SCL hallitus kokoontui vuoden neljänteen kokoukseensa maanantaina 2. maaliskuuta. Kokouksessa käsiteltiin kuluvan vuoden tarkistetalousarvion valmistelua, aluetoiminnan ja viestinnän strategisten valintojen etenemistä sekä kansainvälisiä asioita. Lisäksi toiminnanjohtaja kertoi ajankohtaiskatsauksessaan Inclusive Cheerleading -hankkeen käynnistymisestä.
Ensimmäinen tapaaminen projektissa mukana olevien maiden välillä on järjestetty, mutta päivämääriä tämän vuoden eri maissa järjestettäville aiheeseen liittyville tapahtumille ei ole vielä lyöty lukkoon. Lisäksi toiminnanjohtaja kertoi, ettei kilpailujärjestelmäuudistukseen ole toistaiseksi tullut yhtään lausuntoa, määräaika lausuntopyynnölle on pe 13.3.2020.
Opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoitti valtionapupäätöksistä tälle vuodelle viikolla 7. Suomen Cheerleadingliitolle myönnettiin avustusta viime vuotiseen tapaan 119 000 euroa haetun 160 000 euron sijaan. Kuluvan vuoden talousarviossa on näin ollen tällä hetkellä 41 000 euron vaje. Lisäksi kilpailutoiminnan budjetti on laskettu uudelleen, sillä kilpailujärjestelmäuudistuksen voimaantulon siirtymisen myötä kilpailujen määrä tänä vuonna on toimintasuunnitelmassa esitettyä suurempi. Hallitus keskusteli etenemisestä ja päätti valmistella seuraavaan kokoukseen tarkistetalousarvion vuodelle 2020. Seuraavassa kokouksessa käsitellään samassa yhteydessä myös pitkän aikavälin talousarviota.
Hallitus keskusteli strategian etenemisestä aluetoiminnan osa-alueella ja päätti valmistella seuraavaan kokoukseen yhdessä seuravaliokunnan ja aluevastaavien kanssa esityksen uudesta neljän alueen aluejaosta. Nykyinen aluejako on tehty Olympiakomitean silloisen yhteistoiminta-aluejaon perusteella tarkoituksena hakea synergiaetuja liiton omaan aluetoimintaan. Yhteistoiminta-alue jako ei ole enää ajankohtainen ja näin ollen hallitus katsoi tarkoituksen mukaiseksi miettiä myös liiton käytössä olevaa aluejakoa uudelleen. Uuden aluejaon tavoitteena on varmistaa aluetoiminnan toimivuus kaikilla liiton toiminta-alueilla. Uudesta alueajosta tuodaan jäsenistölle esitys kevätkokoukseen.
Viestinnän strategisen valinnan etenemisen osalta hallitus keskusteli pian käynnistyvästä alueellisesta viestintäkiertueesta ja viestintätyöryhmän muodostamisesta. Samalla todettiin tarve viestinnän organisoitumisen tarkempaan määrittelyyn. Alueellisen viestintäkiertueen tavoitteena on esitellä liiton viestintästrategiaa ja tarjota käytännön koulutusta seuroille. Viestintäkiertueelle osallistuu aikataulun sallimien mahdollisuuksien rajoissa myös hallituksen edustaja. Työ SCL:n ulkoasun uudistamiseksi on viestinnän strategisen valinnan mukaisesti aloitettu.
Lisäksi hallitus keskusteli ajankohtaisista kansainvälisistä asioista ja EM-kisoihin liittyvistä muutoksista. SCL kv-verkoston ensimmäinen kokous järjestetään maaliskuussa.
SCL hallitus kokoontuu seuraavaan kokoukseensa tiistaina 24.3.
Lisätietoja: Riikka Taivassalo, riikka.taivassalo@scl.fi