Hallituksen kokoustiedote helmikuu
Suomen Cheerleadingliiton hallitus kokoontui helmikuussa kaksi kertaa. Hallituksen kokous 2/2018 pidettiin lauantaina 3.2.2018. Kokouksessa 2/2018 käsiteltiin seuraavia asioita:
- hyväksyttiin kaksi uutta seuraa liiton jäsenseuroiksi
- katsottiin yksi jäsenseura eronneeksi liitosta sen lopetettua toimintansa
- vahvistettiin kilpailu- ja tuomarivaliokunnan sekä sääntötoimikunnan jäsenet vuodelle 2018
- käsiteltiin tapahtumakoordinaattorin ja järjestösihteerin sijaisten palkkaukset
Lisäksi hallitus kuuli koti EM-kilpailuiden järjestelyiden etenemisestä ja Pohjoismaiden yhteisestä tapaamisesta Kööpenhaminassa.
Hallituksen kokous 3/2018 pidettiin torstaina 15.2.2018. Kokouksessa 3/2018 käsiteltiin seuraavia asioita:
- hyväksyttiin kilpailusäännöt vuodelle 2018
- keskusteltiin opiskelijoiden MM-kilpailuihin osallistumisesta
- vahvistettiin seura- ja nuorisovaliokuntien jäsenet vuodelle 2018
- kuultiin toiminnanjohtajan katsaus valmistelussa olevaan tilinpäätökseen
Lisäksi hallitus kuuli koti EM-kilpailuiden järjestelyiden etenemisestä.
Seuraava hallituksen kokous pidetään Helsingissä tiistaina 13.3.2018.
Lue lisää tästä aiheesta