SCL hallitus kokoontui vuoden kahteen viimeiseen kokoukseensa joulukuussa 3.12. ja 17.12. Vuoden viimeisen kokouksen yhteydessä järjestettiin myös hallituksen vaihtokokous, jossa paikalla olivat myös vuoden 2020 hallituksen uusi jäsen, Ina Tiittula sekä SCL toimiston väki.
Kokouksissa käsiteltiin mm. seuraavia asioita:
- vahvistettiin kilpailusäännöt vuodelle 2020.
Pahoittelemme kilpailusääntöjen julkaisussa syntynyttä viivettä. Tarkastelemme prosessia ja parannamme toimintaamme. Kilpailusäännöt lähetetään viimeistelyn jälkeen mahdollisimman pian jäsenistölle ja ne julkaistaan myös SCL nettisivuilla.
Merkittävimmät muutokset kilpailusääntöihin on esitelty syksyn sääntöfoorumissa ja ne liittyvät suurelta osin sääntöjen yhtenäistämiseen kansainvälisten sääntöjen kanssa. Merkittävimpinä muutoksina on kilpailuohjelman musiikin pituuden lyhentäminen kestoon 2.15min niissä sarjoissa, joissa se on ollut 2.30min. Lisäksi vähennyssäännöt muutetaan kansainvälisen linjan mukaiseksi siten, että suoritusvirheestä aiheutuvista kielletyistä liikkeistä ei jatkossa vähennetä pisteitä vaan niistä huomautetaan joukkueita. Kokonaan kielletyn liikkeen vähennys tämän muutoksen myötä puolittuu.
Lisäksi ensi vuonna kilpailtaviin sarjoihin lisätään junioreille level 1 sarja, aikuisille level 2 sarja ja klassikot kilpaillaan jatkossa level 2 -tason säännöillä. Ensi vuoden kilpailuiden sarjajaosta tiedotetaan heti tammikuussa.
Toimitamme kilpailusäännöt kokonaisuudessaan mahdollisimman pian. Turvallisuusmääräyksissä noudatetaan ECU-sääntöjä, jotka vuodelle 2020 on jo julkaistu ja lähetetty jäsenistölle aikaisemmin syksyllä. Ne löytyvät myös SCL nettisivuilta.
- vahvistettiin kurinpitomääräykset vuodelle 2020.
Kurinpitovaliokunnan esityksestä kurinpitomääräyksiä tarkennettiin mm. siten, että virallinen raportti ja ilmoitus rikkomuksesta on toimitettava asianomaiselle rankaisuelimelle viipymättä, kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluessa rikkomuksesta. Myös joitain muita tarkennuksia tehtiin. Kurinpitomääräykset on toimitettu jäsenistölle erillisellä tiedotteella ja ne löytyvät myös SCL: n nettisivuilta.
- vahvistettiin valiokuntien ja toimikuntien jäsenet vuodelle 2020. Ensi vuonna SCL:ssa toimii kuusi valiokuntaa sekä yksi toimikunta. Uutena valiokuntana aloittaa lajivaliokunta. Valiokuntien ja toimikuntien jäsenten toimikausi on yksi vuosi ja avoin haku järjestetään aina loppuvuodesta.
- myönnettiin kansainväliset edustusoikeudet vuodelle 2020 SM-kilpailuiden menestyksen perusteella seuraavanlaisesti:
MM-kilpailut 2020:
- Coed premier (level 6): FT Gorillaz
- all girl Elite (level 5): GS Whitelighters
- coed Elite (level 5): SSC Dust Devil
- freestyle pom: NLC Junior Dance Team
EM-kilpailut 2020:
- All-girl Premier (level 6): HAC Elite ja FT Wildflyers
- Coed Premier (level 6): FT Gorillaz ja UTC Dynasty
- Freestyle Pom: DTC Dancers ja NLC Ladies Dance Team
- all-girl Elite (level 5): GS Whitelighters ja HAC jr Elite
- coed Elite ( level 5): SSC Dust Devil ja FT Blackbackz
- freestyle pom: NLC Junior Dance Team ja TCS Smash Falcons
Lisäksi kokouksissa keskusteltiin lajikulttuurikyselyn tuloksista ja toimenpiteistä, joilla niihin jo vuonna 2020 vastataan. Aiemman kokoustiedotteen tiedosta poiketen, näistä tiedotetaan vasta alkuvuodesta 2020, kun suunnitelmat ovat tarkentuneet. Kyselyn tulokset julkaistaan niin ikään vuoden 2020 alussa.
Ensi vuodelle syyskokouksessa valittu SCL hallitus kokoontuu järjestäytymiskokoukseensa 14. tammikuuta 2020.
Lisätietoja: Hallituksen puheenjohtaja Riikka Taivassalo, riikka.taivassalo@scl.fi
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!
SCL hallitus