HIT-kampanja
Kisoissa vain yksi voi voittaa, mutta hit-suoritukseen voi yltää kaikki!
Suomen Cheerleadingliiton ja Pohjola Vakuutuksen HIT-kampanja kannustaa joukkueita turvallisiin kilpailusuorituksiin! Kampanja on käynnissä myös kaudella 2024-2025!
mikä on hit-kampanja?
Hit-kampanja on Suomen Cheerleadingliiton ja Pohjola Vakuutuksen turvallisuuskampanja, jonka tavoitteena on edistää lajin turvallisuutta ja saada aikaan onnistumisen kokemuksia. HIT-kampanja kannustaa seuroja ja joukkueita rakentamaan sopivan taitotason mukaisia turvallisia kilpailuohjelmia. Hit-ohjelmalla tarkoitetaan vähennyksetöntä, teknisesti puhdasta ja yhdenaikaisesti suoritettua kilpailuohjelmaa.
Jokaiseen SCL:n kilpailutapahtumaan on nimetty erillinen HIT-arvioija, joka tarkkailee HIT-suoritukseen yltämistä. HIT-suoritukseen yltäneet joukkueet palkitaan rintanapein ja HIT-rankingissa parhaiten pärjänneet seurat palkitaan SM-kilpailuiden yhteydessä kesäkuussa!
Kaudella 2023-2024 nähdyistä kilpailusuorituksista HIT-suorituksia oli 7 %. Cheerleadingliiton strategiakauden 2024-2028 yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi on kirjattu hit-prosentin kasvattaminen 20 prosenttiin. Tämä tarkoittaa sitä, että kaudella 2027-2028 vähintään joka viides kilpailusuoritus on hit-suoritus. Pystymme tähän yhdessä!
Hit-kampanja pilotoitiin vuonna 2021 ja vakiinnutettiin osaksi kilpailujärjestelmää kaudella 2022-2023.
kauden 2024-2025 hit-suoritukset
päivitetty 17.12.2024
Seura | Joukkue | Sarja | Kilpailu |
---|---|---|---|
Arctic Cheer All Star | Ice Angels | Cheer Youth Level 3 | Start Pohjoinen 8.12. |
Liikuntaseura Pori / Divine Spirit Cheerleaders | Delight | Cheer Youth Level 1 | Start Länsi 14.12. |
Jaguars Spirit Athletes | Ceres | Cheer Minit Level 2 | Start Itä 15.12. |
Lahti Elite Cheer Team | Tornado | Cheer Juniorit Level 3 | Start Itä 15.12. |
Jaguars Spirit Athletes | Asterix | Cheer Minit Level 1 (arvostelukaavake) | Start Itä 15.12. |
- Kilpailusuorituksia nähty 148, joista HIT-suorituksia 5 –> HIT-prosentti tällä hetkellä 3,4 %
HIT-kampanja on voimassa kaikissa SCL:n alaisissa kilpailuissa eli Start-, Spirit- Super- ja SM-kilpailuissa. Pienryhmäsarjat sekä cheertanssituplat-sarjat eivät ole kampanjassa mukana.
Kauden aikana hit-suoritukseen yltäneistä joukkueista ja seuroista ylläpidetään rankingia eli tilastoa. Tilastoissa huomioidaan seuran joukkueiden hit-suoritusten määrä suhteessa kisasuoritusten määrään. Kaikki kilpailevat seurat sisällytetään automaattisesti tilastoihin. HIT-ranking julkaistaan SCL:n somekanavissa ja nettisivuilla kuukausittain kilpailukauden aikana.
Espoolainen Bounce Espoo on voittanut HIT-kampanjan jo kahtena vuonna!
Sijoitus | Seura | Kilpailusuoritusten määrä | HIT-suoritusten määrä | HIT-prosentti |
---|---|---|---|---|
1 | Bounce Espoo Ry | 7 | 2 | 28,57 % |
2 | Seinäjoki Silver Sharks | 27 | 4 | 14,81 % |
3 | Iisalmen Naisvoimistelijat | 7 | 1 | 14,29 % |
3 | Kauhajoen Karhu Cheerleading | 7 | 1 | 14,29 % |
3 | Kemin Lämärit | 7 | 1 | 14,29 % |
3 | LOMA Cheerleaders | 7 | 1 | 14,29 % |
7 | Funky Cheer Team Espoo | 16 | 2 | 12,50 % |
8 | Oulun Pyrintö | 16 | 2 | 12,50 % |
9 | Northern Lights Cheerleading | 74 | 9 | 12,16 % |
10 | Funshine Cheerleaders | 17 | 2 | 11,76 % |
11 | Turun Cheerleadingseura Smash | 35 | 4 | 11,43 % |
12 | Muuramen Syke ry | 9 | 1 | 11,11 % |
13 | Joensuun Cheerleadingseura ry | 19 | 2 | 10,53 % |
14 | Kurikan Ryhti Cheerleaders | 10 | 1 | 10,00 % |
15 | Liikuntaseura Pori | 11 | 1 | 9,09 % |
16 | Helsinki Athletics Cheerleaders (HAC RY) | 67 | 6 | 8,96 % |
17 | Dream Team | 34 | 3 | 8,82 % |
18 | Black Diamond Cheerleaders | 24 | 2 | 8,33 % |
19 | Golden Spirit | 62 | 5 | 8,06 % |
20 | West Coast Vikings Cheerleaders ry | 26 | 2 | 7,69 % |
21 | Rauman Cheerleadingseura ry | 13 | 1 | 7,69 % |
22 | Cheer Stars ry | 29 | 2 | 6,90 % |
23 | Spirit Shakin’ Cheerleaders ry | 49 | 3 | 6,12 % |
24 | Funky Team | 34 | 2 | 5,88 % |
25 | Jaguars Spirit Athletes | 45 | 2 | 4,44 % |
26 | LCS Panthers | 29 | 1 | 3,45 % |
27 | Tampereen Pyrintö / Pyrintö Cheer Team | 43 | 1 | 2,33 % |
Unity Cheer | 17 | 0 | 0,00 % | |
Arctic Cheer All-Star ry | 15 | 0 | 0,00 % | |
Hämeenlinna Cheer Team ry | 15 | 0 | 0,00 % | |
Porin Cheerleading Akatemia ry | 12 | 0 | 0,00 % | |
Riihimäen Liikuttajat | 12 | 0 | 0,00 % | |
Lahti Elite Cheer Team | 10 | 0 | 0,00 % | |
Liikuntaseura Vihti-Gym ry | 10 | 0 | 0,00 % | |
Tikkurilan Liikuntaseura ry | 10 | 0 | 0,00 % | |
Mikkelin Voimistelijat, cheerleading | 9 | 0 | 0,00 % | |
Popinniemen Isku / Golden Eagles Cheerleading | 8 | 0 | 0,00 % | |
Crocodiles | 7 | 0 | 0,00 % | |
Hyvinkään voimistelu ja liikunta, Hyvoli Ry | 4 | 0 | 0,00 % | |
Naantalin Voimistelijat | 4 | 0 | 0,00 % | |
FT Cheer Vantaa | 3 | 0 | 0,00 % | |
Kankaanpään Voimistelijat ry | 3 | 0 | 0,00 % | |
Savonlinnan Voimistelu ja Liikunta ry | 3 | 0 | 0,00 % | |
Celestial Stars Cheer Team | 2 | 0 | 0,00 % | |
Olarin Voimistelijat Ry | 2 | 0 | 0,00 % | |
Raision Jumpparit | 2 | 0 | 0,00 % | |
Valkeakosken Voimistelijat | 2 | 0 | 0,00 % | |
Voimisteluseura Helsinki VSH | 2 | 0 | 0,00 % | |
Kempeleen Naisvoimistelijat | 4 | 0 |
Sijoitus | Seura | Kilpailusuoritusten määrä | HIT-suoritusten määrä | HIT prosentti |
---|---|---|---|---|
1 | Bounce Espoo | 2 | 1 | 50 % |
2 | Funky Cheer Team Espoo | 12 | 5 | 42 % |
3 | Kauhajoen Karhu- KKC | 3 | 1 | 33 % |
4 | Black Diamond Cheerleaders- BDC | 23 | 4 | 17 % |
5 | LOMA Cheerleaders – LOMA | 6 | 1 | 17 % |
7 | Hämeenlinna Cheer Team – HCT | 13 | 2 | 15 % |
6 | Porin Cheerleading Akatemia | 14 | 2 | 14 % |
8 | Arctic Cheer All-Star – ACA | 16 | 2 | 13 % |
9 | Kurikan Ryhti – KRC | 8 | 1 | 13 % |
11 | Northern Lights Cheerleading | 70 | 5 | 7 % |
14 | Dream Team Cheerleaders – DTC | 29 | 2 | 7 % |
10 | Spirit Shakin’ Cheerleaders | 34 | 2 | 6 % |
12 | Golden Spirit – GS | 57 | 2 | 4 % |
16 | LCS Panthers Lahti | 31 | 1 | 3 % |
13 | Helsinki Athletics Cheerleaders – HAC | 64 | 2 | 3 % |
15 | Funky Team | 34 | 1 | 3 % |
17 | Turun Cheerleadingseura Smash – TCS Smash | 39 | 1 | 3 % |
18 | Jaguars Spirit Athletes | 42 | 1 | 2 % |
Tampereen Pyrintö / Pyrintö Cheer Team | 38 | 0 | 0 % | |
West Coast Vikings | 26 | 0 | 0 % | |
Cheer Stars Finland | 23 | 0 | 0 % | |
Seinäjoki Silver Sharks – Sharks | 20 | 0 | 0 % | |
Popinniemen Isku / Golden Eagles Cheerleading – GEC | 17 | 0 | 0 % | |
FunShine Cheerleaders | 16 | 0 | 0 % | |
Rauman Cheerleadingseura – RCS | 13 | 0 | 0 % | |
Joensuun Cheerleadingseura ry | 13 | 0 | 0 % | |
Unity Cheer | 14 | 0 | 0 % | |
Liikuntaseura Vihti-Gym | 10 | 0 | 0 % | |
Kemin Lämärit | 8 | 0 | 0 % | |
Riihimäen Liikuttajat | 8 | 0 | 0 % | |
Oulun Pyrintö | 6 | 0 | 0 % | |
Liikuntaseura Pori / Divine Spirit Cheerleaders – DSC | 6 | 0 | 0 % | |
Hyvinkään voimistelu ja liikunta – Hyvoli | 6 | 0 | 0 % | |
Crocodiles Cheerleaders – SCC | 6 | 0 | 0 % | |
Mikkelin Voimistelijat | 6 | 0 | 0 % | |
Kempeleen naisvoimistelijat | 6 | 0 | 0 % | |
Iisalmen Naisvoimistelijat | 5 | 0 | 0 % | |
Lahti Elite Cheer Team | 5 | 0 | 0 % | |
Celestial Stars Cheer Team | 5 | 0 | 0 % | |
Tikkurilan naisvoimistelijat – TNV | 4 | 0 | 0 % | |
Muuramen Syke | 4 | 0 | 0 % | |
FT Cheer Vantaa- FTV | 4 | 0 | 0 % | |
Kankaanpään Voimistelijat | 3 | 0 | 0 % | |
Olarin Voimistelijat ry | 2 | 0 | 0 % | |
Kunto ja Terveys ry | 1 | 0 | 0 % | |
Savonlinnan Voimistelu ja Liikunta | 1 | 0 | 0 % | |
Naantalin Voimistelijat | 1 | 0 | 0 % | |
Viljakkalan Naisvoimistelijat | 1 | 0 | 0 % |
Vuoden HIT-seuraksi julistetaan seura, jonka alaiset joukkueet ovat yltäneet prosentuaalisesti eniten HIT-suorituksiin kauden aikana (hit-ohjelmien lkm/ seuran joukkueiden kisasuoritusten lkm = %). Vuoden HIT-seuran laskennassa käytetään tilastoa, jossa huomioidaan seuran kaikki kilpailusuoritukset sisällyttäen molemmat lajit (cheerleading ja cheertanssi). HIT-seuraksi kruunataan kokonaistilaston voittaja. Myös toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet seurat palkitaan.
Palkitsemiset
- Vuoden HIT-seura palkitaan plakaatilla + 2 500 € kouluttautumisrahalla
- Toiseksi sijoittunut seura palkitaan 2 000 € kouluttautumisrahalla
- Kolmanneksi sijoittunut seura palkitaan 1 500 € kouluttautumisrahalla
Kouluttautumisraha on käytettävissä seuran valmentajien koulutuskulujen kattamiseen, ensisijaisesti SCL:n koulutuspolun mukaisissa koulutuksissa. Palkinnot tarjoaa Pohjola Vakuutus. Vuoden HIT-seura julkistetaan SM-kilpailuissa kesäkuussa.
Espoolainen Bounce Espoo on julistettu vuoden HIT-seuraksi jo kaksi vuotta putkeen!
Tavoitteenamme on tehdä HIT-kampanjasta entistä näkyvämpää! Pilotoimme kaudella 23-24 HIT-kyltin käyttöönottoa ja iloksemme voimme todeta, että saamme jännittää kyltin nousemista myös tulevalla kaudella!
Kilpailuiden hit-arvioija nostaa HIT potential –kyltin ylös kilpailusuorituksen jälkeen potentiaalisen hit-suorituksen merkiksi. Suorituksen tekninen puhtaus ja vähennyksettömyys varmistetaan kilpailuiden teknisiltä tuomareilta pisteenlaskun yhteydessä. Mikäli suoritus vahvistetaan vähennyksettömäksi, julistetaan joukkueen hit-suoritus palkintojenjaon yhteydessä ja joukkue noutaa hit-rintanapit. Hit potential -kyltin nostaminen ei siis suoraan takaa joukkueelle hit-suoritusta, sillä suorituksessa on saattanut olla teknisiä suoritusvirheitä, joita hit-tuomari ei ole suorituksen aikana huomannut.
- Joukkue suorittaa ohjelman vähennyksittä ja pudotuksitta, HUOM! Huomautus teknisiltä tuomareilta ei vie HIT-suoritusta pois
- Joukkue suorittaa ohjelman huolellisesti, tiukasti ja hyvällä energialla
- Pieniä ”kauneusvirheitä” kuten yksittäisiä koukkupolvia ja -nilkkoja ei huomioida, mutta mikäli nämä erottuvat voimakkaasti ja ovat yleisilmettä häiritseviä, suoritus ei täytä Hit-vaatimuksia.
- Joukkue suorittaa taidot yhdenaikaisesti ja turvallisella tekniikalla
Jokaiseen kilpailuun on nimetty erillinen HIT-arvioija, joka tarkkailee hit-suoritukseen yltämistä.
- Taitojen tahaton eriaikainen suorittaminen yleisilmettä häiritsevästi, esimerkiksi yksittäinen stuntti voi joustaa puolivälin kautta suorille käsille ja korjaantua seuraavaan taitoon muiden mukaan ilman että se lasketaan virheeksi. Jos kuitenkin useampi ryhmä suorittaa taidon eriaikaisesti, on se yleisilmettä häiritsevää eikä täytä Hit-suorituksen vaatimuksia.
- Selkeä virhe kuviossa, esimerkiksi kuvio rikkoutuu tahattomasti liikkuvan stuntin tai heiton vuoksi.
- Pyramidin selkeä huojuminen, tarkoitukseton liikkuminen tai eriaikainen suorittaminen.
- Akrobatian päätyminen esimerkiksi polvilleen tai selvästi käsien varaan.
- Taitojen tahaton ja merkittävä eriaikainen suorittaminen yleisilmettä häiritsevästi. Esimerkiksi hypyn, piruetin tai akrobatian yksittäinen ja vähäinen eriaikainen suorittaminen on ok, mutta useamman eriaikaisuus lasketaan yleisilmettä häiritseväksi eikä suoritus silloin täytä Hit-vaatimuksia.
- Selkeä virhe kuviossa, esimerkiksi diagonaali rikkoutuu tahattomasti liikkuvan piruettisarjan vuoksi.
- Kompastuminen tai kaatuminen.
Liiton valmennusosaamisen kehittäjä Jenni Salomäki suosittelee seuran valmennusjohdon huolehtivan siitä, että joukkueet menevät kilpailuihin oman tasoisella ohjelmalla. Hit-suorituksen tulisi olla oletusarvo kilpailuihin mentäessä. Hit-suoritukseen yltäminen tuottaa onnistumisen kokemuksia sekä urheilun iloa ja näin ollen on tulostavoitetta parempi tavoite jokaiselle joukkueelle. <3 Turvallisia treenejä!