Cheerleadingliiton Riikka Taivassalo ehdolle Olympiakomitean hallitukseen
Cheerleadingliitto on asettanut vuosina 2016–2023 liiton puheenjohtajana toimineen Riikka Taivassalon ehdokkaakseen Olympiakomitean hallitukseen.
Taivassalo on toiminut Cheerleadingliiton hallituksessa vuodesta 2012 ja toimii tällä hetkellä liiton 1. varapuheenjohtajana. Lajin parissa Taivassalo on ollut vuodesta 1996 ja kilpaillut omalla urheilijaurallaan EM- ja MM-tasolla. Vuodesta 2018 Taivassalo on toiminut lisäksi cheerleadingin kansainvälisen lajiliiton hallituksen jäsenenä. Neljä vuotta sitten Taivassalo toimi Olympiakomitean hallituksen ehdollepanotoimikunnan jäsenenä.
”Cheerleading on viime vuosina ollut yksi Suomen menestyksekkäimmistä joukkuelajeista. Melko nuorena, mutta vahvasti kasvavana lajina olemme tehneet rohkeaa kehittämistyötä. Opimme jatkuvasti muilta, mutta myös rakennamme omaa yhteisöämme ennakkoluulottomasti. Tätä ajattelua haluan viedä myös koko Suomen urheilun kehittämiseen”, Taivassalo kertoo.
Taivassalon puheenjohtajakauden aikana cheerleadingin harrastajamäärä lähes kaksinkertaistui ja Suomi voitti neljä perättäistä maailmanmestaruutta naisten cheer-sarjassa. Samaan aikaan myös liiton organisaatio on kehittynyt ja lajin yhteiskunnallinen asema vahvistunut. Taivassalolla onkin työuransa kautta kokemusta myös yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja viestinnästä.
”Suomalainen urheilu ei hyödy vastakkainasettelusta koko kansan liikuttamisen ja olympiamenestyksen välillä. Fakta on, että suomalaisten tulisi liikkua enemmän ja sen eteen kaikkien urheilujärjestöjen, myös Olympiakomitean on tehtävä työtään. Se, miten menestystä tavoitellaan ja huippu-urheilua resursoidaan, on toinen ja erittäin tärkeä asia, mutta ei ole mahdotonta hoitaa molempia hyvin”, Taivassalo toteaa.
Cheerleadingliitto asettaa nyt ensimmäistä kertaa oman ehdokkaansa Olympiakomitean hallitusvaaliin.
”Tarvitsemme Olympiakomitean hallitukseen ihmisiä, jotka eivät pelkää epäonnistua, koska vain siten voimme kokeille rohkeasti uusia asioita. Urheiluyhteisö kaipaa inhimillisyyttä, ja sitä että keskitytään ratkaisuihin, ei ongelmiin. Riikassa yhdistyy juuri nämä asiat, hän on määrätietoinen ja asettaa tavoitteensa korkealle, mutta uskaltaa myös myöntää, jos ei olla onnistuttu. Ja sitten jatketaan eteenpäin”, Cheerleadingliiton puheenjohtaja Pieta Salonen kuvailee.
Riikka Taivassalo osallistuu Suomen Olympiakomitean hallituskandidaattien esittäytymistilaisuuteen 13.11. kello 15–17 Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urheassa. Olympiakomitealle valitaan uusi hallitus syyskokouksessa 30.11.
Lue lisää tästä aiheesta