Tuomariblogi | Tuomariesittelyt 1

 

Tuomariblogissa esitellään nyt SCL:n tuomareita. Ensimmäisenä kuuteen kysymykseen vastaavat Saara Martikka, Josefina Bjurström ja Tuija Strang.

1. Miten olet tullut lajin pariin?
2. Mitä muuta olet tehnyt lajin parissa kuin tuomaroinut?
3. Miksi tuomarointi innostaa/kiinnostaa?
4. Joku hauska/ikimuistoinen/hassu muisto lajin parista
5. Mikä tuomaroinnissa on haastavinta?
6. Terveisiä joukkueille

Saara MartikkaTUVAsaara

1. -93 näin kouluni ilmoitustaululla ilmoituksen, jossa Northern Lights oli aloittamassa cherleadingtoimintaa uudelleen. Menin mukaan, ja sillä tiellä olen edelleen.

2. Tuomaroinnin lisäksi olen urheillut ja valmentanut, ollut luomassa valmentajakoulutssysteemiä Vierumäen kanssa, tuottanut koulutusmateriaaleja, kouluttanut tuomareita. Olen ollut liiton hallituksessa mm. maajoukkuevastaavana. Olen saanut onnekseni tehdä paljon ja monenlaista.

3. Tuomarina pääsee mukaan lajin kehittämiseen, pysyy ”ajan hermolla” ja pääsee aitiopaikalta seuraamaan suomalaista cheerleadingia.

4. Hmm.. Kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut. Ensimmäiset (?) EM-kisani tuomarina ovat esimerkiksi jääneet mieleen. Alunperin minun piti tuomaroida vain EM-tittelien ulkopuolisia cup-sarjoja ja varjotuomaroida itse EM-kisaa, mutta pian huomasin juoksevani harjoitushallista maanalaista käytävää kohti Globenia korkkareissani ja lennosta sain sarjan eteeni juuri, kun ensimmäinen joukkue tuli areenalle. Ei ehtinyt jännittää 😊

5. Pitkät, tasaiset sarjat, joiden säännöt ovat iän tai taitotason takia rajatut. Erojen löytäminen ja saaminen joukkueiden välille on silloin haastavinta. Myös kiire haastaa, toisaalta pieni paine saa toimimaan skarpisti. Ulkomailla tuomaroidessa menee hetki, ennen kuin pääsee ihan täysillä kisaan mukaan.

6. Teette hyvää työtä ja maailmalla suomalaisesta cheerleadingista saa olla ylpeä. Iloa ja tsemppiä treeneihin!

Josefina BjurströmTUVAjose

1. Tulin lajin pariin ystävän kautta 90-luvun puolivälissä.

2. Tuomaroinnin lisäksi olen toiminut urheilijana, valmentajana ja valmennuspäällikkönä. Tällä hetkellä toimin edelleen seurapuheenjohtajana ja lajiin liittyvän yrityksen yrittäjänä. Vapaa-aika kuluukin pitkälti näiden hattujen välillä palloillessa 🙂

3. Näen tuomarit eräällä tavalla myös lajin kehittäjinä. Kilpailupalautteen avulla tuomari voi ”auttaa” joukkueita kehittymään eteenpäin. Tuomarointi tarjoaa lisäksi mielenkiintoisia haasteita, koko ajan on seurattava trendejä, jotta pysyy lajin kehityksessä mukana.

4. Näitä riittää 🙂 Aika on kullannut muistot, mutta yksi ikimuistoisimmista taisi liittyä Islannin tulivuoren purkautumiseen ja Jenkkimatkan järjestelyihin v. 2010. ”Kyttäsimme” laskeutuvia lentokoneita lentokentällä ja yritimme päästä matkaan tunnin varoitusajalla. Todellisuudessa lento siirtyi eri kentälle ja seuraavalle päivälle, mutta matkaan päästiin!

5. Arvostelulajista kun on kyse, pohtii jatkuvasti, onko antanut pisteitä tasapuolisesti ts. vastaavanlaisista suorituksista tasan saman verran pisteitä. Toisaalta koen, että juuri tämä fakta ”puskee” minua suorittamaan tuomarina mahdollisimman hyvin.

6. Tsemppiä treenailuun ja kisailuun! Teette hyvää työtä, ja suomalaisesta cheerleadingistä voi olla todella ylpeä sekä täällä kotimaassa että ulkomailla 🙂

Tuija StrangTUVAtuija

1. Olen tullut lajin pariin vuonna 2006, kun ystäväni aloittivat cheerleadingin ja itse kiinnostuin tanssista harrastustaustani vuoksi.

2. Olen ollut lajin parissa harrastajana, valmentajana sekä seura-aktiivina. Olen tutustunut myös lajin tapahtumien järjestämiseen SCL:n KiVan kautta muutama vuosi sitten.

3. Olen kokenut lajin jo harrastajana sekä valmentajana, mutta ihan ensimmäisistä vuosista lähtien tuomarointi kiinnosti minua. On hienoa päästä kokemaan lajia tuomarin näkökulmasta sekä kehittämään lajia hieman erilaiselta kantilta.

4. Muistoja lajin parista löytyy huimasti omien vanhojen joukkueiden sekä seuran menestyksistä sekä kun on päässyt näkemään lajin kehitystä vuosien aikana. Täytyy kuitenkin sanoa, että tällä hetkellä yksi ikimuistoisimmista muistoista on ensimmäinen tuomarointikertani. Oli jännittävää ja erilaista kokea kilpailut tuomarin näkökulmasta ja siitä saikin lisäintoa tulevaisuuden tuomarointeja varten.

5. Tuomarointi on hyvin mielenkiintoista ja antoisaa, mutta siinäkin on omat haasteensa. Tuomaroinnin vasta aloittaneena haasteet tuntuvat vielä vähän suuremmilta, mutta varmaankin ajan kanssa hieman muuttuvat. Haastavinta on varmaankin pitkät, hektiset kilpailupäivät sekä kilpailusarjat, mutta sitä enemmän tuomaroinnista saa mielestäni irti.

6.Viettäkää ihania hetkiä mahtavan lajin parissa! 🙂

 

Tuomariblogi | Kisa-arvostelusta – usein kysytyt kysymykset

9.1.2016

Miksi meidän joukkue sijoittui huonommin vaikka meillä oli enemmän pisteitä kuin paremmin sijoittuneella? Miten tuomarit valitsevat sen joka sijoittuu paremmin? Miksi toisen joukkueen pudotuksesta ei vähennetty, vaikka videolta näkee että se oli selkeästi pudotus?  Mistä voimme saada palautetta kun kaavakkeeseen ei oltu kirjoitettu mitään?

Muun muassa näistä asioista Tuomarivaliokunta saa usein kisojen jälkeen postia. Tässä vastauksia yleisimpiin kysymyksiin.

Miksi meidän joukkue sijoittui huonommin, vaikka meillä oli enemmän pisteitä kuin paremmin sijoittuneella?

Kisaesityksen aikana kukin tuomari arvioi itsenäisesti esityksen eri osa-alueet arvostelukaavakkeeseen. Tuomaristo pyrkii yhtenäiseen linjaan, mutta jonkin verran piste-eroja tuomareiden välillä voi ja pitääkin tulla – siitä syystähän tuomaristossa on enemmän kuin yksi tuomari. Ohjenuorana on, että yhteispisteiden hyväksytty vaihteluväli on n. 10 pistettä.

Yleensä tässä pysytään hyvin. Joskus harvoin jokin esitys saattaa jakaa mielipiteitä; usein kysymys on esimerkiksi vaikeasta ohjelmasta, jossa tulee paljon virheitä tai päinvastoin helposta ja siististä ohjelmasta, josta puuttuu vaikeus. Eri osa-alueiden painotus vaihtele jonkun verran sarjoittain: esimerkiksi mineillä suositaan puhtautta ja turvallisuutta, kun taas senioreilla vaikeuden painoarvo hieman nousee.

Lisäksi ulkomaalaisten tuomarien linjaus voi poiketa kotimaan tuomareiden näkemyksistä. Kenenkään tuomarin arviot eivät siis välttämättä ole mitenkään väärin, skaala arvostelussa voi olla vain erilainen. Jos paneelissa on vaikkapa 1-2 tuomaria, jotka käyttävät laajasti koko pisteskaalaa ja antavat paljon pisteitä toisille, vähän toisille, se voi näkyä yhteispisteissä. Jos toinen joukkue on tuomariston enemmistön mielestä parempi, se nousee sijapisteissä ylemmäs, vaikka olisikin yhdeltä tai kahdelta tuomarilta saanut paljon arvostelupisteitä.

Pisteiden on tarkoitus toimia ohjeellisina ja antaa joukkueille palautetta. Joukkueiden paremmuusjärjestys ratkaistaan tuomarikohtaisilla sijoilla, jotka it-pohjainen arvostelujärjestelmä laskee automaattisesti.

Miten tuomarit valitsevat sen joka sijoittuu paremmin?

Tuomarit eivät anna joukkueille sijoituksia, vaan pelkät pisteet. Arvosteluohjelma laskee sijoitukset automaattisesti pisteiden määrän perusteella. Eli jos 5 tuomarin paneelissa 3 tuomaria on antanut joukkuelle A enemmän pisteitä kuin joukkueelle B, A sijoittuu paremmin.

Joskus tuloslistassa näkyy sana ”vertailu”. Silloin kaksi joukkuetta on saanut samat sijapisteet, eli järjestelmä on laskenut joukkueille tasapelin. Tämä voi tapahtua esimerkiksi silloin, jos joukkue A on eri tuomareilla vaikkapa sijoilla 3, 2, 2, 3 ja 3, ja joukkue B sijoilla 2, 3, 1, 1, ja 4 – tällöin molempien sijapisteet yhteenlaskettuna ovat samat, eli laskukaavalla 12 (sijapisteet yhteensä) :5 (tuomarien määrä) = 2,4. Tällöin näiden kahden joukkueen sijoituksia vertaillaan keskenään – A-joukkueen laittoi paremmaksi kaksi tuomaria ja B-joukkueen kolme tuomaria, joten B sijoittuu vertailussa paremmin.

Jos kilpailusarjassa on paljon tasaisia joukkueita ja ohjelmista tulee pudotusvähennyksiä, sijat saattavat usein heittää muutaman sijan tuomareiden välillä, koska Suomessa epäonnistumisista tulevat pistevähennykset ovat suuria.

Miksi toisen joukkueen pudotuksesta ei vähennetty, vaikka videolta näkee että se oli selkeästi pudotus?

Cheerleading on tyypillinen arvostelulaji, joka tapahtuu siinä hetkessä. Tuomarit arvostelevat esityksen parhaan kykynsä ja sen hetkisten havaintojensa mukaan. Mikäli tilanteessa on epäselvyyttä, tilanne luetaan aina joukkueen eduksi.

Teknisten tuomarien tehtävänä on tarkkailla kisaohjelmien säännönmukaisuutta sekä merkitä ylös mahdolliset virheet ja epäonnistumiset. Varsinkin isojen joukkueiden ohjelmissa kaikkia epäonnistumisia ei välttämättä selkeästi ehdi nähdä, vaikka tuomarit tarkkana ovatkin. Ohjelmat tosin videoidaan, mutta tuomaristoilla ei ole aikaa katsoa jokaista videota uudelleen läpi eikä se arvostelulajiin taitaisi sopiakaan, joten virheitä pitää pystyä vain sietämään – niin tuomareiden kuin joukkueidenkin. Suurten vähennysten uhatessa – esimerkiksi kielletyn liikkeen ollessa kyseessä – tilanne pyritään tarkistamaan videolta.

 Mistä voimme saada palautetta kun kaavakkeeseen ei ollut kirjoitettu mitään?

It-pohjainen arvostelujärjestelmä tarjoaa nykyään joukkueille paljon hyödyllistä pistetietoutta ja analyysimahdollisuuksia. Pistekoosteesta näkee, missä kohtaa joukkueen pisteet poikkesivat eniten keskiarvosta tai sarjan parhaimman joukkueen pisteistä – eli onko eniten parannettavaa pyramideissa vai kenties permantoakrobatiassa, vai oliko suorituspuhtaudessa eniten miinusta.

Toki tuomarit pyrkivät kirjoittamaan myös sanallista arviota esityksestä, jos vain ehtivät. Valitettavasti joskus tekniikka pykii, joten aikaa jää vain pisteiden kirjaamiselle – nehän ovat toki tärkeimmät.

Joskus joukkueet ovat harmistuneet siitä, että palautteessa lukee vain ”ojentakaa nilkat” tai jotain muuta pikkuasiana pidettyä. Mutta jos tuomari tai parhaassa tapauksessa useampi on sen palautteeseen kirjannut, silloin tuo ”pikkuseikka” on vaikuttanut selkeästi myös pistearvosteluun. Huomattavaa on myös se, että tuomarit eivät korvaa valmentajia eikä tuomareiden ole varsinaisesti tarkoitus antaa yksityiskohtaisia tekniikkavinkkejä joukkueelle, lähinnä vain sellaisia, jotka selkeimmin ovat vaikuttamassa arvosteluun.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille ja tsemppiä treenaamiseen!

Anne, Heidi, Hinni, Jenni, Kirsi, Kristiina ja Saara

SCL Tuomarivaliokunta

SM2016tuomaristo

Kuva: SM 2016 finaalin tuomaristo

Tuomariblogi | Matkalla tuomariksi

26.10.2015

Henni KatajistoHenni

Kuinka kaikki alkoi

Elettiin kevättä 2014 ja 90-luvun lopulla aloitettu aktiivitoiminta tämän niin rakkaan lajin parissa oli syksyllä vaihtunut vähän erilaiseen arkeen uudessa kaupungissa. Muutin opiskelemaan kaupunkiin, jossa ei ollut cheerleading-seuraa. Ensimmäistä kertaa 15 vuoteen kalenteri ei enää täyttynytkään treeneistä, palavereista, kisoista ja koulutuksista.

Tauko tuli hyvään kohtaan sillä koin, että olin antanut, ainakin hetkeksi, kaiken mitä voin seuratasolla tässä elämäntilanteessa antaa. Urheilijana olin kokeillut lähestulkoon kaikki lajin eri muodot ja valmentajanakin oli vierähtänyt jo vuosia. Tauko tuntui hyvältä, mutta aika nopeasti se ikävä tuli. Sitten sähköpostiin tuli tuomarikoulutuksen kutsu…

Olin jo ihan pienestä asti ihaillut ja kunnioittanut, jopa hiukan pelonsekaisestikin, näitä pikkuminin silmissä niin kaukaisia ja mystisiä hahmoja. Muistan olleeni aika pikkuinen juniori, kun ensimmäisen kerran aloin haaveilla pääseväni joskus pöydän toiselle puolelle. Hihkuin ääneen, kun sain koulutuskutsun luettua. Ilmoittauduin ja sitten pitikin odottaa monta pitkää kuukautta syyskuuhun asti.

Millaista tuomarikoulutus on?

Jännitin ensimmäistä koulutusviikonloppua kuin ensimmäistä koulupäivää. Millaistakohan se on? Onkohan minusta sittenkään tähän? Millaisia muut kurssilaiset ovat? Huoleni osoittautuivat kuitenkin turhiksi. Lähes kaikki koulutuksessa olijat olivat joko kasvoiltaan tai nimiltään jo ennestään tuttuja kisoista tai muuten lajin parista. Myös kouluttajat olin tavannut aiemminkin ja he kannustivat ja vakuuttivat meille, että ”Kyllä kaikista teistä tuomareita tulee.”

Kurssilla kävimme läpi tuomaroinin perusasioita, kuten sääntöjä ja kaavakkeita. Harjoitusarvostelimme vanhoja ohjelmia ja keskustelimme saamistamme tuloksista. Kouluttajamme Saara Martikka ja Kristiina Kokko kertoivat meille omia kokemuksiaan ja antoivat neuvoja muuttuvaan rooliimme lajin parissa. Tapasimme pariin kertaan, joissa jokaisella kerralla kävimme hieman eriasioita. Kotiläksyksi saimme vanhoja sarjoja arvosteltaviksi. Tulokset postitettiin kouluttajille, jotka antoivat meille palautetta.

Kohti valmistumista ja sen jälkeen

Kurssin isoimpia juttuja olivat kuitenkin varjotuomaroinnit kisoissa. Ensimmäinen oli Super Cheerissä ja toinen, joka oli myös loppukokeemme, May Madnessissä. Vaikka meidän arvostelumme eivät vaikuttaneetkaan lopputuloksiin, minua ainakin jännitti kovasti. Mitä jos oma linjani poikkeaakin liikaa tai pisteeni ovat liian korkeat tai matalat? Mitä jos en pääse läpi? Palautimme tuloksemme jälleen kouluttajille, jotka kävivät ne läpi ja antoivat palautteen. Jännityksestä huolimatta harjoittelut menivät aika mukavasti ja Meikkareiden jälkeen Saara kertoi minun valmistuneen.

Pääsin ensimmäistä kertaa tositoimiin heti Summer Cheer Cupissa. Vanhat tuomarit ottivat meidät hyvin vastaan ja neuvoivat, jos tuli kysyttävää. Ajattelin aina, ettei pöydän takana jännitä läheskään niin paljon kuin matolle mennessä. Onneksi olin ensimmäisen sarjan teknisenä tuomarina, mikä osoittautui tosi mukavaksi hommaksi. Siinä keskitytään sääntöjennoudattamisen, pakollisten liikkeiden ja pudotusten ym. tarkkailuun. Se vei pahimman alkujännityksen mennessään ja kun päästiin paneelisarjoihini olo tuntui jo itsevarmemmalta.

Tuomarina olemisesta

Kun joukkue tulee matolle niin itse tarkistan aina, että kaikki paperit ovat niin kuin pitääkin: puhdas kaavake tai padillä oikea näkymä edessä ja vihosta uusi sivu muistiinpanoille. Sitten selkä suoraksi ja mieli virkeäksi. Näin uutena tuomari stressaa paljon siitä ehtiikö nähdä kaiken. Pienryhmissä eikä tanssissakaan tätä ongelmaa ole niin paljon, mutta kun matolla on 24 junnutyttöä niin homma käy hankalaksi. Itse huomasin myös, että sarjatasojen välillä on isoja eroja siinä mitä ehtii nähdä. Mitä korkeammalle tasolle mennään sitä enemmän voi jäädä yhden silmänräpäyksen aikana näkemättä. Onneksi meitä on niin monta aina kerralla paneelissa, että jos yhdeltä jää jokin yksittäinen asia näkemättä, niin muut sen yleensä näkevät.

Mietin myös aluksi sitä miltä sitten tuntuu, kun esiintyvässä joukkueessa on tuttuja. Vastaus selvisi aika nopeasti. En ainakaan itse ehdi ajatella koko asiaa, kun täytyy täysillä keskittyä muistiinpanojen tekemiseen ja pisteiden miettimiseen. Huomasimme myös kurssilla, kun harjoitusarvostelimme videoilta, että silloin tuli ehkä alitajuntaisesti oltua ankarampi omille vanhoille joukkueille ja valmennettaville. Tätä ilmiöitä ei kuitenkaan synny normaalitilanteessa, koska esteelliset (joilla on valmennettava tms. joukkue sarjassa) tuomarit eivät voi tuomaroida sarjoissa, joissa heillä on ”päällekkäisyyksiä”.

Tuomarin kisapäivä

Vaikka suurinta eroa kisaamiseen verrattuna on turha edes mainita, on paljon muitakin asioita mitä tuomarin rooli tuo tullessaan. Ennen kisoissa ehti nähdä vanhoja tuttuja ja seurakavereita ja jäädä juttelemaan. Tuomarina ollessa heitä ei näe kuin matolla ja vaikka näkisin, ei ehdi eikä pysty pysähtyä juttelemaan. Meidän päivämme on myös todella pitkä, varsinkin jos yhden päivän kisoissa on vain parikin paneelia. Kisapäivät ovat urheilijana ja valmentajana rankkoja, mutta tuomarina olo osoittautui vähintään yhtä rankaksi.

Ensimmäinen kerta ja jännitys tekivät varmasti tehtävänsä, mutta jatkuva kiireen tunne verotti paljon. Tuomareille taukokaan ei ole tauko, vaan silloin käydään läpi edelliset sarjat ja toivotaan, että ehditään laittaa jotain pientä suuhun. Siksi joskus voi nähdä tuomaripöydällä karkkeja ja muuta pientä popsittavaa, mutta ei niitäkään paljon ehdi syömään…

Lopuksi

Ihan niin kuin urheilijanakin ei tuomaroinissakaan ole koskaan valmis, vaan on pyrittävä kehittymään koko ajan ja pysyttävä vielä uusimmissa jutuissa mukana. Vaatii varmasti vielä aika mukavan määrän kisoja, ennen kuin tämä alkaa sujua varmalla rutiinilla.

Aiemmin puhuin tuosta pelonsekaisesta kunnioituksesta tuomareita kohtaan. Iän myötä tämä pelko on tietysti hälvennyt, mutta kunnioitus kokeneita tuomareitamme kohtaan on vain kasvanut. Meillä Suomessa on erittäin asiantuntevia ja maailmalla arvostettuja tuomareita ja voin vain toivoa, että vielä joskus pääsen edes lähelle heidän tasoaan.

Tsemppiä kaikille syksyn treeneihin!

hennituomaristo

Tuomariblogi | Tuomarien ”kevättauko” – ei kilpailuja mutta paljon muuta

21.5.2015

Kausi huipentuu joulukuun SM-kilpailuihin, uudet mestarit lähtevät joululomalle ja moni uusi harrastaja esiintyy ensi kerran seuran joulunäytöksessä. Tammikuussa pienen loman jälkeen aloitetaan taas kova treeni ja joukkueiden kasaaminen kevään ja kesän kilpailuihin, ehkä uusi alkeisryhmä aloittaa. Mitä tuomarit tekevät pitkän kevään, kun seuraava kotimainen kilpailu SM-finaalien jälkeen on vasta toukokuussa?

SCL:n tuomarit

Niin, no, tuomarit tekevät lähes kaikkea; kouluttautuvat, keskustelevat SM-finaalien linjasta ja tuomaroinneista, tarkastelevat uusia, vuoden alusta voimaan tulleita sääntöjä, ehkä kouluttavat uusia tuomareita ja luennoivat liiton tilaisuuksissa ja tietenkin – tuomaroivat. Kevät ei ehkä ole kotimaan rintamalla yhtä kiireistä kuin syksy, mutta Suomen ulkopuolella riittää kilpailuja, on isoja, virallisempia kilpailuja, eri maiden mestaruustaistoja ja pienempiä cup-kilpailuja marginaalisarjoineen. Riittävän koulutuksen saaneet (Euroopan ja Maailman liiton tuomarikoulutus) suomalaiset tuomarit voivat halutessaan rekisteröityä tuomarilistalle, johon tulee kutsuja hakea eri maiden kilpailuihin tuomaroimaan.

Jos kutsu käy, voi edessä olla mielenkiintoinen, tiukka ja antoisa viikonloppu. Ulkomailla tuomaroinnista kirjoitin aiemmin tässä blogissa (Monenlaista menoa ja pitkiä päiviä – cheerleadingtuomarointia ulkomailla). Jos kutsuja ulkomaille ei tule, tai reissut muualle cheer-kuplaan eivät mahdu kalenteriin, riittää tekemistä kotimaassakin. Tänäkin keväänä Tuomarivaliokunta on järjestänyt koulutusta jo olemassa oleville tuomareille ja kouluttanut uusia. Pian uusi, tuliterä kurssillinen tuomareita jo valmistautuukin loppuharjoitteluun ja sen selvitettyään siirtyy vahvistamaan tuomarijoukkoamme. Lisäksi tammikuussa voimaantulleita sääntömuutoksia on tarkasteltu, koottu sääntöseminaarin materiaalia, kokoonnuttu miettimään Tuomarivaliokunnan toimintaa.. Joku on ehkä katsellut maailman huippujen videoita netistä valmistautuessaan MM-kilpailujen tuomarikoitokseen ja toinen on halunnut nähdä lajin huiput ja heidän uusimmat juttunsa. Onneksi rakasta lajia ei siis tarvitse pistää kevättauolle!

Pieni hengähdystauko syksyn tiukan kilpailukalenterin jälkeen on keväällä paikallaan, ja samalla on hyvä katsoa edellistä vuotta. Ilman aikaa katsoa hetkeksi taakse ja arvioida toimintaa ei uutta ja parempaa voisikaan syntyä.

Tuomarit odottavat innolla jo kevään ja kesän kilpailuja, pian taas nähdään upean lajimme parissa!

Saara Martikka

Tuomariblogi | 20.02.2014 | INSPIRAATIOTA TAITOLUISTELUSTA

 

Mitä taitoluistelutuomari näkee cheerleadingesityksessä? Voisiko taitoluistelun arvostelutapoja soveltaa myös cheerleadingiin? Maineikas taitoluistelutuomari ja ISU:n kansainvälinen kouluttaja Mika Saarelainen kävi inspiroimassa cheerleadingtuomareita helmikuun Tuomariworkshopissa Helsingissä.

Tuomari ei ole koskaan valmis, vaan lajin kehityksen myötä uutta oppia tarvitaan koko ajan. Mutta jotta näkisi metsän puilta, joskus on myös hyödyllistä kurkistaa vähän kauemmas. Taitoluistelu on monipuolinen laji, jossa on paljon samanlaisia taitoja ja osioita kuin cheerleadingissa. Ja koska taitoluistelun kilpailullinen historia ulottuu kauemmas kuin cheerleadingin, on sieltä paljonkin opittavaa myös omaan lajiimme.

MikaSaarelainen

Mika Saarelainen on jo legendaarinen taitoluistelutuomari: hän on yksi harvoista ihmisistä maailmassa, jolla on tuomarikelpoisuus kaikkiin taitoluistelun lajeihin: yksin- ja pariluisteluun, jäätanssiin ja muodostelmaluisteluun. Mika toimii myös Kansainvälisen taitoluisteluliiton ISU:n kouluttajana ja on myös ISU:n muodostelmaluistelun teknisen komitean jäsen. Mika on myös  tanssinut ammatikseen Suomen Kansallisbaletissa ja joku ehkä tunnistaa hänet TV:n Dancing on Ice-kisasta.

Mitä taitoluistelutuomaroinnistavoisi sitten oppia? Taitoluistelussa on erotettu kilpailuesityksen tekninen ja esittämisen arvostelu erikseen. Esimerkiksi hypyt tai piruetit on luokiteltu vaikeusasteen mukaan – luistelijat saavat tekniset peruspisteet, joiden lisäksi taiteellinen tuomaristo arvioi kunkin tekniikan suosituksen tason sekä mm. esityksen koreografian, siirtymisen ja kuviot. Vaikka cheerleadingissä teknisiä taitoja tai vaikeusasteita olisi hyvin vaikea ellei mahdoton luetteloida ja pisteyttää, oli mielenkiintoista kuulla, miten systeemi taitoluistelussa käytännössä toimii.

Taitoluistelussa on myös käytössä lähes simultaaniset videotarkistukset ja hidastukset. Dataoperaattori leikkaa meneillään olevan esityksen kaikista teknisistä osista saman tien videoklipin. Varsinaiset tuomarit voivat muutaman sekunnin kuluttua katsoa omalta ruudultaan saman klipin jos niin haluavat. Videotarkistukset tuovat lisää varmuutta arvosteluun, mutta lisäävät tuomaroinnin vaatimaa tekniikkaa ja työmäärää. Cheerleadingissa urheilijan etu otetaan huomioon sillä, että epäselvät tilanteet luetaan aina kilpailevan joukkueen hyväksi.

Myös taitoluistelun taiteellisen ilmaisun arviointi aiheutti cheerleadingtuomareiden parissa keskustelua. Mika Saarelainen lanseerasi koulutuksessa käsitteen ”Body, soul, mind” – kaikkia näitä pitää hyvästä taitoluisteluesityksestä löytyä. Musiikkia voi ja pitää käyttää esityksessä hyväksi. Musiikin ja esityksen tulkinta ei saa olla päälle liimattua, vaan luonnollista ja uskottavaa.

Mikan ja videoiden avulla mietittiin, miten tämä toteutuu taitoluistelussa ja miten sitä voisi soveltaa vielä enemmän myös cheerleadingissa.

Paljon muutakin mielenkiintoista päivän aikana tuli esille: miten rangaistaan epäpätevää tuomaria (neljän huomautuksen jälkeen omalla kustannuksella Lausanneen ripitettäväksi); miten tuomarina pysyä freesinä kun jäälle luistelee miljoonannen kerran ”Carmen” punainen ruusu tukassa; ja miksi trikoot (etenkin valkoiset) on nykyään miesluistelijoilla kielletty.

Päivä oli hyödyllinen ja uusia uria avaava. Taitoluistelulla on vahva asema kansainvälisessä urheilukentässä ja sehän on jo olympialaji. Cheerleading puolestaan on näyttävä, tekninen joukkuelaji, jonka tekniikoilla on käyttöä myös luistimet jalassa. Yhteistyö luistelun ja myös muiden lajien tuomarien kanssa varmasti jatkuu.

 

Tuomariblogi | 3.10.2013 | Mies tulosten takana

Aki Oksanen

Kilpailupäivä on joka kerta oma ainutlaatuinen kokemuksensa, sekä esiintyville kilpailijoille että katsojille. Kisasuoritusten jälkeen molempia kiinnostaa yhteinen asia – tulokset. Aiemmissa blogikirjoituksissa asiaa on jo sivuttu, pohtimalla miten vähennykset ja tulosten tarkistaminen hoituvat sekä miten tuloksiin päädytään eri maiden omilla tavoilla. Tässä vaiheessa on hyvä kertoa siitä, miten pistelasku etenee kotimaisissa kisoissa ja mikä on oma roolini asiassa tuomariavustajana. Samalla selviää miten tähän on päädytty ja ehkä jotain tulevaisuudestakin…

 

Mies tulosten takana
Aki Oksanen hoitaa kisapäivän vapaaehtoistöistä ehkä vaativinta – pisteenlaskua

Melko tarkasti kolme vuotta sitten tulin nakitetuksi vapaaehtoiseksi Turussa järjestettyihin Syyskilpailuihin. Tarkemmin sanoen, tehtävä oli tuomariavustaja ja vastuualueena pistelasku, ei sen vähempää. Olin sentään käynyt vajaa vuosi aiemmin elämäni ensimmäisen kerran cheerleading-kisoissa – katsojana, kun Oulussa oli ICU:n MM-karsinnat ja Syyskilpailut.

Tehtävää varten sain etukäteen materiaaliksi kisa-aikataulun ja aiemmin pistelaskuun käytetyn Excel-taulukon. Bonuksena siinä mallissa oli kaavavirhe, jonka takia edellisten kisojen tuloksia oli jouduttu korjaamaan jälkikäteen. Erikseen pyydettynä sain myös SCL:n säännöt ja varmasti myös hieman selityksiä noihin. Niiden perusteella päätin tehdä kokonaan uuden ja käytännöllisemmän pistelaskupohjan.

Syyskilpailuihin 2010 tein ensimmäisen oman pistelasku-Excelin, jossa oli jo huomioituna tulosjulkaisun ulkoasu ja tulosten järjestely. Tuloslaskennan järjestely osoittautui toimivaksi etukäteen tehtävillä makroilla, joiden avulla tulokset on saatu viime vuosina nopeammin valmiiksi. Samoin tulokset on saatu heti julkistamisen jälkeen nähtäviksi kisatoimistoon tai uloskäynneille, jos vain kisapaikalla on ollut yhteistyöhön suostuva tulostin.

Yleiskäyttöinen pistelaskupohja mahdollisti sen hyödyntämisen myös muissa kilpailuissa. Siihen on sittemmin lisätty esitettyjen toiveiden perusteella uusia ominaisuuksia, kuten tuomareiden pistekeskiarvot ja piste-erotarkistelut. Tosiaan, tuomaristokin tarkastelee annettuja pisteitä jälkikäteen ja pyrkii mahdollisimman objektiiviseen sekä tasapuoliseen arvosteluun, mitä on aiemminkin kehuttu suomalaisten eduksi.

Merkittävimpänä kehitystuloksena pidän osa-alueiden tarkkuudella tehtyä pistelaskua, joka on mahdollistanut joukkueille annettavan palautteen sarjan keskiarvoihin verrattuna. Tuomarit antavat ohjaavan palautteensa lähinnä arvostelulomakkeiden kommenteissa, mikä on tärkeää lisätietoa joukkueille, ainakin edellisten blogikirjoitusten mukaan. Pistelaskun osalta haluan itsekin olla kehittämässä lajia ja ohjata joukkueita parempiin suorituksiin. Viimeisimpiin SM-karsintoihin ja -kilpailuihin osallistuneet ovat jo saaneet tarkempaa piste-dataa, josta joukkueet toivottavasti löytävät omia kehityskohteitaan annettujen keskiarvojen avulla. Tällä perinteisellä Excel-menetelmällä se vaatii kuitenkin vähintään kymmenkertaisen työn, verrattuna peruspistelaskuun, joten kokeilu on rajoittunut toistaiseksi vain SM-kisoihin. Palautteen perusteella keskiarvovertailu on ollut hyödyllinen joukkueille ja sen tuomaa lisäarvoa valmennukseen on kiitelty.

Sääntötekstit ovat yleensä kovin puuduttavia tulkita, joten tässä kerron, miten pistelasku oikeasti toimii – toivottavasti edes selkeämmin. Kaikille näkyvää toimintaa on se, että jokainen tuomari arvostelee esiintyvälle joukkueelle pisteet osa-alueittain arvostelukaavakkeelle. Loppuosa tuloslaskennasta tapahtuu yleensä tuomarihuoneen kätköissä, mutta periaatteet ovat julkisia ja hyvä tietää. Samalla selviää sekin monia ihmetyttänyt asia, miten vähemmän pisteitä saanut voi oikeasti olla parempi lopputuloksissa.

Tuomarikohtainen sijoitus määräytyy lopullisen pistemäärän mukaan siten, että vähennysten jälkeen eniten pisteitä saanut joukkue on ykkönen. Toiseksi eniten pisteitä saanut on kakkonen, ja niin edelleen. Sääntöjen mukaan jokaisella tuomarilla pitää olla myös yksiselitteisesti määriteltynä sijat 1-3, joten mahdollisissa vähennysten jälkeisissä tasapistetilanteissa tuomarin pitää vielä asettaa kärkisijat paremmuusjärjestykseen. Näin jokaisella tuomarilla on oma sijoitus joukkueille.

Tuomarien sijoituksista lasketaan joukkueelle keskiarvo, jonka mukaan määräytyy sarjan tulosjärjestys. Joskus käy niin, että kahdella tai jopa useammalla joukkueella on sama sijaluku, tällöin joudutaan vielä vertailutilanteeseen. Vertailussa selvitetään kumman joukkueen useampi tuomari on sijoittanut paremmaksi, yhteispisteet eivät siis vaikuta tulokseen. Yllä mainitut toimenpiteet ja tarkistukset ovat käytännössä pistelaskua tekevän tuomariavustajan vastuulla, vaikka sarjan päätuomari onkin se tuloksista viime kädessä vastuussa oleva henkilö. Lopulta, tämän jälkeen sarjan tulokset ovat vihdoin valmiit.

Viimeiset kolme vuotta olen osallistunut pisteiden ja tulosten laskentaan enemmän tai vähemmän kaikissa SCL:n kisoissa. Kokemuksen myötä toiminta on kehittynyt paljon ja yhteistyö tuomareiden kanssakin sujuu nykyään rutiinilla. Tuloslaskenta on omalta osaltani käytännössä pistelaskupohjan muokkausta ja esivalmistelua jo ennen kilpailua, sekä pisteiden syöttämistä ja tarkistusten tekemistä kilpailupäivänä. Myös pistelaskun prosesseja on pyritty parantamaan jatkuvasti, jotta kilpailupäivä olisi mahdollisimman sujuva. Viime aikoina pisteet onkin tallennettu koneelle jo sarjojen aikana, jotta tauoilla päästään suoraan tuloslaskennan kimppuun. Tuomarihuoneessa väliajat käytetään vain työntekoon, jotta edellisten sarjojen tulokset saadaan valmiiksi ja yleensä heti sen jälkeen onkin jatkettava arvostelemaan seuraavia sarjoja. Kahvin tai teen juonnillekaan ei monesti riitä aikaa edes siinä sivussa, siksi ei ole harvinaista nähdä tuomareita palaamassa tauolta höyryävä muki ja paperit kädessään.

Kilpailun aikana pistelaskijalla ei yleensä ole aikaa seurata esityksiä. Joskus pistelasku tapahtuu pelkästään tuomarihuoneessa, josta ei edes näe areenalle. Toisaalta monesti olen ollut jo kenraaliharjoituksissa kellottamassa aikoja, joten useimmiten pääsen kuitenkin näkemään esitykset. Toisin sanoen, oma kisapäiväni kestää yleensä aamusta iltaan, kirjaimellisesti. Koko kilpailupäivän tunnelma on siten kokonaisuus, jonka kohokohtia ei voi eritellä kaiken sujuessa hyvin. Pisteidenlaskun kannalta paras hetki on kuitenkin aina se, kun tulokset ovat valmiit. Sitä tietoa myös kilpailijat ja yleisö innolla odottavat, toivottavasti vain kohtuullisen ajan.

Jokaiselle kilpailuissa olleelle tilanne on tuttu. Viimeinen sarja on ohi ja jäljellä on ainoastaan tulosten kuuleminen. Yleensä siinä vaiheessa kaikkien sarjojen esiintyjät kerätään areenalle odottelemaan tuloksia ja mahdollisesti on jotain ohjelmaakin ajankuluksi. Sillä välin pisteidenlaskussa ja tulosten selvittämisessä on kaikkea muuta kuin odottava tunnelma: hillitön kiire. Viimeistenkin sarjojen tulokset pitää saada laskettua, kunniakirjat viimeisteltyä ja juontajallekin pitäisi saada tieto missä järjestyksessä joukkueet luetellaan. Yleensä tilanne hoituu ajallaan

Onneksi stressi- tai adrenaliinitasoja ei mitata tuomarihuoneessa, sillä joskus tulosten saaminen viivästyy. Silloin ollaan ehkä lähellä paniikkia, mutta kuitenkin lopulta tulokset saadaan aina valmiiksi ja voi huokaista helpotuksesta. Kiireestä huolimatta tulokset lasketaan huolellisesti ja tarkistetaan useampaan kertaan, jotta pahinta painajaista eli virheellistä tulosjärjestystä ei pääsisi edes tapahtumaan.

Viime vuosina pistelasku ja siitä saatavat tiedot on viritelty niin hyväksi kuin on vain keksitty. Toiveita ja parannusehdotuksia otetaan silti mielellään vastaan, edelleen. Käsintehtävä taulukonpyörittelyn määrä etu- ja jälkikäteen on ollut kuitenkin merkittävä, jotta tuo kaikki on ollut mahdollista. Siksi viime aikoina onkin kehitetty täysin uutta ja reaaliaikaista tuomareiden pisteidensyöttöä, joka mahdollistaa myös pistedatan helpomman, nopeamman ja laajemman jatkokäsittelyn kaikkiin kisoihin. Tätä uutta pisteidenlaskuohjelmaa testataan loppuvuoden kilpailuissa ja lisätietoja käyttöönoton kokemuksista kerrotaan myöhemmin, varmasti myös tässä blogissa…

Tuomariblogi | 15.5.2013 | Maailman parhaat – raportti Cheerleadingin MM-kilpailuista 2013

Anne Achté

Huhtikuun lopussa maailman parhaat cheerleadingjoukkueet kokoontuivat taas Orlandoon, Yhdysvaltojen Floridaan testaamaan taitonsa maailman muiden huippujoukkueiden kanssa. MM-kilpailut ovat myös kansainvälisille cheerleading-tuomareille vuoden päätapahtuma.

Suomen Cheerleadingliiton Tuomarivaliokunta lähettää halukkaiden suomalaisten ICU-koulutettujen tuomarien hakemukset International Cheer Unionille tammikuussa. Etukäteen ei tiedetä, kuinka monta suomalaistuomaria mukaan valitaan; tänä vuonna kutsun saivat Heidi Idman, Merja Maijala ja Anne Achté. Pätevyydestä tai sen puutteesta eivät suomalaistuomarien valinnat jää kiinni, sillä täytyy olla realisti: urheilussa on mukana paljon myös valtapolitiikkaa. Suomen cheerleadingin yleinen kova taso ja pitkät lajiperinteet ovat taanneet toisaalta sen, että olemme pienuudestamme huolimatta saaneet aina kisoihin mukaan useamman tuomarin. Suomihan oli ensimmäinen maa, jossa ICU-tuomareita koulutettiin vuonna 2008, sillä kokeneet ja pätevät suomalaistuomarit olivat ICU:n amerikkalaiskouluttajille samalla sopivia koulutusmateriaalin koekaniineita.

KUVA: Suomalaistuomarit MM-kisamatolla HP Field Housessa.

Hyvä puoli Floridassa järjestetyissä kisoissa on tietysti ilmasto. Jos lähtee paikalle pari päivää kisoja ennen, voi matkaan yhdistää ripauksen myös lomailua. Tosin pitkä matka tarkoittaa aina myös lomapäivien anomista palkkatöistä, ja MM-tuomaroinneista ei palkkaa saa. Päinvastoin ylimääräinen lomailu, auton vuokraaminen ja muut kulut helposti kuluttavat henkilökohtaista kassaa. Oma osansa on tietysti myös shoppailulla, sillä kisapaikan eli Disneyn alueen lähellä on parikin hyvää outlet-ostoskeskusta.

Kisoihin valmistautuminen on vähän onnenkauppaa, sillä tuomarit eivät tiedä etukäteen, mitä sarjoja he pääsevät arvostelemaan. Sääntökirja on siis tunnettava perinpohjin jo hyvissä ajoin. Arvosteltavat sarjat kerrotaan tuomareille vasta kisoja edeltävänä iltana, cheer- ja tanssituomareiden palavereissa. Jotka muuten ovat samaan aikaan, koska maailmalla ei sekä cheerin että tanssin taitavia tuomareita juurikaan ole, mitä nyt jokunen suomalainen… Koska tuomareita on paljon ympäri maailmaa, jollekulle saattaa käydä niin että matkustaa tuhansien kilometrien päähän kisoihin arvostellakseen vain yhden tanssituplasarjan. Ei kovin mieltäylentävää, mutta onneksi suomalaisia on toistaiseksi tarvittu useampiin sarjoihin.

Varsinaiset kisapäivät alkavat sitten avajaisseremonian harjoittelulla: lavalle on käveltävä täsmälleen oikealla tahdilla ja oikeaan paikkaan. Tänä vuonna naispuolisilla tuomareilla oli kisa-aamuna myös pientä askarreltavaa, sillä viralliseen pukeutumiseen kuului sininen kaulaan sidottava silkkihuivi. Pieni yllätys oli myös tuomaripöytien sijoittelu – pöydät olivat aivan kisa-areenan takalaidassa, joka vaatii kyllä erinomaisen hyvää näkökykyä stunttikäsien sijoittelun havainnoimisessa tai ilmeikkyyden arvostelemisessa.

Ja sitten päästään vihdoin asiaan! Ensimmäisen kilpailijajoukkueen jälkeen haetaan vielä tuomariston linjaa, mutta pian sitä pääsee tuttuun, huumaavaan flow-tilaan: mahtavat kierteet, hyvä synkro, olipa yllättävä visuaalinen tehoste! Jokaiselle kisajoukkueelle toivoo parasta mahdollista onnistumista, ja pokerinaama on pidettävä noloimmissakin epäonnistumisissa. Joukkueita järjestellään lennossa uudelleen, kun lämmittelyalueella havaitut kielletyt liikkeet on muutettava ennen lavalle astumista. Kaksi paneelia arvostelee omia sarjojaan vuorotelleen – kynät ja laskimet suhisevat – nyt täytyisi ehtiä katsoa miten toisessa sarjassa kisaava Suomen maajoukkue onnistuu, kääk, meneekö hyvin loppuun asti, mahtavaa, hyvä Suomi!! – ja seuraava oman sarjan joukkue lavalle.

Ja sitten yhtäkkiä kisat ovat ohi. Taas on uusia kansainvälisiä tuttuja, ja vanhojen tuttujen kanssa on päivitetty kuulumiset. Muiden suomalaisten liiton edustajien kanssa ehtii illalliselle, kisakokemuksia puidaan puolin ja toisin. Tuliko jotain uutta, mitä sääntöjä tai käytäntöjä Suomen kannattaisi muuttaa, miten taataan Suomen menestyminen jatkossakin. Ja sitten tulee tekstiviesti, että Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja haluaisi henkilökohtaisesti onnitella mitalijoukkueita. Vau! Tämä menestys on meidän kaikkien.

Tuomariblogi | 19.3.2013 | Rasteilla jatkoon – Tuomarointia Puolassa

 

Heli Kaskela

Tuomarointi ulkomailla on aina kokemus, olipa sitä tekemässä ensimmäistä kertaa tai olipa takana jo useita visiittejä eri maihin. Jatkan Saaran viitoittamalla tiellä ja edellisen blogipostauksen hengessä kerron myös tuomaroinnista ulkomailla – Tällä kertaa Puolassa.

Puolalainen cheerleadingtoiminta on maan lajihistorian alusta asti painottunut cheertanssiin ja vasta viime vuonna maan mestaruuskisoissa järjestettiin ensimmäistä kertaa myös sarjoja cheer-joukkueille. Vuosi sitten niissä kilpaili muutama ryhmästunt-joukkue ja kaksi suurta joukkuetta. Tälle vuodelle määrä oli triplaantunut, mikä on huikea saavutus näin lyhyessä ajassa. Tanssisarjat ovat sitä vastoin vahvoissa kantimissa ja niissä kilpaillaankin erittäin laajasti.

Tanssi on Puolassa jaettu kahteen erityyppiseen kategoriaan: Pom-sarjaan ja Cheerdance-sarjaan. Näiden ero on huomattava: Cheerdance-sarja on meikäläisittäin tutumpi pakollisine tekniikoineen, kun taas Pom-sarjan tarkoitus on olla teknisesti helpompi sarja ilman mainittavia pakollisia elementtejä ja se arvostellaan nk. ”entertainement value” -tyyppisellä ajatuksella. Pom-sarjan ohjelman pitää sisältää yksi B-tason cheerhyppy, piruetti ja jalanheittoja. Muuten ohjelma voi olla ”mitä vaan” ja hyvin usein ohjelmissa onkin jokin teema tai muu kantava ajatus. Pom-sarjan arvostelu onkin luku sinänsä, sillä hyvinkin erityyppisten ohjelmien ”viihdyttävyyden” arvioiminen on erittäin subjektiivista – Jollekin on viihdyttävää katsoa teemallista ohjelmaa, olipa se sitten Merimies- tai Armeija-henkinen, kun taas jollekin viihdyttävää on suora kopio cheerdance-sarjan ohjelmasta, josta on kuitenkin karsittu kaikki tekniikka pois.

Joku voisi hyvin kysyä, että miksi ihmeessä tuollainen viihdyttävyys-aspektilla toimiva sarja on yleensäkään olemassa, mutta itse asiassa se toimii loistavana ”sisäänheittosarjana” lajin pariin – Sarjassa ei vaadita teknisesti paljoa, jolloin osallistumiskynnys siihen on matalalla ja uusien joukkueiden on helppo tulla kilpailutoimintaan sitä kautta mukaan. Pom-sarjan suosiosta kertoo se, että siinä on perusikäluokkien (minit, juniorit ja aikuiset) lisäksi myös lisäikäluokkina Senior II 29–49 -vuotiaille ja Senior III yli 50-vuotiaille. Erityisesti 50+ -sarjan osallistujat räjäyttivät koko hallin upealla esityksellään. Vanhin kilpailija tässä joukkueessa oli 70-vuotias, mutta iästä huolimatta jalanheitot nousivat ja tanssi oli vauhdikasta. Puolassa voitaneen siispä jo sanoa, että cheerleading on nk. elinkaarilaji. Suomessa se ei sitä vielä ole. Olisiko tässä meillekin uuden kilpailusarjan harkinnan paikka? Samoin Suomessa tuskaillaan cheertanssin harrastajien vähyyden kanssa – Olisiko vähemmän tekniikkaa vaativa ”sisäänheittosarja” tarpeen meilläkin? Hyviä kysymyksiä pohdittavaksi.

Maissa, joissa on jo suhteellisen pitkät perinteet cheerleadingilla, on hyvin usein myös omanlaisensa kilpailujärjestelmä, -säännöt ja arvostelukaavakkeet. Ottamatta kantaa siihen, pitäisikö kaikkialla maailmassa olla samat säännöt ja kaavakkeet voin kuitenkin todeta, että profiloidut käytänteet tai säännöt ovat osa kunkin maan omaa historiaa ja lajin kehitystä. Puolassa on ainakin omien kokemuksieni mukaan yksi erilaisimmista lajin kilpailutavoista.

Puolan mestaruuskilpailu on kaksipäiväinen: Lauantaina tapahtuu karsinta ja sunnuntaina kilpaillaan finaalit. Lauantain karsinnan menetelmä on kilpatanssin arvostelusta tuttu ja siinä ei täytetä arvostelukaavakkeita tai anneta pisteitä lainkaan, vaan jokainen tuomari antaa rastin jokaisessa sarjassa kuudelle eri ohjelmalle, jotka omasta mielestään haluaisi nähdä sunnuntain finaalissa. Eniten rasteja saaneet kuusi joukkuetta per sarja etenevät siten seuraavan päivän finaaleihin.

Joskus rasteja saattaa tällaisessa systeemissä tulla tasamäärä kahdelle joukkueelle. Silloin tasarasteilla olevat joukkueet saapuvat esittämään kilpailuohjelmansa uudelleen, jolloin tuomarit merkitsevät nämä paremmuusjärjestykseen merkitsemällä heille sijaluvun 1 tai 2. Enemmän ykkösiä saanut joukkue etenee finaaliin. Tällaisella uusintakierroksella on ilmassa yleensä sellaista ”tanssi henkesi edestä” -tunnelmaa, joka välittyy tuomaristoonkin saakka.

Toisen päivän finaaliin pääsyä tulevat kaikki joukkueet kuulemaan toisen päivän aamun avajaisseremoniaan täydessä kilpailuvarustuksessa. Mikäli oman joukkueen nimeä ei kuulu, siirrytään katsomon puolelle katsomaan finaaleja ja kannustamaan sinne päässeitä joukkueita. Ja mikäli oma joukkue pääsi finaaliin, alkaa avajaisista vasta varsinainen kilpailupäivään valmistautuminen. Vaikka kaikki valmistautuvat myös sunnuntaina täydessä kisavarustuksessa aamulla kuulemaan finaaliin päässeet ja kaikkien matka ei sinne luonnollisesti jatku, en ole koskaan nähnyt pettyneitä ilmeitä kilpailijoiden kasvoilla – Se on erittäin arvostettavaa ja kertoo hyvästä (ja hyvin valmennetusta) lasten ja nuorten suhtautumisesta kilpaurheiluun. Toisena päivänä otetaan finaaliarvosteluun arvostelukaavakkeet käyttöön ja annetaan joukkueille pisteet, joiden mukaan tulokset määräytyvät.

Olen asettanut viime vuosina omassa tuomaroinnissani tavoitteeksi sen, että yksikään arvostelukaavake ei lähde käsistäni ilman, että olen kirjoittanut siihen palautetta ohjelmasta. Kommenttien kirjoittaminen ei ole kaikkialla vakiintunut tapa tuomareiden keskuudessa ja on hyvin henkilökohtaisesti tuomarista kiinni, kirjoittaako hän palautetta ja jos, niin kuinka paljon. Puolassa tuomaroidessani tein tällä kertaa havainnon, että olin lähes ainoa seitsemän hengen paneelissa, joka oikeasti kirjoitti kaavakkeisiin kommentteja. Uskaltauduin mielenkiinnosta kysymäänkin muutamalta hiukan tuntemattomammalta kollegalta, miksi he eivät kirjoita mitään kaavakkeisiin. Tuomareiden vastaukset olivat hyvin persoonasta (ja kansallisuudestakin) riippuvaisia. Yksi oli sitä mieltä, ettei hänen tehtävänsä ole olla valmentaja ja neuvoa kuinka asiat tehdään, vaan valmentajan tulee itse selvittää muilla keinoilla, missä on vika jos joukkue ei menesty. Toinen tuomari taas epäili, etteivät kaavakkeet kuitenkaan päädy kilpailijoille nähtäväksi tai jos päätyvät, niin sikäläiset valmentajat eivät osaa tulkita englanninkielistä palautetta… Ja kolmannella sitten tietysti se tutumpi syy: Aika ei riitä.

Ajan puute tuomaroidessa on minullekin tuttua. Ja tottakin se on, aina ei oikeasti joukkueiden välillä ole hurjasti aikaa ja jos tuomari ei ole vielä kovin kokenut, menee ohjelmien välinen aika luonnollisesti itse arviointiin ja pisteenlaskuun. Kaksi ensimmäisenä mainittua syytä taas ovat mielestäni aivan uskomattomia – Itse uskon, että avain onnistuneempaan koreografiaan tai epäkohtien huomaamiseen löytyy myös arvostelukaavakkeesta ja niihin mahdollisesti tuomarin kirjoittamista kommenteista, jota kautta valmentaja saa arvokasta tietoa ja palautetta siitä, mitä ensi kerraksi voisi vielä ohjelmassa parantaa.

Vaikka päivät ulkomailla tuomaroidessa ovat pitkiä ja tauot lyhyitä, eikä päivän jälkeen jaksa enää mitään, se kaikki on toisarvoista sen rinnalla, kuinka paljon muiden maiden kilpailuissa käyminen avartaa omaa lajinäkemystä ja kuinka paljon matkalta saa kotiintuomisina uusia kokemuksia ja pohdittavaa. Ja tältä matkalta jää myös mieleen se pieni minityttö, jonka äiti tuli tulkin kanssa pyytämään yhteistä valokuvaa tyttärensä kanssa. Olin jäänyt tytön mieleen kisasuorituksen aikana ”hymyilevänä ulkomaalaistuomarina” ja hän halusi muistoksi yhteiskuvan. Mikäs siinä, sellaisena mielellään haluan mieleen jäädäkin.

 

 

Tuomariblogi | 19.2.2013 | Monenlaista menoa ja pitkiä päiviä – cheerleadingtuomarointia ulkomailla

Saara Martikka

Monesti luullaan, että ulkomaiset tuomarointireissut ovat mukavia pikku matkoja, nähtävyyksiä ja uusia kaupunkeja, virkistäviä viikonloppumatkoja ympäri Eurooppaa. Tavallaan ovatkin, tosin virkistäytyminen on cheerkuplassa olemista lähes aamusta iltaan, ja kaupunkia yleensä ehtii nähdä parhaiten lentokentältä hotellille matkatessa auton ikkunasta.

Jos kuskiksi sattuu joku paikallinen, kilpailuja järjestävän liiton aktiivi, aktiivin äiti, naapuri, työkaveri tai jonkin harrastajan vanhempi, (olen tavannut kaikki heidät) voi hän samalla kertoa paikallisesta menosta enemmän kuin kunnon turistikierros. Olen tavannut auton takapenkillä matkalla lentokentälle ja sieltä pois aivan uskomattomia cheerleadingin ystäviä, jotka ovat kertoneet mielenkiintoisia asioita ja yksityiskohtia paikallisesta arkielämästä ja elämästä ylipäätään.

Ehkä parhaiten mieleeni on jäänyt senkertaisen kilpailujärjestäjän naapuri, joka kuskasi meitä kentälle vähän pidempää reittiä. Matka jäi mieleeni mm. siksi, että pelkäsin (erittäin aiheellisesti) myöhästyväni lennolta (matka kesti 20 minuutin sijasta reilun tunti ja 20 minuuttia) mutta mieleen jäivät myös peribrittiläiseen tyyliin kerrotut jutut paikallisista ravintoloista, joita tämä ruokaa rakastava rouva kertoili ajellessaan kaikessa rauhassa läpi eri asuinalueiden ja ohi eri ravintoloiden (hän ei pitänyt currysta). Kentällä minut saatettiin juosten lähtöportille ja kehotettiin ehkä hieman närkästyneesti ensi kerralla saapumaan paikalle mielellään jo ennen lennon lähtöä.

Joskus joukkueita on huomattavasti enemmän kuin mihin Suomessa on tottunut. Viidenkymmenen joukkueen sarjassa saa todella käyttää ihan koko skaalaa, kun yrittää saada eroja joukkueiden välille. Myös luovuus on huipussaan, kun yrittää vieraalla kielellä keksiä edes hieman vähemmän itseään toistavia kommentteja kaavakkeeseen.

Mutta miksi sitä vastaa ”kiitos mielelläni” tiedusteluihin käytettävyydestä tuomariksi ulkomaisiin kilpailuihin vuosi toisensa jälkeen? Vaikka päivät ovat pitkiä, käsitys tuomareiden lounaasta voi olla sipsipussi ja suklaapatukka unohtamatta cola-tölkkiä, saa jokaiselta reissulta silti paljon enemmän, kuin osaa odottaakaan. Olen lähes joka kerta yhtä vaikuttunut cheerleadingin universaaliudesta. Esiintymisen innosta, fiiliksestä, tsemppauksesta, hymyistä ja innostuksesta. Siitä, kuinka kilpailuiden alettua sitä voisi pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta olla melkein missä tahansa cheerleadingkilpailussa. Cheerleaderit ovat pohjimmiltaan joka paikassa samanlaisia. Siinä hetkessä, kun musiikki alkaa, ja kynä on valmiudessa kirjoittamaan ensimmäisen stuntin tai pyramidin muistiinpanoihin, on jotain samanlaista ja yhtä innostavaa aina. 

Tietysti erilaiset joukkueet, säännöt, arvostelukaavakkeet ja tavat tehdä asioita myös kehittävät ja antavat perspektiiviä tarkastella suomalaista kilpailusysteemiä ja tuomaritoimintaa. Tiukoissa paikoissa oppii aina jotain uutta ja luottamaan omaan osaamiseensa, ja uutta oppii, vaikka kilpailun taso olisikin alhaisempi mitä kotimaassa on tottunut.  Oppii myös arvostamaan meidän loppuun asti objektiivista ja puolueetonta systeemiä (eikä kukaan kerro, että sinun täytyy muuttaa juuri antamiasi pisteitä syystä, jota itse et ymmärrä), sääntöjä, joita parannetaan ja pidetään ajan tasalla jatkuvasti. Sitä, että tuomariavustajat ovat joskus aiemmin ainakin nähneet lajia ja tietävät, että kesken esityksen ei voi mennä keskiviivalle kannustamaan.

Ehkä lähtemään saa pohjimmiltaan eniten se, että saa olla mukana. Saa olla yksi niistä, jotka ovat mukana tässä mahtavassa lajissa. Se on etuoikeus.

Tuomariblogi | 1.2.2013 | Tuomarin kisapäivä

 

Tuomariblogi tarjoaa cheerleadingin harrastajille ja kilpailijoille sisäpiirin kurkistuksen kilpailutuomaroinnin maailmaan. Kirjoittajina ovat Suomen Cheerleadingliiton tuomarit. Blogin ylläpidosta vastaa Tuomarivaliokunta.

Paperit järjestykseen ennen sarjaa

Hinni Ollila: Tuomarin kisapäivä

Cheerleading-kisoissa eturivissä istuu joukko ihmisiä, jotka eivät ole oman kilpauran jälkeen malttaneet lähteä matolta tai parketilta katsomoon asti, vaan jääneet eturiviin. Kisapäivänä tapaamispaikalla on vastassa iloisia ja jännittyneitä ilmeitä: oma joukkue, tuomarit.

Tähän on valmistauduttu huolellisesti.

Tuomarivaliokunta ehdottanut Suomen Cheerleadingliiton hallitukselle tuomaristot, joihin on valittu sopivimmat tuomarit. Tarvitaanko kokenein mahdollinen tuomaristo? Voidaanko hyödyntää tuomarien erikoisosaamista? Toisaalta jokaisen pitää päästä arvostelemaan tarpeeksi kisoja, jotta tuntuma pysyy ja tuleviinkin kilpailuihin saadaan pätevä ja kokenut tuomaristo.

Kun valinnat ovat selvillä, tuomarit tutustuvat omien sarjojensa sääntöihin ja kaavakkeisiin. Myös sääntövaliokunnalta pyydetään kooste joukkueiden kysymistä  kysymyksistä, jotta sääntötulkinnat ovat linjassa. Erityisesti päätuomarin ja teknisten on tunnettava säännöt; ohjelman aikana ei ole aikaa selata papereita.

Käytännön asioista huolehtiminen auttaa keskittymään olennaiseen kisapäivänä. Miltä aikataulu näyttää? Sarjojen välillä pitäisi ehtiä käydä läpi vähennykset, ja mieluusti myös syödä. Pisteet on tarkistettava ennen tulosten julkistamista. Kuka hoitaa, kun pitäisi löytyä tietyn joukkueen valmentaja, puuttuva keskiviiva tai ajanottokello? Ketkä menevät valmentajapalaveriin?

Kuuluttaja kutsuu joukkueen, jolle yleisö hurraa. Jännittää sopivasti. Tiedän, että osaan, mutta ehdinkö, näenkö kaiken, entä jos jäädyn täysin?

Sitten oikean ohjelman mukana tulee tunne, joka vetää kisoihin kerta ja vuosi toisensa jälkeen. Liikkeet napsahtavat kohdalleen, kuviot muodostuvat kuin itsestään ja tekemisen riemu tarttuu joukkueesta niin yleisöön kuin tuomaristoonkin.  Joukkueen kehitys, koreografian oivallukset ja harjoituksen hiomat onnistumiset tekevät tuomarin kisapäivästä hienon. Jokaisella  meistä on oma osuutensa siihen, että kisapäivä on onnistunut ja urheilijoiden kova työ palkitaan hyödyllisellä palautteella, reilulla arvostelulla ja  silloin, kun se on ansaittu, voitolla.

Nähdään kisoissa!