Porilaisen Milla Vuorenpään elämä mullistui opiskelupaikan myötä ja näin satakuntalaisesta Vuorenpäästä tuli hetkessä itä-suomalainen. Vuorenpään valmentajaura alkoi Liikuntaseura Porin ”cheerleadingjaostossa” Divine Spirit Cheerleadersissä. Vaikka paikkakunta muuttui, oli Vuorenpäälle selvää, että valmennusura jatkuu.
– Kun tulos kouluun pääsemisestä tuli, hain tietoa eri Itä-Suomen seuroista netistä ja seurojen nettisivuilta ja siten löysin LOMA Cheerleadersin, Vuorenpää kertoo.
Jokaisen cheerseuran toiminnassa on eroja ja niitä oli havaittavissa myös Porin ja Lappeenrannan välillä. Vuorenpään muukaan pienemmässä seurassa hallinto on ollut lähempänä valmentajia ja myös vastuun jakautuminen on ollut erilaista. Hauskana huomiona on ollut havaittavissa eroja myös termistössä, esimerkiksi liikkeiden nimissä.
– Minut on otettu uudessa seurassa hyvin vastaan vaikka toki pieniltä kompastuksilta ja väärinymmärryksiltä ei ole vältytty. Nämä ovat kuitenkin osa oppimista ja sopeutumista. Kaikilla seuroilla on myös yhteisiä piirteitä ja meitä toimijoita yhdistää rakkaus lajiimme, Vuorenpää valottaa.
Vuorenpää toimi Porissa pitkään minien kilpavalmentajana ja hänen mukanaan tuomansa ammattitaito on mahdollistanut lappeenrantalaisseuraa perustamaan ensimmäisen kilpaminijoukkueensa. Uunituore kilpaminijoukkue Rodos perustettiin keväällä 2019 ja ensimmäiset kilpailut ovat näillä näkymin kiikarissa kuluvan vuoden marraskuussa.
– Valmentamisessa parasta on nähdä se kehitys ja ilo mitä joukkue saa aikaan. Pidän valmentamisessa myös uusien asioiden ideoimisesta ja näkemisestä. Urheilijat osaavat aina yllättää taidoillaan ja tsempillään, Vuorenpää hehkuttaa.
Vuorenpään mukaan rohkeus ja yhteistyökyky ovat valmentajalle tärkeitä ominaisuuksia. Lisäksi hän muistuttaa, että myös valmentajien tulee muistaa antaa itselleen aikaa kehittyä ja levätä.
– Valmennus on koukuttavaa ja siihen jää kiinni vahvasti. Valmentajana on ilo toimia ja tietotaidon jakaminen tuo mahtavaa fiilistä. Aloittavan valmentajan kannattaa myös rohkeasti ottaa mahdollisimman paljon oppeja toisilta valmentajilta, valmentajaksi oppii ajan kanssa, Vuorenpää kertoo.
Vuorenpäällä on myös vankka käsitys siitä, miksi juuri cheer on hänelle oikea laji.
– Cheer on opettanut minulle pettymyksistä, onnesta, menestyksestä, surusta ja ennen kaikkea urheilusta. Olen saanut paljon kavereita cheerin kautta ja yhä tapaan vuosittain uusia ihmisiä tämän lajin ansiosta. Cheerissä voi aina oppia uutta ja päästä kehittämään itseään niin urheilijana kuin valmentajanakin, Vuorenpää kiteyttää.
Suomalaiset cheerleadingseurat etsivät jatkuvasti lisää valmentajia voimakkaasti kasvavan lajin pariin. Liikuntaseura Porin ja LOMA Cheerleadersin lisäksi yli 20 cheerseuralla on valmentajarekrytointi käynnissä. Löydät lisätietoja seuroista ja valmennuspesteistä Suomen Cheerleadingliiton valmentajahakukartalta, johon pääset tutustumaan tästä.