hallitus otti myös tiedoksi Tampereen Pyrinnön valinnan Vuoden urheiluseuraksi Urheilugaalassa. SCL onnittelee lämpimästi koko Tampereen Pyrintöä sekä sen cheerleadingjaostoa tästä upeasta tunnustuksesta. Hallitus myös toivotti tervetulleeksi uuden toiminnanjohtajan Anni Vesan. Vesa aloitti tehtävässään 18. tammikuuta. […]
SCL hallitus järjestäytyi ja päivitti suositusta harjoitustoiminnan järjestämiseksi
Cheerleadingliiton hallitus kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa tiistaina 5.1. ja järjestäytyi alkanutta vuotta varten. Lisäksi hallitus keskusteli ajankohtaisesta koronavirustilanteesta ja sen vaikutuksista harjoitteluun sekä kilpailu- ja maajoukkuetoimintaan.
SCL tiedottaa: Hallituksen kokoustiedote 26/2020
Suomen Cheerleadingliiton hallitus kokoontui vuoden viimeiseen kokoukseensa keskiviikkona 16.12. Kokouksen yhteydessä järjestettiin myös hallituksen vaihtokokous, jossa olivat läsnä tämän ja tulevan vuoden hallituksen jäsenet, toimiston väki sekä maajoukkuevalmentajat. Hallituksen kokouksessa käsiteltiin ajankohtaista koronavirustilannetta ja keskusteltiin sen vaikutuksista harjoitteluun, alkavan vuoden kilpailutoimintaan ja maajoukkuetoimintaan. 29. marraskuuta julkaistu harjoittelusuositus on edelleen voimassa täydentämään alueellisia viranomaisten suosituksia. Maajoukkuetoiminnan […]
SCL tiedottaa: Hallituksen kokoustiedote 25/2020
Suomen Cheerleadingliiton hallitus kokoontui vuoden 25. kokoukseensa keskiviikkona 2.12. Kokouksessa käsiteltiin ajankohtaista koronavirustilannetta ja keskusteltiin sen vaikutuksista erityisesti alkavan vuoden kilpailutoimintaan ja maajoukkuetoimintaan. Aiheeseen liittyen ei tässä vaiheessa tehty uusia päätöksiä. Hallitus kävi myös keskustelua käynnissä olevista ja tulevista rekrytointiprosesseista. Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin kolme SCL:n vastuullisuustyötä tukevaa toimintaohjelmaa, jotka löytyvät nyt nettisivuilta. SCL:n korruption vastaisen […]
SCL hallitus kokoustiedote 4 /2020
SCL hallitus kokoontui vuoden neljänteen kokoukseensa maanantaina 2. maaliskuuta. Kokouksessa käsiteltiin kuluvan vuoden tarkistetalousarvion valmistelua, aluetoiminnan ja viestinnän strategisten valintojen etenemistä sekä kansainvälisiä asioita. Lisäksi toiminnanjohtaja kertoi ajankohtaiskatsauksessaan Inclusive Cheerleading -hankkeen käynnistymisestä.
Hallituksen kokoustiedote 2/2020
SCL hallitus kokoontui vuoden toiseen kokoukseensa maanantaina 27.1. Kokouksessa käsiteltiin palautteita kilpailujärjestelmän uudistuksen aluekiertueelta ja valmistauduttiin viikonloppuna pidettävään workshoppiin samasta aiheesta. Kokouksessa linjattiin myös käynnissä olevan vuoden kansainvälisiin arvokisoihin liittyviä yksityiskohtia ja hyväksyttiin Suomen cheerleadingliiton vaikuttamisstrategia. Lisäksi Voimisteluseura Helsinki – VSH ry hyväksyttiin SCL:n jäseneksi. Ajankohtaisissa asioissa kuultiin sekamaajoukkueprojektin etenemisestä sekä Inclusive Cheerleading hankkeesta. Toiminnanjohtaja […]
SCL hallituksen kokoustiedote 1/2020: SCL hallitus järjestäytyi
Suomen cheerleadingliiton hallitus järjestäytyi vuoden ensimmäisessä kokouksessaan tiistaina 14. tammikuuta. Hallituksen jäsenten vastuualueet on jaoteltu liiton strategisten kokonaisuuksien mukaisesti. Strategiset kokonaisuudet ovat aktiivinen aluetoiminta hyvinvoivan seuran tukena, kehittyvät rakenteet menestyvän huippu-urheilun takana sekä lisääntynyt tunnettuus vaikuttamisen välineenä.