Uutiset > Uutiset > Järjestösihteerin ja tapahtumakoordinaattorin sijaiset ovat aloittaneet SCL:n toimistolla

Järjestösihteerin ja tapahtumakoordinaattorin sijaiset ovat aloittaneet SCL:n toimistolla

Helmikuun alussa liiton toimistolla on aloittanut tapahtumakoordinaattorin viransijaisena Tinja Aistola. Aistolalla on kokemusta useiden urheilutapahtumien järjestämisestä. Oma lajitausta Aistolalla on joukkuevoimistelusta aikuisikään saakka. ”Odotan innolla vauhdikkaaseen lajiin mukaan pääsemistä ja uusien ihmisten tapaamista”, Aistola kertoo.

Järjestösihteeri Emma Peltolan vanhempainvapaan sijaiseksi valittiin Niklas Hagel. Hagel perehtyy järjestösihteerin toimeen helmikuun ajan kolme päivää viikossa, jonka jälkeen hän aloittaa työt kokoaikaisesti. Hagelilla on vankka urheilujärjestökokemus eri lajien parista. Oma lajitausta Hagelilla on pääasiallisesti tanssiurheilun parista, jossa hän on aktiivisesti mukana edelleen. ”Ensimmäiset kaksi viikkoa on mennyt opetellessa, mutta onneksi työyhteisön lämmin vastaanotto on helpottanut uusien asioiden omaksumista”, Hagel toteaa.

Tapahtumakoordinaattori Tinja Aistolan tavoittaa sähköpostitse osoitteesta tinja.aistola(a)scl.fi ja puhelimitse numerosta: (044) 075 0017. Järjestösihteeri Niklas Hagelin tavoittaa sähköpostitse osoitteesta office(a)scl.fi ja puhelimitse numerosta: (050) 525 5707.