Cheerleadingliiton hallitus kokoontui Vierumäellä liiton strategiaviikonlopun yhteydessä järjestettyyn kokoukseen sunnuntaina 3. maaliskuuta. Kokouksessa käsiteltiin sekamaajoukkueen toteutustapaa vuoden 2025 MM-kilpailuihin, tanssituplien edustusoikeuksia kansainvälisiin kilpailuihin, liiton vuosikokousten lokaatioita sekä vuoden 2023 toimintakertomusta ja tilinpäätöstä.
Sekamaajoukkueen valmentajat esittelivät hallitukselle ja toimistolle vaihtoehtoista mallia toteuttaa sekamaajoukkueprojekti, jota valmentajat ovat työstäneet urheilijoiden palautteiden perusteella. Mallia jatkokehitetään kevään aikana yhteistyössä maajoukkuevalmentajien, seurojen sekä urheilijoiden kanssa. Tavoitteena on saada päätettyä sekamaajoukkueen toimintamalli kaudelle 2024–2025 toukokuun aikana.
Tanssituplasarjat tullaan lisäämään Start-kilpailuiden valikoimaan ensi kaudesta lähtien. Joulukuun 2024 Start-kilpailuissa (tarkka ajankohta ilmoitetaan myöhemmin) järjestetään aikuisten tanssituplille karsinta kevään 2025 MM-kilpailuihin sekä ICU:n virtuaalikarsintaan, joista molemmista on mahdollisuus saavuttaa edustusoikeus World Games –kilpailuun Kiinassa elokuussa 2025. Sarjan voittajapari lähetetään sekä MM-kilpailuihin että videokarsintaan, sillä Suomi voi saavuttaa maksimissaan yhden paikan World Games –kilpailuun. Päätös kv-edustusoikeuksista koskee toistaiseksi ainoastaan kauden 2024–2025 kilpailuja.
Liiton vuosikokouksista linjattiin strategiakauden ajaksi alueellinen tasa-arvo ja kustannusvaikutukset huomioiden. Sekä kevät- että syyskokous järjestetään jatkossa livetoteutuksena. Kevätkokoukset järjestetään vuosittain Helsingissä ja syyskokoukset kiertävänä eri alueilla seuraavasti:
2024 Kuopio
2025 Seinäjoki
2026 Turku
2027 Jyväskylä
2028 Oulu
Hallitus keskusteli lisäksi Euroopan liiton ECU:n kongressista, jossa SCL:n edustajina toimivat puheenjohtaja Pieta Salonen sekä hallituksen jäsen Marika Aalto. Kongressissa keskustelua herätti erityisesti kilpailuohjelman keston mahdollinen muutos, joka on tulossa käsittelyyn maailmanliiton ICU:n vuosikokouksessa huhtikuussa. Musiikkiosuuden kestoa ehdotetaan lyhennettäväksi kahteen minuuttiin (nyk. 2min 15s). Lisäksi keskusteltiin mahdollisuudesta rajata kilpailuohjelman kokonaiskestoa esim. kolmeen minuuttiin sisältäen huudon. Mikäli ICU:n vuosikokous päättää muuttaa ohjelmien kestoa, tulee päätös suoraan voimaan MM-kilpailujen lisäksi myös EM-kilpailuihin. Hallitus katsoo, että siinä tapauksessa meidän kannattaa ottaa sama kesto käyttöön myös Suomessa, jotta ulkomailla kilpailevien joukkueiden ei tarvitse muuttaa ohjelmaa kv-kilpailuihin. Muutos tulee voimaan aikaisintaan kaudelle 2024–2025. Tiedotamme asiasta lisää huhtikuun kokouksen jälkeen.
Hallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 26. maaliskuuta.
Lisätietoja: Hallituksen puheenjohtaja Pieta Salonen