Uutiset > Uutiset > SCL:n hallituksen kokoustiedote 22/2020

SCL:n hallituksen kokoustiedote 22/2020

Suomen Cheerleadingliiton hallitus kokoontui 22. kokoukseensa keskiviikkona 11. marraskuuta. Kokouksessa hyväksyttiin kilpailusäännöt kevätkaudelle 2021, päätettiin kilpailujärjestäjistä kaudelle 2021–2022, käsiteltiin kuluvan vuoden taloustilannetta sekä käytiin keskustelua tulevasta Olympiakomitean uuden puheenjohtajan ja hallituksen valinnasta. Lisäksi hallitus päätti toiminnanjohtajan työsuhteen päättymiseen liittyvistä käytännön asioista ja keskusteli uuden toiminnanjohtajan rekrytoinnista, joka käynnistettiin 12. marraskuuta. Tavoitteena on viedä toiminnanjohtajan rekrytointiprosessi läpi vielä ennen vuoden loppua.

Kevätkokouksessa päätettiin uudesta kilpailujärjestelmästä, johon siirrytään kevään 2021 aikana. Tulevaisuudessa syksyllä alkavan kauden kilpailusäännöt päätetään aina maaliskuun loppuun mennessä. Nyt päätettiin kilpailusäännöistä siirtymäkaudelle kevään 2021 osalta, jolloin tullaan noudattamaan jäsenistön päätöksen mukaisesti vuoden 2020 ikärajoja. Keväällä 2021 noudatetaan niin ikään tällä hetkellä voimassa olevia ECU:n sääntöjä, sillä päivitystä niihin ei ole vielä saatu. Kilpailusääntöihin tehtiin lisäksi joitain teknisiä stilisointeja ja niitä päivitettiin ja yhdenmukaistettiin epäasiallisen käytöksen ja kurinpidon osalta. Säännöt toimitetaan viimeisteltyinä seuroille mahdollisimman pian. Kauden 2021–2022 sääntöjen valmistelun yhteydessä järjestetään jäsenistölle sääntöfoorumi helmikuussa 2021.

Hallitus päätti kauden 2021–2022 kilpailujärjestäjistä tapahtumakoordinaattorin esityksestä. Osalle kauden kilpailuista ei vielä löytynyt järjestäjää ja näiden osalta järjestetään täydennyshaku tammikuussa 2021. Kilpailujärjestäjät julkistetaan vuoden 2021 tapahtumakalenterin julkistuksen yhteydessä. Tapahtumakalenteri vuodelle 2021 julkaistaan liiton syyskokouksessa sunnuntaina 22.11.2020.

Hallitus kävi lisäksi laajaa keskustelua tulevasta Olympiakomitean puheenjohtajan ja hallituksen valinnasta. Olympiakomitean syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.

Kansainvälisissä asioissa hallitus käsitteli ajankohtaista tilannetta kv-verkostoissa ja otti tiedoksi ECU:sta tulleen ilmoituksen ensi vuoden ECL liigan peruuntumisesta. ICU:sta odotetaan parhaillaan lisätietoa ensi kevään MM-kilpailuiden osalta sekä kutsua vielä tämän vuoden aikana järjestettäviin maanosien virtuaalisiin kokoontumisiin, joissa on tarkoitus keskustella yhdessä tulevan vuoden aktiviteeteista.

Seuraava hallituksen kokous järjestetään keskiviikkona 18.11. ja tuolloin hallitus käsittelee valmistautumista SCL:n syyskokoukseen sekä päättää SCL:n kannoista Olympiakomitean syyskokoukseen.

Lisätietoja: SCL hallituksen puheenjohtaja Riikka Taivassalo, riikka.taivassalo@scl.fi.