Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 90 000€ seuratukea cheerhankkeisiin

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille 2 461 500 euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään liikunnan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta eri kokoisissa seuroissa järjestämällä harrastusmahdollisuuksia erityisesti lapsille ja nuorille matalan kynnyksen toiminnan kautta. Avustusta saaneissa hankkeissa nousee esiin seuratoiminnan monimuotoisuus ja laaja kirjo. Seuratukea myönnettiin yhteensä 329 hankkeelle. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 518. 

Suomen Cheerleadingliiton jäsenseuroista 11 seuraa sai tukea lasten ja nuorten cheerleading- tai cheertanssitoiminnan kehittämiseen. Yhteensä tukea cheerseuroille myönnettiin 90 000€.

– Olen erittäin iloinen, että moni jäsenseuramme sai tukea toiminnan kehittämiseen ja haluan kiittää Opetus- ja kulttuuriministeriötä koko lajiyhteisömme puolesta. Seuratuen avulla seuramme tulevat ensi kaudella muun muassa perustamaan uusia cheertanssi- ja perheliikuntaryhmiä sekä aloittamaan soveltavan cheerleadingin toiminnan uudessa kaupungissa. Lisäksi useammassa hankkeessa keskiössä on lajitoiminnan vieminen uusille paikkakunnille, nykyistä lähemmäksi harrastajan kotia. Lähes kaikki hankkeet sisältävät myös valmentajien kouluttamista. Näiden hankkeiden avulla jopa sadat uudet innokkaat lapset ja nuoret pääsevät liikkumaan seuroissamme, kertoo Suomen Cheerleadingliiton seurakehittäjä Niklas Hagel.



Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät avustukset

SeuraKuntaHankkeen nimiAvustus
Arctic Cheer All-StarRovaniemiValmentajien koulutus ja soveltavan liikunnan ryhmä10 000€
Cheer StarsKuopioCheerleadingiä Kuopion lähialueille 10 000€
Dream Team Cheerleaders DTCTampereTsempparit-kaupunginosatoiminta10 000€
Funky TeamHelsinkiHarrastetoiminnan kehittäminen5 000€
Golden SpiritHelsinkiLiikunnan ilo ja harrastaminen lapsen silmin10 000€
Jaguars Spirit AthletesJyväskyläPolku harrastajaksi – askel kerrallaan seurayhteisön jäseneksi7 500€
Northern Lights Cheerleading NLCOuluLaadukas valmennus alkutaipaleelta huipulle10 000€
Seinäjoki Silver SharksSeinäjokiCheertanssin toiminnan aloittaminen10 000€
Turun Cheerleadingseura SmashTurkuPerheliikunnan kautta harrastamisen kulttuuria ja liikunnallista elämäntapaa2 500€
Valkeakosken VoimistelijatValkeakoskiNostetta Valkeakosken Voimistelijoiden cheerleadingiin!5 000€
West Coast Vikings CheerleadersVaasaCheerleading lähikuntiin10 000€

Lue lisää tästä aiheesta