Reumanuoret liikkumaan on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja Suomen Reumaliiton koordinoima hanke, jonka tarkoituksena on tukea reuma- ja muita tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastavien lasten ja nuorten mahdollisuuksia liikkua itselleen mielekkäällä tavalla.
Reumaliiton hankkeen sivuilla on julkaistu liikunnallinen videosarja, jossa lajeina mukana cheerleading. Videon löydät täältä.
Lajivideoiden lisäksi sarjaan kuuluu hieman pidempi lämmittelyvideo, jonka voi tehdä itse vaikkapa videon mukana. Videoiden tarkoituksena on innostaa ja rohkaista kokeilemaan uusia tapoja liikkua sekä auttaa soveltamaan jo tuttuja lajeja sairauden tai oireiden edellyttämällä tavalla. Löydät kaikki videot täältä. Videoita voivat hyödyntää niin lapset, nuoret, perheet kuin ammattilaisetkin.
Hankkeen sivuille on koottu myös tietoa lasten ja nuorten reuma- ja tuki- ja liikuntaelinoireista sekä vinkkejä liikuntaan oireet huomioiden. Vuoden 2022 aikana julkaistaan myös materiaali, jonka lastenreumaa sairastava lapsi tai nuori voi antaa esimerkiksi omalle valmentajalleen tai liikunnanopettajalleen kertoakseen sairaudesta.