Tähtiseurat
Suomen Cheerleadingliitto on mukana Olympiakomitean, urheilun lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen yhteisessä Tähtiseura-laatuohjelmassa. Tähtiseuraohjelman tavoitteena on kehittää suomalaista seuratoimintaa. Toiminnan tunnuksena toimii Tähtimerkki, joka kertoo, että seuran toiminta on kehittynyt tasolle, jossa seuratoimintaohjelmassa määritellyt laatutekijät toteutuvat. Laatuseuraohjelma on rakennettu yhteistyössä lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen seurakehittäjien kanssa.
Suomen Cheerleadingliitto lähtee ajatuksesta, että jokainen seura voi olla tähtiseura. Meidän yhteisössämme tähtiseuruus on arvovalinta turvallisemman, vastuullisemman ja laadukkaamman seuratoiminnan puolesta. Teemme tavoitteellisesti töitä sen eteen, että jokainen jäsenseuramme on tulevaisuudessa Tähtiseura.
26.11.2024 Suomen Cheerleadingliitolla oli yhteensä 27 lasten- ja nuorten tähtiseuraa, 10 aikuisten tähtiseuraa ja 3 huippu-urheilun tähtiseuraa.
1. Kootkaa kehittämistiimi
Seuraan kannattaa perustaa kehittämistiimi, jonka tavoitteena on innostaa ja innostua sekä varmistaa, että seura kulkee läpi polun Tähtiseuraksi. Tiimi tuo prosessiin seuran eri toimijoiden ja toimintojen näkökulmia ja varmistaa, että seura varmasti hyötyy prosessista. Suosittelemme, että tiimissä on vähintään 3-5 henkilöä toiminnan eri osa-alueilta. Valitkaa lapset ja nuoret ja/tai aikuiset kehittämisen osa-alueeksi, jota haluatte lähteä kehittämään.
2. Liittykää Suomisportin Tähtiseura-verkkopalveluun
Tähtiseura-verkkopalvelu toimii Suomisportissa. Avatkaa kehittämispolku ja aloittakaa työstö! Ohjeet Tähtiseurapalvelun käyttöön ottoon löytyvät tästä (ulkoinen linkki). Jokaisella tiimin jäsenellä tulee olla omat Tähtiseurakäyttäjä-käyttöoikeudet, jotka seuran Suomisport-pääkäyttäjä voi myöntää.
3. Seurakehittäjät apuna
Suomen Cheerleadingliiton ja paikallisen aluejärjestön seurakehittäjät auttavat kehittämistyössä ja auditoivat seuran Tähtiseuraksi. Olkaa rohkesti yhteydessä mieltä askarruttavissa asioissa.
Kehittämistyöhön on hyvä varata riittävästi aikaa. Jos seura haluaa tavoitella Tähtimerkkiä, niin seuran kannattaa varata työhön aikaa 3-9 kuukautta. Uudelleen auditoitavien seurojen on hyvä varata työhön 2-4 kk.
Tähtiseurat 12/2024 | Paikkakunta | Tähtimerkki | Vuodesta |
Black Diamond Cheerleaders | Kouvola | Lapset ja nuoret | 2022 |
Bounce Espoo | Espoo | Lapset ja nuoret | 2024 |
Cheer Stars | Kuopio | Lapset ja nuoret, aikuiset | 2020 |
Crocodiles | Seinäjoki | Lapset ja nuoret | 2021 |
Dream Team Cheerleaders | Tampere | Lapset ja nuoret, aikuiset | 2016 |
FT Cheer Vantaa | Vantaa | Lapset ja nuoret | 2020 |
Funky Cheer Team Espoo | Espoo | Lapset ja nuoret | 2020 |
Funky Team | Helsinki | Lapset ja nuoret, huippu-urheilu | 2020 |
Golden Spirit | Helsinki | Lapset ja nuoret, aikuiset, huippu-urheilu | 2017 |
Helsinki Athletics Cheerleaders | Helsinki | Lapset ja nuoret, huippu-urheilu | 2017 |
Hämeenlinna Cheer Team | Hämeenlinna | Lapset ja nuoret | 2024 |
Jaguars Spirit Athletes | Jyväskylä | Lapset ja nuoret, aikuiset | 2016 |
Kempeleen Naisvoimsitelijat | Kempele | Lapset ja nuoret | 2023 |
LCS Panthers | Lahti | Lapset ja nuoret | 2024 |
Liikuntaseura Pori | Pori | Lapset ja nuoret | 2021 |
Liikuntaseura Vihti-Gym | Vihti | Lapset ja nuoret, aikuiset | 2021 |
Loma Cheerleaders | Lappeenranta | Lapset ja nuoret | 2022 |
Mikkelin Voimistelijat | Mikkeli | Lapset ja nuoret | 2020 |
Northern Lights Cheerleading | Oulu | Lapset ja nuoret, aikuiset | 2017 |
Oulun Pyrintö | Oulu | Lapset ja nuoret, aikuiset | 2024 |
Porin Cheerleading Akatemia | Pori | Lapset ja nuoret | 2020 |
Seinäjoki Silver Sharks | Seinäjoki | Lapset ja nuoret, aikuiset | 2017 |
Spirit Shakin’ Cheerleaders | Tuusula | Lapset ja nuoret | 2018 |
Tampereen Pyrintö – Pyrintö Cheer Team | Tampere | Lapset ja nuoret, aikuiset | 2016 |
Turun Cheerleadingseura Smash | Turku | Lapset ja nuoret | 2017 |
Unity Cheer | Turku | Lapset ja nuoret | 2024 |
West Coast Vikings Cheerleaders | Vaasa | Lapset ja nuoret, aikuiset | 2024 |