Cheerleadingliiton syyskokous järjestettiin etäyhteyksien välityksellä sunnuntaina 22. marraskuuta. Syyskokous hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2021 sekä muutoksen yhdistyssääntöihin. Lisäksi kokouksessa valittiin uusia luottamustoimisia liittohallitukseen, aluevastaaviksi ja kurinpitovaliokuntaan. Kokous kutsui cheerleadingliiton ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi Taru Rautavuori-Knaben.
Vuoden 2021 tapahtumakalenteri löytyy täältä.
Vuoden 2021 painopisteet ohjaavat tulevan vuoden toimintaa
Vuoden 2021 painopisteet ovat hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaisesti uuteen kilpailukalenteriin siirtyminen, digitalisaation hyödyntäminen sekä osaamisen ja osallisuuden lisääminen. Painopisteet läpileikkaavat kaikkea toimintaa.
Ennen syyskokousta järjestetyssä strategia-aamussa käsiteltiin tarkemmin vuoden 2020 tuomia muutoksia strategian etenemiseen sekä ensi vuodelle suunniteltua organisaatiouudistusta ja kuultiin jäsenistön näkemyksiä siihen. Uusi organisaatio otetaan käyttöön syksyllä 2021 ja sen tavoitteena on laajentaa asiantuntemuksen hartioita, hyödyntää osaamista ja asiantuntemusta sekä osallistaa jäsenistöä entistä paremmin. Muutos koskee toimistoa, valiokuntia ja aluevastaavia.
Talouden suunnittelun osalta tavoitteena on tasapainottaa liiton taloutta sekä laajentaa rahoituspohjaa. Ensi vuodelle hyväksytty talousarvio on maltillisesti ylijäämäinen ja mahdollistaa reagoinnin koronapandemian mukanaan tuomiin muuttuviin tilanteisiin edelleen ensi vuonna.
Yhdistyssääntöihin tehtiin etäosallistumisen myös jatkossa mahdollistava lisäys
Syyskokous teki yhdistyssääntöihin muutoksen, jonka mukaan hallituksen tai jäsenistön niin päättäessä kokoukseen voi osallistua myös etäyhteyksien välityksellä. Tämä mahdollistaa kokouksien järjestämisen tarvittaessa myös jatkossa etäyhteyksien välityksellä vaikka tällä hetkellä voimassa oleva poikkeuslaki yhdistysten kokousten järjestämisestä jossain vaiheessa poistuu.
Luottamustoimisia valittiin liittohallitukseen, aluevastaaviksi ja kurinpitovaliokuntaan
Syyskokous valitsi kolme varsinaista ja yhden varajäsenen liittohallitukseen erovuoroisten tilalle. Varsinaisiksi jäseniksi valittiin kuluvalla kaudellakin mukana olleet Tiina-Mari Asikainen ja Maiju Hautamäki sekä lisäksi uutena jäsenenä Pieta Salonen. Hallituksen varajäseneksi valittiin Katri Kakkuri. Uuden hallituksen toimikausi alkaa 1. tammikuuta 2021.
Syyskokous valitsi lisäksi uudet aluevastaavat seuraavalle kaksivuotiskaudelle neljälle alueelle. Pohjoisen alueen aluevastaavaksi valittiin Heli Kaskela, läntisen alueen aluevastaavaksi Anna Sällylä, itäisen alueen aluevastaavaksi Jonna Viitanen ja eteläisen alueen aluevastaavaksi Katja Rosenqvist. Organisaatiouudistuksen yhteydessä aluevastaavien roolia on tarkoitus vahvistaa ja heidän ympärilleen tullaan kokoamaan alueen edustajista koottava aluetyöryhmä.
Syyskokous valitsi myös puheenjohtajan ja jäsenet kurinpitovaliokuntaan. Kurinpitovaliokunnan puheenjohtajana jatkaa Henriikka Tiainen ja jäseniksi valittiin Aino Palva, Susanna Viljanmaa-Passinen ja Henriikka Anttila.
Kokous kutsui Cheerleadingliiton ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi Taru Rautavuori-Knaben
25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi syyskokous kutsui Cheerleadingliiton ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi Taru Rautavuori-Knaben. Rautavuori-Knabe toimi SCL:n puheenjohtajana vuosina 2002-2006, jolloin liitto otti merkittäviä askelia kohti toiminnan ja talouden ammattimaistumista, palkkasi ensimmäisen työntekijän ja hakeutui OKM:n valtionavustuksen piiriin.
”Olen erittäin otettu tästä kunnianosoituksesta. Olen aina ollut todella onnellinen siitä, että minulla oli mahdollisuus omalta osaltani viedä rakasta lajiamme eteenpäin ja olla osa Suomen cheerleadingin historiaa. Toimintaa on myös viety erinomaisella tavalla eteenpäin koko 2000-luvun ja sitä on ollut ilo seurata”, Rautavuori-Knabe kommentoi.