Kesän jälkeen valmiina uuteen kauteen

Syksy 2021 tuo mukanaan kauden aloituksen uudella kilpailukalenterin rytmityksellä. Kauden kulkuun muuttujia voi kuitenkin tuoda epävarma koronatilanne, mutta joka tapauksessa uudistuneet joukkueet aloittavat kouluvuoden rytmityksessä kulkevan kautensa elokuussa. Lue alta miten voit harrastajana, urheilijana tai valmentajana valmistautua syksyyn.

Lue lisää ”Kesän jälkeen valmiina uuteen kauteen”

SCL:n kesätervehdys

Hyvät urheilijat, vanhemmat, valmentajat ja seuratoimijat, 

 

Haluamme kiittää teitä periksiantamattomuudesta, joustavuudesta ja luovuudesta kuluneen kevään aikana. Keskikesän kynnyksellä näyttää onneksi jo siltä, että pystymme orientoitumaan tulevaisuuteen varovaisen positiivisesti. 

Kulunut kevät on haastanut lajia monin eri tavoin. Pandemian rajoitukset ovat kohdistuneet erityisesti nuorten aikuisten harrastuksiin ryhmissä, joissa on myös lähikontaktia. Lajinomainen harjoittelu onkin ollut useilla alueilla pahimmillaan kuukausien ajan mahdotonta. Seuroissa on tehty valtavasti töitä harrastajien ja urheilijoiden harjoittelun ja liikkumisen ilon mahdollistamiseksi myös vaikeassa poikkeustilanteessa. Rajoitukset eivät ole kohdelleet kaikkia lajeja tasapuolisesti, ja monien seurojemme tilanne on vaikeutunut kohtuuttomasti koronarajoitusten pitkittymisen myötä.  

Vaikeasta tilanteesta huolimatta seuroissa ja joukkueissa on onnistuttu tekemään luovia ratkaisuja ja sopeutumaan uskomattomalla tavalla vallitsevaan tilanteeseen. Loppukevään virtuaalikilpailuissa näimme innostunutta, idearikasta ja korkealaatuista cheerleadingia ympäri Suomea. Kiitos jokaiselle urheilijalle, vanhemmalle, valmentajalle, vapaaehtoiselle ja seurojen työntekijöille ja luottamushenkilöille, että olette jaksaneet tehdä sinnikkäästi ja päämäärätietoisesti töitä läpi tämän vaikean kevään ja vuoden. Olemme todella ylpeitä teistä jokaisesta. 

Toivotamme kaikille aurinkoisia ja leppoisia kesäpäiviä ja intoa tulevaan syksyyn! 

 

Riikka Taivassalo, puheenjohtaja
Anni Vesa, toiminnanjohtaja 

Hallituksen kokoustiedote 10/2021 

Cheerleadingliiton hallitus kokoontui vuoden kymmenenteen ja kevätkauden päättävään kokoukseensa keskiviikkona 16.6. Kokouksessa käsiteltiin ajankohtaista taloustilannetta ja vuoden 2022 budjetin valmistelua, vahvistettiin jäsenet uuden organisaation mukaisiin toimielimiin sekä jatkettiin strategiakatsauksia viestinnän ja vaikuttamisen strategisen valinnan parissa. Lisäksi hallituksen kokoonpanoon ja vastuualueisiin tehtiin muutoksia.  

 

Ina Tiittula väistyy hallituksesta, tilalle Katri Kakkuri 

 

Hallituksen jäsen Ina Tiittula joutuu jättämään tehtävänsä tultuaan valituksi naisten cheermaajoukkueen valmennustiimiin ja on näin ollen jatkossa työsuhteessa liittoon. Inan tilalle hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Inan loppukaudeksi eli tämän vuoden loppuun asti nousee varajäsen Katri Kakkuri. Hallitus myös päivitti tämän muutoksen myötä pieneltä osin vastuualueitaan ja ne löydät täältä. 

 

Strategiakatsauksessa hallitus käsitteli viestinnän ja vaikuttamisen strategista valintaa. Koronaviruspandemian myötä tehdyt sopeutustoimenpiteet ovat vaikuttaneet merkittävästi toteutuneisiin toimenpiteisiin ja monia merkittäviä hankkeita kuten päätoimisen viestinnän asiantuntijan palkkaus sekä liiton ulkoasun uudistus on jouduttu siirtämään eteenpäin. Hallitus vahvisti kuitenkin strategian tavoitteiden olevan edelleen voimassa ja toimenpiteisiin niiden saavuttamiseksi voidaan edetä taloudellisen tilanteen ja koronaviruspandemian kehittyminen huomioiden toivottavasti ensi vuoden aikana.  

 

Hallitus vahvisti myös uuden organisaation mukaisten toimielinten jäsenet, jotka aloittavat kautensa elokuun alussa. Kaikkien toimijoiden yhteinen syyskauden kick off järjestetään lauantaina 4. syyskuuta.  

 

Toimielimiin nimettiin seuraavat henkilöt. 

 

Viestintätyöryhmä
Jenna Vartiainen  

Pirita Valtonen  

Anna Ravantti  

 

Kilpailuvaliokunta  

Jaana Forsstedt  

Janina Hettula  

Tiia Hirvonen  

Inka Innanen  

Marja-Leena Kalpio  

Piia Kuivalainen  

Ulla Laurokoski  

Suvi Luomala  

Pipsa Nykänen  

Milla Packalen  

Anna Ravantti  

Johanna Rinne  

Wilma Sirkka  

Jenna Vartiainen  

 

Tuomarivaliokunta  

Heidi Idman 

Heli Kaskela 

Saara Martikka 

Kirsi Tuominen 

Jennifer Paatelainen 

Jenniina Ojamäki 

Atte Mäkinen 

Natalie Göös 

Hinni Ollila 

Iris Henttonen 

 

Sääntötoimikunta  

Henni Katajisto-Nieminen 

Karoliina Kuusela 

Meri Ahokas 

Cia Leino 

Mirja Rapinoja 

Aino Palva 

Siru Blomster 

Marjaana Vilmusenaho 

Kati Oksanen 

Eeva Ventilä 

Varalle: Elisa Härkönen  

 

Lajiasiantuntijaryhmä: Cheerleading naiset 

Petra Toivonen  

Kiia Kontturi  

Anu Komulainen  

Saara Pettersson  

Emmi Reenkola  

 

Lajiasiantuntijaryhmä: Cheerleading sekajoukkueet 

Henri Haukkovaara  

Jenni Lintunen  

Eeva Saarinen  

Natalia Bartholdi  

 

Lajiasiantuntijaryhmä: Cheertanssi  

Laura Tervakangas  

Siiri Kahri  

Nea Manninen 

 

Cheerleadingliiton hallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 9. elokuuta. 

 

Hyvää kesää kaikille! 

 

Lisätietoja: SCL hallituksen puheenjohtaja Riikka Taivassalo, riikka.taivassalo@scl.fi 

Suomen Cheerleadingliitto hakee täydennystä sekamaajoukkueen valmennustiimiin

Haluatko olla mukana viemässä suomalaista sekacheerleadingia kohti maailman huippua?

SCL hakee valmentajaa kauden 2021/2022 sekamaajoukkueen valmentajatiimiin sekä lisäksi sekamaajoukkuetoiminnasta kiinnostuneita valmentajia mukaan oppimaan ja kasvamaan kohti maajoukkuevalmennusta. Valmentajat valitaan kesäkuussa 2021 ja he osallistuvat maajoukkueen toimintaan erikseen sovittavalla tavalla. Varsinainen maajoukkuekausi alkaa elokuussa 2021 maajoukkueen valintatilaisuuden ja kauden valmisteluilla. Ellei tilanne muutu olennaisesti, MM-kisat järjestetään huhtikuussa 2022 Yhdysvalloissa, Orlandossa. Kisamatka kestää noin 10 vuorokautta.

 

Maajoukkuetoiminnassa mukana olevilta valmentajilta odotetaan aktiivista vuorovaikutusta eri sidosryhmien kanssa kuten urheilijoiden seurojen, seuravalmentajien, urheilijoiden vanhempien sekä liiton eri toimijoiden kanssa. Kaikkien hakijoiden osalta innokkuus projektia sekä sekacheerleadingiä kohtaan on tärkeää. Valmennustavan tulisi olla urheilijalähtöistä ja innostavaa. Eduiksi lasketaan pitkäjänteisyys, aiempi kokemus level 6-tason (seka)joukkueen valmennuksesta, sekä palava tahto olla mukana kehittämässä suomalaista sekacheerleadingia. Tärkeintä on kuitenkin halu ja kyky oppia uutta sekä ratkaisukeskeinen asenne ja yhteistyökyvykkyys.

 

Varsinaisen valmennustiimin jäseneksi valittavalta edellytämme mahdollisuutta osallistua maajoukkueen valintatilaisuuteen ja leireille, muihin valmennussopimuksessa sovittaviin tapahtumiin sekä joustavuutta valmentajien kesken aikataulutettaviin palavereihin pääasiassa arki-iltaisin tai viikonloppuisin. Hakijan eduksi lasketaan hyvät sosiaaliset taidot ja systemaattisuus sekä innovatiivinen lähestyminen koreografian rakennukseen.

 

Maajoukkueiden valmennustiimi:

– Vastaa koreografian teknisten elementtien suunnittelusta, harjoituttamisesta ja sijoittelusta ohjelmaan

– Suunnittelee leiri-, tekniikka- ja urheilijoiden omatoimiharjoittelun

– Tukee urheilijoita heidän omalla kehityspolullaan

– Vastaa leirien toteuttamisesta

– Vastaa lopullisen kilpailukokoonpanon valinnoista

– Vastaa MM-kilpailumatkan sisällöllisestä suunnittelusta, aikataulutuksesta sekä kilpailumatkan läpiviemisestä

– On vastuussa MM-kilpailumatkalla mukana olevista alaikäisistä urheilijoista

 

Maajoukkueen valmentajille maksetaan erikseen määriteltävä palkkio sekä korvataan matkakulut ja majoitukset leiri- ja kilpailumatkoilta.

 

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi keskiviikkoon 30.6.2021 mennessä osoitteeseen anni.vesa@scl.fi. Laita viestin aiheeksi SCL sekamaajoukkuevalmentaja. Hakemusaineiston maksimipituus on kaksi liuskaa. Mikäli haluat hakea ainoastaan varsinaisen sekamaajoukkueen valmennustiimin jäseneksi tai vaihtoehtoisesti olet tällä hetkellä kiinnostunut pienemmästä valmennusroolista maajoukkuetoiminnassa, tuothan tämän ilmi hakemuksessasi.

Hakijoista osa kutsutaan haastatteluihin, jotka järjestetään torstaina 1.7.2021 etätoteutuksena.

Tytti Tamminen ja Ina Tiittula naisten maajoukkueen valmennustiimiin kaudelle 2022

Suomen Cheerleadingliitto on valinnut Tytti Tammisen ja Ina Tiittulan täydentämään naisten cheermaajoukkueen valmennustiimiä nykyisen valmennustiimin Krista Allisen ja Hanna Salon siirtyessä sivuun. Sekä Tammisella että Tiittulalla on monipuolisen valmentajakokemuksen lisäksi myös kokemusta liittojohtoisista maajoukkueprojekteista urheilijan näkökulmasta. Tamminen ja Tiittula aloittavat perehtymisen maajoukkuetoimintaan tänä kesänä ja varsinainen valmennustyö alkaa syksyllä 2021 huipentuen kevään 2022 MM-kisoihin.

Kauden 2022 naisten maajoukkueen päävalmentajana toimii Maria Wahlroos. Wahlroos on luotsannut joukkueen vuosina 2018 ja 2019 MM-kultaan.

Naisten cheermaajoukkue tavoittelee kolmatta perättäistä MM-kultaa syyskuussa 2021 poikkeuksellisesti virtuaalitoteutuksena järjestettävissä MM-kilpailuissa. Kauden 2021 valmennustiimissa toimii päävalmentaja Wahlroosin lisäksi Krista Allinen sekä Hanna Salo.

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Anni Vesa

+358 50 544 1231

Cheerleadingin Suomen mestaruudet jaettiin virtuaalikilpailuissa – naisten sarjassa kruunattiin uusi mestari!

Cheerleadingin SM-kilpailut järjestettiin sunnuntaina ensimmäistä kertaa täysin uudenlaisen digitaalisen kilpailukonseptin avulla. SM-kilpailuihin osallistui 40 joukkuetta 17 eri seurasta ja kilpailupäivän aikana SM-lavalla nähtiin jopa 1000 urheilijaa. Suomen mestaruudet jaettiin sekä junioreiden että aikuisten sarjoissa, yhteensä kuudessa eri kategoriassa.

Lue lisää ”Cheerleadingin Suomen mestaruudet jaettiin virtuaalikilpailuissa – naisten sarjassa kruunattiin uusi mestari!”

Cheerleadingin Suomen mestaruuksista kilpaillaan virtuaalisesti sunnuntaina 13. kesäkuuta

Cheerleadingin SM-kilpailut järjestetään tulevana viikonloppuna poikkeuksellisin järjestelyin ja Suomen mestaruuksista kilpaillaan ensimmäistä kertaa täysin uudenlaisen digitaalisen kilpailukonseptin avulla.

Suomen mestaruuksista kilpailevat sunnuntaina 13. kesäkuuta lähetettävässä SM-kilpailulähetyksessä sekä juniorit että aikuiset yhteensä kuudessa eri sarjassa. SM-kilpailuihin osallistuu 40 joukkuetta 17 eri seurasta ja kilpailupäivän aikana SM-lavalla nähdään jopa 1000 urheilijaa.

Lue lisää ”Cheerleadingin Suomen mestaruuksista kilpaillaan virtuaalisesti sunnuntaina 13. kesäkuuta”

SM-kilpailuiden streamin katseluoikeudet tulevat myyntiin keskiviikkona 9.6. klo 10.00!

SM-kilpailuiden streamin katseluoikeudet tulevat myyntiin keskiviikkona 9.6. klo 10.00!

Yleisö voi seurata kilpailua streamin välityksellä. Stream sisältää koko kilpailutapahtuman palkintojenjaon loppuun asti.
Ostettavissa on peruslippu ja ryhmälippu.

Lue lisää ”SM-kilpailuiden streamin katseluoikeudet tulevat myyntiin keskiviikkona 9.6. klo 10.00!”