Mitä maajoukkueille kuuluu?

Suomen liittojohtoisten maajoukkueiden kausi on käynnistynyt vauhdilla!  

Aikuisten maajoukkueet käynnistivät kautensa lokakuussa urheilijavalinnoilla ja kausi huipentuu 23.-25. huhtikuuta Orlandossa järjestettäviin MM-kilpailuihin. Mitä joukkueille kuuluu nyt? 

Suomen sekacheermaajoukkue lähtee huhtikuussa järjestettäviin MM-kilpailuihin vuoden tauon jälkeen kokoonpanolla, joka on täydellinen yhdistelmä kokemusta ja uusia tulokkaita. Tämän kauden joukkuetta on kuvailtu urheilullisesti taitavimmaksi kokoonpanoksi, jota sekamaajoukkueessa on koskaan aikaisemmin nähty. Joukkueessa vallitsee rohkea ja avoin kulttuuri, jossa uskalletaan sanoa ääneen asiat, jotka eivät vie joukkuetta eteenpäin. 

”Huomasimme ensimmäisellä leirillä, että joukkueen mentaliteetti oli ammattimainen ja jokaisella on yhteinen tahtotila puskea joukkuetta eteenpäin urheilullisesti ja lajitaidollisesti sekä luoda Suomen parasta sekacheerleadingiä. Kauden teemoinamme on rohkeus ja turvallisuus, joiden kautta katsomme jokaista valintaa. Pyrimme nostamaan rohkeasti asioita esiin, jotka tuntuvat siltä etteivät ne vie meitä eteenpäin ja luomaan ahkerasti niin fyysistä kuin henkistä turvallisuutta kaikessa tekemisessä”, joukkueen päävalmentaja Mija Schrey avaa joukkueen kulttuuria. 

Sekamaajoukkueen maajoukkuekausi rytmittyy hieman poikkeavalla mallilla muihin maajoukkueisiin verrattuna, sillä joukkue harjoittelee Vierumäen leiriolosuhteiden lisäksi myös kaupungeissa seurojen tarjoamissa tiloissa. Sekamaajoukkue on ehtinyt leireilemään syksyllä jo kolmesti. Alkukauden leirien painopiste on ollut koreografian suunnittelussa sekä pyramidien harjoittelussa. 

”Kausi on lähtenyt käyntiin erinomaisesti. Olemme ensimmäisten leirien aikana kartoittaneet mihin joukkue on kykeneväinen, opeteltu ohjelman koreografia, suunniteltu miten harjoittelu etenee ja millaista Suomi Standard kulttuuria haluamme luoda joukkueeseen. Leireillä on painotettu paljon pyramidien harjoittelua ja erityisesti niistä olemme todella ylpeitä! Kaikki ohjelman kunnianhimoiset pyramidit on jo tehty onnistuneesti kiekkoihin. Ohjelmaan on onnistuttu rakentamaan erinomainen flow ja ohjelmassa on kaksi pyramidikohtaa, jossa on sarjan maksimitaidot, eli tuplakierteitä ja kierrevoltteja!, Schrey jatkaa.   

Naisten cheermaajoukkueen jokaisella joukkueen jäsenellä on kirkkaana mielessä tavoite; ensimmäinen yhteinen maailmanmestaruus. Joukkue on valmennustiimin mukaan hitsautunut hyvin yhteen ja urheilijat ovat päävalmentaja Katariina Hintsan mukaan sitoutuneita ratkomaan asioita yhdessä ”maailmanmestarimeiningillä”.  Naisten cheermaajoukkue on leireillyt syksyn aikana kahdesti ja joukkueen kolmas leiri on tulossa vielä ennen joulua. 

”Ensimmäisellä leirillä testattiin potentiaalisia ohjelman taitoja, ja toisella leirillä koottiin ensimmäinen versio MM-kisaohjelmasta. Olemme keskittyneet rakentamaan voittavan ohjelman, joka korostaa joukkueen vahvuuksia uudella ohjelmapituudella. Joukkueen yhteisissä keskusteluissa on fokusoitu erityisesti tämän kauden odotuksiin, toiveisiin ja yhteisiin toimintatapoihin leireillä ja arjessa. Lisäksi olemme keskustelleet paljon levon ja kuormituksen balanssista huippusuorituskyvyn mahdollistajana”, Hintsa kertoo. 

Suomi-fanit sekä kotimaassa että ulkomailla janoavat tietoa joukkueen tulevasta MM-ohjelmasta. Hintsa ei kuitenkaan halua vielä paljastaa liikoja. 

”Ohjelma rakentuu joukkueen vahvuuksille ja odotettavissa on jotain ennennäkemätöntä. Ohjelmassa on useampi highlight-kohta, joita ei vielä malteta paljastaa, vielä saa hetken odottaa!” 

Myös Suomen cheertanssimaajoukkueen kausi on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti. Joukkue koostuu monipuolisesta joukosta tanssijoita – kasassa on yhdistelmä kokeneita konkareita, sekä uusia lahjakkuuksia, jotka täydentävät toisiaan. Joukkue on leireillyt Vierumäellä syksyn aikana kahdesti, joista toisella oli mukana myös joukkueen koreografi Tami Whatcott. 

”Ensimmäiset leirit ovat olleet intensiivisiä, mutta samalla myös erittäin innostavia. Olemme saaneet rakennettua vahvan upean koreografian, josta on hyvä lähteä rakentamaan entistä vahvempaa kokonaisuutta. Ensimmäisellä leirillä teimme kilpailukoreografian, mikä oli jo iso saavutus. Toisella leirillä olemme tarkentaneet yksityiskohtia ja keskittyneet kuvioiden ja paikkojen tarkkuuteen, liikkeiden yhtenäisyyteen ja hakeneet yhteistä liikekieltä”, joukkueen päävalmentaja Jonna Ruikka kertoo. 

Cheertanssisarjassa on totuttu näkemään lavalla vaihteleva määrä urheilijoita, mikä kuuluu lajin luonteeseen. Aikaisempina vuosina Suomen maajoukkue on kilpaillut 16-18 hengen kokoonpanolla, mutta nyt urheilijamäärää on kasvatettu. 

” Kilpailulavalla nähdään tällä kaudella ennätykselliset 20 tanssijaa, mikä tuo lisää näyttävyyttä ja voimaa, mutta vaatii myös paljon työtä yhdenaikaisuuden ja yhdennäköisyyden saralta”, Ruikka kertoo. 

Mitä saamme odottaa tanssimaajoukkueen ohjelmalta? 

”Tällä kaudella tuomme matolle vahvaa suomalaista voimaa, eli tuttua ”Suomi-pomia”, mutta yhdistettynä tanssillisiin ja dynaamisiin elementteihin. Ohjelmassa nähdään sekä vauhtia että tarkasti koreografioituja yksityiskohtia. Meillä on intensiivinen tempo, suuria visuaalisia lähes koko tanssimaton täyttäviä kuvioita ja upea energia”, Ruikka summaa. 

Lue lisää tästä aiheesta