Ansiomerkit

Suomen Cheerleadingliitto ry:n ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on ansiokkaasti edistänyt cheerleadingin ja cheertanssin kehittymistä Suomessa ja toiminut ansiokkaasti joko liiton tai sen alaisten seurojen hyväksi. Suomen Cheerleadingliitto ry:n ansiomerkit ovat kultainen, hopeinen ja pronssinen ansiomerkki. Ansiomerkit myöntää Suomen Cheerleadingliiton hallitus. Jäsenseura voi tehdä liiton hallitukselle kirjallisen esityksen ansiomerkin myöntämisestä jäsenelleen hakuaikojen puitteissa tämän täyttäessä kyseisen ansiomerkin saamiseksi edellytetyt kriteerit. Liiton hallitus voi myöntää ansiomerkkejä myös omasta aloitteestaan. Ansiomerkki luovutetaan liittohallituksen kussakin tapauksessa erikseen päättämällä tavalla.

Ansiomerkin myöntämisperusteet

Kultainen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminut vähintään 25 vuoden ajan erittäin ansiokkaasti cheerleadingin ja cheertanssin kehittämiseksi Suomessa. Kultaisen ansiomerkin saaminen edellyttää ansioituneisuutta seuratason lisäksi liittotasolla tai kansainvälisissä tehtävissä.

Hopeinen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminut vähintään 15 vuoden ajan erittäin ansiokkaasti cheerleadingin ja cheertanssin kehittämiseksi Suomessa. Hopeisen ansiomerkin saaminen edellyttää ansioituneisuutta seuratason avaintehtävissä sekä aktiivista osallistumista liiton toimintaan.

Pronssinen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminut vähintään 10 vuoden ajan erittäin ansiokkaasti cheerleadingin ja cheertanssin kehittämiseksi Suomessa. Pronssisen ansiomerkin saaminen edellyttää ansioituneisuutta seuratoiminnassa.

Suomen Cheerleadingliiton hallituksella on oikeus myöntää jokin liiton ansiomerkeistä harkintansa mukaan myös ilman edellä mainittujen aikarajojen täyttymistä, kun kyseessä on erittäin merkittävä lajin edistäminen.

Ansiomerkin omaavat henkilöt korkeimman myönnetyn ansiomerkin mukaan

Kultainen ansiomerkki

Nimi Myöntämisvuosi
Achte Anne 2022
Eloranta Petra 2022
Jääskö Heli 2022
Kakkuri Katri 2022
Karanko Tuija 2022
Kokko Kristiina 2022
Martikka Saara 2022
Tuuli Anne 2022

Kultainen ansiomerkki on korkein ansiomerkki 8 henkilöllä.

Hopeinen ansiomerkki

Nimi Myöntämisvuosi
Alho-Ignatius Hanneli 2022
Asikainen Tiina-Mari 2022
Beliaeva Natalia 2022
Hautamäki Maiju 2022
Huuskonen Virpi 2022
Idman Heidi 2022
Jokinen Jarkko 2022
Jompero Meri 2022
Järvelä Jonna 2022
Kaukonen Sirpa 2022
Koivujoki-Hyökki Mia 2022
Lahti Jaana 2022
Mustonen Meeri 2022
Norvapalo Miia 2022
Palva Aino 2022
Palvalin Josefina 2022
Poiasnik Maria 2022
Peltola Johanna 2022
Perkiö Eeva 2022
Rikström Nita 2022
Saarinen Eeva 2022
Schrey Mija 2022
Suokas Tiia 2022
Suominen Saija 2022
Sällylä Anna 2022
Taivassalo Riikka 2022
Tiittula Ina 2022
Tulkki Kristiina 2022
Tuominen Kirsi 2022
Ventilä Eeva 2022
Vilmusenaho Marjaana 2022
Wahlroos Maria 2022
Westerback Marica 2022

Hopeinen ansiomerkki on korkein ansiomerkki 33 henkilöllä.

Pronssinen ansiomerkki

Nimi Myöntämisvuosi
Aalto Marika 2022
Ahlstedt Annika 2022
Alinikula Amanda 2022
Allinen Krista 2022
Anttila Henriikka 2022
Borg Heidi 2022
Ekroth Ronja 2022
Fagerholm Lotta 2022
Granholm Emilia 2022
Hakala Katri 2022
Haukkovaara Henri 2022
Heikkinen Heli 2022
Hietala Juulia 2022
Hiltunen Lotta 2022
Hintsa Katariina 2022
Hynynen Saara 2022
Härkönen Elisa 2022
Ignatius Erika 2022
Kahri Siiri 2022
Kajan Sari 2022
Karintaus Laura 2022
Karjalainen Sanna 2022
Karvanen Lotta 2022
Keränen Lyyra 2022
Kokkonen Laura 2022
Kokkonen Tia 2022
Kortelainen Marja 2022
Koskela Jenni 2022
Laaksonen Anna 2022
Lahtinen Merja 2022
Laulajainen Sanna 2022
Laurokoski Ulla 2022
Lehtinen Anni 2022
Leino Cia 2022
Lindh Veera 2022
Lindroos Emilia 2022
Lindström Venla 2022
Maanikka-Ek Jessica 2022
Maksimainen Jenni 2022
Mandelin Daniela 2022
Markkula Linda 2022
Mononen Vuokko 2022
Mäkinen Atte 2022
Mälkiä Maija 2022
Niemelä Fia 2022
Nikkola Karoliina 2022
Nordgren Aino 2022
Nyberg Nina 2022
Oksanen Aki 2022
Olkkola Suvi 2022
Palikainen Nina 2022
Pentikäinen Venla 2022
Pesonen Outi-Leena 2022
Pettersson Saara 2022
Pohjalainen Laura 2022
Prinkkilä Sonja 2022
Pääsky Petra 2022
Rajala Jenna 2022
Rautavuori-Knabe Taru 2022
Rautio Terttu 2022
Reenkola Emmi 2022
Rissanen Sofia 2022
Rosenqvist Katja 2022
Salonen Taru 2022
Sarjus Annika 2022
Sihvonen Heidi 2022
Skyttälä Aino 2022
Tamminen Tytti 2022
Tanttu Mila 2022
Toimela Tinja 2022
Toukola Annumaiju 2022
Tuomasmäki Noora 2022
Törmänen Veera 2022
Uusi-Illikainen Arja 2022
Vakkila Jenni 2022
Valli Annemari 2022
Vane-Tempest Elli 2022
Vartiainen Tiina 2022
Viitala Reetta 2022
Viljanmaa-Passinen Susanna 2022
Virta Jenni 2022
Vitikainen Eetu 2022
von Bell Essi 2022
Wall Elisa 2022
Ylenius Minna 2022

Pronssinen ansiomerkki on korkein ansiomerkki 85 henkilöllä.