SCL tiedottaa: Hallituksen kokoustiedote 6/2021
SCL hallitus kokoontui vuoden kuudenteen kokoukseensa maanantaina 22. maaliskuuta. Kokouksessa käsiteltiin ajankohtaista talouden tilannetta, organisaatiouudistusta ja kevätkokousasioita. Lisäksi hallitus hyväksyi kilpailusääntöihin keväälle 2021 tehtävät muutokset, joiden myötä kilpaileminen pyritään mahdollistamaan yhä useammalle. Hallitus hyväksyi myös uuden kilpailujärjestelmän mukaisesti säännöt kaudelle 2021–2022.
Hallitus tarkasteli ajankohtaista talouden tilannetta. Koronapandemian pitkittyminen ja sen vaikutukset erityisesti kilpailutoimintaan sekä kansainvälisiin kilpailuihin liittyviin järjestelyihin vaikuttavat liiton talouteen merkittävästi. Lisäksi tälle vuodelle budjetoituja kuluja kokonaisuudessaan on tässä vaiheessa vuotta pystytty tarkistamaan vastaamaan toteutuvaa tilannetta. Hallitus ei kuitenkaan näe tarvetta tässä vaiheessa ryhtyä talouden sopeuttamistoimenpiteisiin, vaan toimintasuunnitelman osalta edetään suunnitellusti. Lisäksi hallitus päätti käynnistää jo vuoden täyttämättä olleen päätoimisen talous- ja hallintokoordinaattorin rekrytoinnin huhtikuun aikana.
Hallitus käsitteli kokouksessaan lisäksi organisaatiouudistusta ja hyväksyi raamit uudelle, syksyllä 2021, toimintansa aloittavalle organisaatiolle. Uutta organisaatiota esitellään jäsenistölle kevätkokouksessa.
Uuden kilpailujärjestelmän mukaisesti hallitus hyväksyy syksyllä käynnistyvän kauden kilpailusäännöt aina maaliskuun loppuun mennessä. Näin ollen hallitus hyväksyi kilpailusäännöt kaudelle 2021–2022 ja niihin tehtiin ainoastaan jo kilpailujärjestelmän uudistuksen yhteydessä sovitut muutokset, jotka koskevat ikärajoja ja sarjajakoja. ECU ei ole julkaissut uusia kilpailusääntöjä, joten kaudella 2021–2022 turvallisuusmääräysten osalta noudatetaan ECU:n vuoden 2020 kilpailusääntöjä. Hallitus hyväksyi lisäksi tälle keväälle suunnitellut sääntömuutokset, jotka mahdollistavat kilpailemisen yhä useammalle.
Lisäksi hallitus keskusteli valmistautumisesta Ruotsin tänä vuonna isännöimään Pohjoismaiden cheerleadingliittojen vuosittaiseen tapaamiseen. Tapaaminen järjestetään etäyhteyksien välityksellä huhtikuussa.
Hallitus kokoontuu seuraavan kerran kevätkokouksen jälkeen 11. huhtikuuta.
Lue lisää tästä aiheesta