yleinen
Vuoden 2019 lisenssimäärä ylitti viimevuotisen 1.9. – tammi-elokuussa kasvua 19,7%
Suomen Cheerleadingliiton lisenssimäärä on ylittänyt 1.9.2019 koko vuoden 2018 lisenssien määrän. Vuoden 2018 lopussa voimassa oli 9 241 kilpa-, harraste ja valmentajalisenssiä, kun syyskuun 2019 ensimmäisenä iltana vastaava määrä oli jo 9 270. Liiton lisenssikausi on kalenterivuosi. Tammi-elokuussa ostettujen lisenssien määrä kasvoi vuoden takaisesta 19,7%, mikä vastaa määrällisesti noin 1 500 lisenssiä. Ennakkoon Suomen Cheerleadingliitto […]
Naisten cheerleadingmaajoukkue valitaan ensi viikonloppuna – tulossa kaikkien aikojen tasokkaimmat karsinnat
Suomen naisten cheerleadingmaajoukkue kevään 2020 MM-kilpailuihin valitaan tulevana viikonloppuna Vierumäellä maajoukkuekarsinnassa, joka järjestetään maajoukkuerinkilierin yhteydessä. Joukkueeseen on ehdolla liki 50 urheilijaa. Kaksipäiväisestä karsinnasta enteillään kaikkien aikojen tasokkainta. – Odotamme erittäin kovatasoista karsintaa. Jo pelkästään vanhoja maailmanmestareita hakee niin paljon, että kaikki eivät tule mahtumaan uuteen joukkueeseen. Sen lisäksi on uusia, taitavia hakijoita, kertoo joukkueen päävalmentaja […]
2020 ICU World Cheerleading Championships
Vuoden 2020 cheerleadingin maailman mestaruus kilpailuiden ajankohta on nyt julkaistu:
Sääntötoimikunta tiedottaa
Sääntötoimikunta tiedottaa Sääntötoimikunta on kesän aikana selvittänyt eri tapoja jatkaa sääntötulkintaa videoiden välityksellä.
Onnea valmentajakoulutus taso 2 -kurssilta valmistuneille
Vuoden 2019 vk2-kurssilta valmistui kymmenen jäsenseurojemme valmentajaa. Onnittelut valmistuneille ja tervetuloa mukaan tason 3-koulutukseen ensi vuonna.
Miesurheilijoiden määrä kasvussa cheerleadingissa – viime vuonna kasvua liki 10%
Cheerleadingin voimakas kasvu näkyi vuonna 2018 myös miesurheilijoiden lukumäärän kasvuna. Vuoteen 2017 verrattuna miesurheilijoiden määrä kasvoi lähes 10% selviää Suomen Cheerleadingliiton lisenssitilastoista. Sekacheerleadingin harrastajamäärän kasvu näkyi myös liiton koordinoimalla Coed Camp -leirillä, joka keräsi roimasti enemmän osallistujia viime vuoteen verrattuna. Sekajoukkueiksi kutsutaan joukkueita, joissa samassa joukkueessa urheilee niin mies- kuin naisurheilijoita. – Tämän vuoden Coed […]
Tietosuojavaltuutetun ohjeistus henkilötietojen käsittelystä yhdistystoiminnassa julkaistu
Tietosuojavaltuutettu on julkaissut ohjeistuksen henkilötietojen käsittelystä yhdistystoiminnassa. Pääset tutustumaan ohjeistukseen tästä.
SCL tiedottaa: Turun Cheerleadingseura Smash hakee toiminnanjohtajaa
TURUN CHEERLEADINGSEURA SMASH HAKEE TOIMINNANJOHTAJAA Nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä uusiin tehtäviin, TCS Smash etsii uutta toiminnanjohtajaa jatkuvasti kehittyvään ja kasvavaan seuraansa. Uudelta toiminnanjohtajalta toivotaan mm. seuraavaa: ✔️Esimiehenä ymmärrät roolisi muiden työntekijöiden tukijana, mutta myös lopullisena vastuunkantajana. ✔️Sinulla on hyvä bisnesvaisto – näet mahdollisuuksia kaikkialla etkä pelkää lähteä luomaan uusia toimintamalleja tuottavan idean saatuasi. ✔️Ymmärrät lasten ja […]
Suomen cheersankari laittoi Joensuussa tuulemaan, Mist-joukkue on laittanut junioreiden tuloslistat uusiksi
Kun puhutaan suomalaisista cheeresikuvista ja -innoittajista nousee Viveka Rosénin nimi esiin etunenässä. Rosén nousi koko suomalaisen cheer- ja urheilukentän sankariksi kipparoidessaan yhtenä kapteeneista Suomen cheernaiset historialliseen MM-kultaan vuonna 2018. Maailmanmestari ei ole ainoa titteli, jolla häntä voidaan kutsua, muita kelvollisia nimityksiä ovat kolminkertainen euroopanmestari tai nelinkertainen suomenmestari. Rosénin rautainen ammattitaito onkin otettu uudessa seurassa vastaan […]
Milla Vuorenpään avustuksella perustettiin Lappeenrannan ensimmäinen kilpaminijoukkue
Porilaisen Milla Vuorenpään elämä mullistui opiskelupaikan myötä ja näin satakuntalaisesta Vuorenpäästä tuli hetkessä itä-suomalainen. Vuorenpään valmentajaura alkoi Liikuntaseura Porin ”cheerleadingjaostossa” Divine Spirit Cheerleadersissä. Vaikka paikkakunta muuttui, oli Vuorenpäälle selvää, että valmennusura jatkuu. – Kun tulos kouluun pääsemisestä tuli, hain tietoa eri Itä-Suomen seuroista netistä ja seurojen nettisivuilta ja siten löysin LOMA Cheerleadersin, Vuorenpää kertoo. Jokaisen […]
Suomen cheerleadingseurat hakevat valmentajia syksyksi
Yli kaksikymmentä suomalaista cheerseuraa etsii valmentajia syyskaudelle. Suomen Cheerleadingliitto kokosi avoimet valmentajarekrytoinnit uuteen valmentajahakukarttaan. – Monet nuoret ovat saaneet kesällä opiskelupaikan ja vaihtavat paikkakuntaa juuri alkusyksystä. Yksi kampanjan suurimmista tavoitteista on saada aktivoitua muuttajat mukaan uuden kotikaupunkinsa cheertoimintaan, kertoo liiton seurakehittäjä Niklas Hagel. Yli 20 % valtakunnallinen vuosittainen harrastajamäärien kasvu on luonut Suomen cheerseuroihin kovan […]
SCL palkitsee neljä EM-joukkuetta Puhtaasti paras -kampanjasta
Suomen Cheerleadingliitto haastoi kesäkuussa kaikki Suomen 12 EM-joukkuetta suorittamaan Suomen urheilun eettisen keskuksen Puhtaasti Paras -verkkokoulutuksen ja lupasi palkita aktiivisemmin osallistumisia keränneen joukkueen. Yhden sijasta kampanjalle löytyi peräti neljä voittajaa, joista kaikki keräsivät täyden 100% osallistumisprosentin. – Halusimme palkita poikkeuksellisesti kaikki neljä täyden suoritusprosentin joukkuetta. Nämä joukkueet ovat osoittaneet erinomaista esimerkkiä puhtaan ja eettisen urheilun […]
Tanssivaikuttajien ideapäivät Helsingissä 8.9.2019!
Haluatko olla mukana ideoimassa yhdessä Suomen muiden tanssivaikuttajien kanssa?
Naisten tanssimaajoukkueen 2020 karsinnat 8.9.2019 Helsingissä!
Tanssimaajoukkue kootaan nyt jo 8. kertaa! Haluatko edustaa Suomea tanssimaajoukkueessa vuoden 2020 MM-kilpailuissa? Tanssimaajoukkue valitaan Helsingissä syyskuussa, ilmoittaudu mukaan!
Suomelle seitsemän mitalia cheerleadingin EM-kilpailuista
Suomi voitti seitsemän mitalia tänään päättyneissä cheerleadingin EM-kilpailuissa Pietarissa. Aikuisten sarjoista Suomi nappasi kaksi hopeaa ja yhden pronssin ja junioreiden sarjoista kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.
Suomalaisjoukkueet rohmusivat finaalipaikkoja cheerleadingin EM-kilpailuissa
Cheerleadingin EM-kilpailuiden semifinaalit käytiin tänään Pietarissa. Finaaliin pääsi kaikista sarjoista viisi parasta joukkuetta. 12 suomalaisjoukkueesta 11 selvitti tiensä finaaliin. Vain aikuisten tanssisarjassa toinen suomalaisedustaja jäi ulos finaalista.
Cheerleadingin EM-mitaleista kilpaillaan viikonloppuna Pietarissa
Cheerleadingin EM-kilpailut käynnistyvät perjantaina 28. kesäkuuta Pietarissa. Suomea kilpailuissa edustaa yhteensä 12 joukkuetta, kuudessa eri sarjassa.Viime vuonna EM-kilpailut järjestettiin Helsingissä ja Suomi saavutti yhteensä 7 mitalia.
Tervetuloa Suomen Cheerleadingliiton EM-lehdistötilaisuuteen keskiviikkona 26.6.2019!
EM kilpailut järjestetään Pietarissa, Venäjällä 28-30.6.2019 Sibur Areenalla. Suomen Cheerleadingliitto järjestää maajoukkueiden yhteisen lehdistötilaisuuden Helsingissä Töölön Kisahallin (Paavo Nurmen kuja 1) B-puolella keskiviikkona 26.6. 2019 klo 17.00-18.30. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Lehdistötilaisuudessa esiintyy yhteensä yhdeksän joukkuetta: All Girl Premier: Helsinki Athletics Cheerleaders, HAC Elite Jaguars Spirit Athletes, JSA Venus Coed Premier: Helsinki Athletics Cheerleaders, HAC […]
Lippu.fi ja Suomen Cheerleadingliitto jatkavat menestyksekästä yhteistyötä
Suomen Cheerleadingliitto (SCL) on tehnyt jatkosopimuksen yhteistyöstä Lippu.fin kanssa.
Maria Wahlroos on Vuoden helsinkiläinen valmentaja
Maria Wahlroos palkittiin tänään 12.6.2019 vuoden helsinkiläisenä valmentajana.
SCL hakee vastuuvalmentajia maajoukkuerinkileirityksiin 2020
Haluatko mukaan kehittämään cheerleadingin ja cheertanssin valmennusta? Haluatko rakentaa suomalaista cheerleadingia ja cheertanssia entistä kestävämmälle ja kovatasoisemmalle pohjalle? Onko sinulla palo valmentamiseen ja valmennuksen kehittämiseen sekä valmentajana kehittymiseen?