yleinen
Yhdistysten kokousten pitämiseen helpotuksia
Olympiakomitea on tiedottanut Eduskunnan hyväksymistä poikkeuksista yhdistyslakiin.
Yhtenäisellä tyylillä maailman huipulla
Naisten cheermaajoukkueen valmennustiimi kutsuu lajin valmentajia yhteiseen linjauskeskusteluun su 17.5.
Tukea liikunta- ja urheiluseuroille koronapandemian haittojen lieventämiseksi
Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut tänään liikunta ja urheilun korona-avustusten haun. Haussa ovat mukana myös liikunta- ja urheiluseurat. Avustuksen tavoitteena on lievittää koronaviruspandemian seurauksena aiheutuneita taloudellisia menetyksiä ja turvata järjestöjen toimintakykyä poikkeustilanteessa.
CKK – Cheerkeskiviikkoklubin materiaalit nyt saatavilla
Poikkeusolosuhteiden takia harrastaminen ja seuratoiminta on uusien haasteiden edessä keväällä 2020. Tilanne on kaikille uusi, ja moni mietti, miten poikkeustilanteessa tulisi toimia. Suomen Cheerleadingliitto haluaa omalta osaltaan tukea jäsenseuroja ja seuratoimijoita, ja auttaa mahdollisimman paljon haastavan tilanteen kohtaamisessa. Tämän takia lanseeraattiin Cheerkeskiviikkoklubi eli CKK. CKK:n aineisto on kerättynä CKK:n omalle sivulle, joka löytyy täältä. Aineisto […]
Viihdyttäjiä vai oikeita urheilijoita – stereotypioita cheerleadingista vuosien takaa
Huiskujen heiluttelua urheiluotteluissa vai ihan oikea urheilulaji? Cheerleading on kasvava laji, joka on taistellut ennakkoluuloja vastaan ja luonut jalansijaa oikeana vaativana urheilulajina. Yhä tänäkin päivänä cheerleaderit saattavat kohdata vähättelyä ja ennakkoluuloja lajia kohtaan, oli sitten urheilijana naisten joukkueessa tai sekajoukkueessa.
Opetus- ja kulttuuriministeriöltä vuotuista seuratukea 65 000 € cheerleadingseuroille
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 3,5 miljoonaa euroa vuosittain jaettavaa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä tuetaan paikallista seuratoimintaa ja liikunnallisen elämäntavan edistämistä. Seuratukea myönnettiin yhteensä 358 hankkeelle. Niistä uusia hankkeita on 246 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle 112. Avustukset kohdistuvat 63 eri kuntaan. Seurojen yhteishankkeita on 30. […]
SCL hallituksen kokoustiedote 10/2020
Suomen cheerleadingliiton hallitus piti vuoden 10. kokouksensa 15.huhtikuuta. Kokouksessa käsiteltiin kilpailujärjestelmän uudistusta. Lisäksi Muuramen Syke ry hyväksyttiin kokouksessa SCL:n jäseneksi. Hallitus keskusteli kilpailujärjestelmän uudistuksesta ja päätti kevätkokoukselle esitettävän esityksen yksityiskohdista. Hallitus keskusteli mm. kilpailujärjestelmän uudistuksen yhteydessä uudistettavasta kilpailuiden talouden- ja työnjaosta liiton ja seurojen välillä. Tavoitteena on rakentaa taloudellisesti kestävä järjestelmä niin liiton kuin seurojenkin […]
Lisätalousarviosta tukea liikunnan ahdinkoon
Suomen Olympiakomitea ry Tiedote 8.4.2020 Lisätalousarviosta tukea liikunnan ahdinkoon Liikunta ja urheilu sai tänään hartaasti odotetun taloudellisen tukipaketin. Lisätalousarviossa esitetään koronaviruspandemian vuoksi vaikeuksiin ajautuneelle seura- ja järjestökentälle sekä liikunnan koulutuskeskuksille noin 20 miljoonan euron tukea. Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen on tyytyväinen, että liikunta ja urheilu huomioitiin lisätalousarviossa. – Liikunnan kriisipaketti on lähtökohdiltaan oikea. Sen […]
Tulevien Cheerkeskiviikkoklubien aihealueina mm. kilpaurheilijan arki ja syksyyn valmistautuminen
Suomen Cheerleadingliitto aloitti viime viikolla Cheerkeskiviikkoklubin seuratoimijoille. CKK:n on tarkoitus auttaa seuroja ja seuratoimijoita uuden tilanteen kohtaamisessa ja siinä toimimisessa. CKK tapahtuu etätapaamisena Teamsin välityksellä, ja kutsut klubeihin lähetetään sähköpostitse.
SCL hallituksen kokoustiedote 9/2020
Suomen Cheerleadingliiton hallitus on kokoustanut tiivistetyllä aikataululla koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi ja piti vuoden yhdeksännen kokouksensa torstaina 2. huhtikuuta. Kokouksessa päätettiin kesäkuulle suunnitellun Summer Cheer Cup -kilpailun perumisesta, siirretyn kevätkokouksen uudesta päivämäärästä sekä tarkistetalousarviosta vuodelle 2020. Summer Cheer Cup -kilpailu on peruttu Kesäkuulle suunniteltu Summer Cheer Cup -kilpailu perutaan. Hallitus myös päätti pitäytyä jo maaliskuussa […]
Kempeleen Naisvoimistelijat ry SCL:n jäseneksi
Suomen Cheerleadingliiton toivottaa tervetulleeksi uudeksi jäsenseuraksi Kempeleen Naisvoimistelijat ry:n. Seura järjestää energisia ja vauhdikkaita cheertanssitunteja lapsille ja nuorille. Harrasteryhmiä seuralla on kaksi, Taifuuni 7-9-vuotiaille ja Hurricane 9-12-vuotiaille. Uuden jäsenen myötä liitolla on nyt 56 jäsenseuraa viidellä eri alueella.
SCL hallituksen kokoustiedote 8/2020
Suomen Cheerleadingliiton hallitus piti vuoden kahdeksannen kokouksensa tiistaina 24.3. Kokouksessa käsiteltiin ajankohtaista koronaviruksen aiheuttamaa tilannetta ja sen muutoksia toimintaan kotimaassa sekä kansainvälisesti.
SCL juhlii 25-vuotista taivaltaan cheerleadingin kehittäjänä
Suomen Cheerleadingliitto juhlii tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden juhlinnat kulkevat Suomen ja koko maailman poikkeustilanteen takia erilaisissa oloissa kuin oli suunniteltu, mutta silti on mukava muistella liiton ja cheerleadingin hienoa pitkää historiaa.
Osoita tukea seurallesi – #Seurapaitapäiväkotona kutsuu kaikki mukaan tiistaina 31.3.2020
Urheiluseuratoiminnan suurin vahvuus on yhteisöllisyyden voima – ja nyt sitä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Nyt kun emme voi fyysisesti olla toistemme seurassa, haluamme korostaa yhteisöllisyyden merkitystä ja luoda uusia keinoja osoittaa yhteenkuuluvuutta. Yksi tällainen keino on tunnustaa oman rakkaan seuran värejä Seurapaitapäivänä – tällä kertaa se tapahtuu vain kotona ja somessa.
Olympiakomitea ja urheilujärjestöt: Koronavirusepidemialla merkittävät taloudelliset vaikutukset liikuntaan ja urheiluun
Koronavirusepidemialla merkittävät taloudelliset vaikutukset liikuntaan ja urheiluun Suomen Olympiakomitean kyselyn mukaan koronavirusepidemian aiheuttamat taloudelliset menetykset liikunnalle ja urheilulle ovat vähintään 81 miljoonaa euroa. Koronavirusepidemian aiheuttama poikkeustila uhkaa erityisesti suomalaisen liikunnan ja urheilun kivijalkaa, seuratoimintaa, jonka menetykset ovat yli 40 miljoonaa euroa. Olympiakomitean teettämän kyselyn perusteella seuroissa pohditaan nyt lomautuksia, irtisanomisia ja toimintojen lakkauttamista. Pahin uhkakuva […]
Cheermaajoukkueen valmentajan Maria Wahlroosin terveiset ja vinkit omatoimiseen harjoitteluun
Suomen naisten cheermaajoukkueen päävalmentaja Maria Wahlroos toivoo, että kaikki ymmärtävät vallitsevan poikkeustilanteen vakavuuden ja suhtautuisivat siihen kunnioituksella, ja noudattaisivat annettuja kehotuksia. Hän on kiitollinen, että suomalaiset cheerleadingseurat kantoivat vastuunsa ja toimivat nopeasti perumalla harjoitukset jo aikaisessa vaiheessa.
Urheiluoppilaitoshaku 2020, pisteytysprosessiin muutoksia
Urheiluoppilaitoshakua varten lajimme hakijoiden on pitänyt kuvata lajitaitovideoita. Valtakunnallisen poikkeustilanteen takia kuvaaminen on haastavaa ja pisteytystä varten pohditaan muita tapoja.
SCL tiedottaa: Suomen Olympiakomitealta ohjeistuksia urheiluseuroille
Artikkeli päivitetty 18.3.2020 klo 20:20 Suomen Olympiakomitea on julkaissut useita ohjeistuksia ja suosituksia sekä jakanut informaatiota koronavirusepidemian vaikutuksista urheiluun ja urheiluseuratoimintaan. Koronavirusepidemia on ainutlaatuinen ja siten on hyvä muistaa, että kaikki ohjeistukset ja suositukset ovat asiantuntijoiden tulkintaa. Lainsäädäntö ei suoraa ota kantaa tällaisessa tilanteessa toimimiseen eikä ennakkotapauksia ole saatavilla. Suomen Cheerleadingliitto on koonnut tähän […]
SCL tiedottaa: Olympiakomitean HelpDesk palvelee urheiluseuroja haastavissa kysymyksissä
Suomen Olympiakomitean seuratoiminnan HelpDesk palvelee urheiluseuroja haastavissa kysymyksissä muun muassa työnantajuuteen sekä yhdistyksen hallinnollisiin asioihin liittyen. Palvelussa saattaa esiintyä tilapäisesti ruuhkaa suuren kysymysmäärän takia. HelpDeskiin voi olla yhteydessä yhteydenottopyyntölomakkeen kautta: https://q.surveypal.com/HelpDesk-yhteydenottopyynto/0.
SCL tiedottaa: Valtioneuvostolta uusia linjauksia toimista koronaviruksen torjumiseksi
Suomen hallitus on kertonut uusista linjauksistaan ja 19 toimenpiteestä koronaviruksen torjumiseksi 16.3.2020 pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Uusien linjausten mukaan julkiset yli 10 henkilön kokoontumiset ova kiellettyjä ja tarpeetonta oleskelua julkisilla paikoilla suositellaan vältettävän (kohta 5). Julkisen sektorin liikunta- ja harrastustilat sekä järjestöjen kokoontumistilat suljetaan ja suositellaan kolmannen sektorin, mukaan lukien urheiluseurat, toimivan samoin (kohta 6). Lisäksi urheiluseuroissa […]
SCL tiedottaa: Cheerleadingin MM-kilpailut siirtyvät
International Cheer Union (ICU) on viime yönä Suomen aikaa ilmoittanut, että huhtikuussa Yhdysvalloissa pidettäväksi suunnitellut cheerleadingin MM-kilpailut siirretään toiseen ajankohtaan. Tarkempaa tietoa uudesta ajankohdasta ei vielä ole, vaan siihen palataan myöhemmin. Lue ICU puheenjohtaja Jeff Jebbin lausunto täältä: https://www.facebook.com/123609298562/posts/10158025466938563/ Suomen Cheerleadingliiton hallitus päätti jo sunnuntaina, että Suomi ei lähetä joukkueita silloin vielä kalenterissa olleisiin MM-kilpailuihin. Samaan […]