Uutiset > Yleinen > Tiedote: Suomen mitalitavoitteet korkealla cheerleadingin EM-kilpailuissa

Tiedote: Suomen mitalitavoitteet korkealla cheerleadingin EM-kilpailuissa

Suomi isännöi cheerleadingin EM-kilpailut tulevana viikonloppuna Helsingin jäähallilla (Nordenskiöldinkatu 11-13) .

Suomalaisjoukkueiden tavoitteet ovat korkealla ja mestaruus onkin mahdollinen lähes missä tahansa sarjassa. Viime vuoden EM-kilpailuista Suomi saavutti yhteensä 7 mitalia.

”Tavoitteena on ehdottomasti EM-kulta. Mutta tiedämme, että se vaatii meiltä todella hyvän suorituksen lauantain kilpailuissa”, Minttu Kousa aikuisten sekajoukkue Funky Team Gorillazista kertoo.

”Mahdollinen se kuitenkin on. Parhaamme tehdään ja katsotaan sitten mihin se riittää”, joukkuekaveri Ville Virtanen täydentää.

Helsinkiin saapuu viikonloppuna joukkueita 26 maasta ja urheilijoita, valmentajia sekä tukijoukkoja odotetaan kaikkialta Euroopasta yhteensä lähes 3 000. Kilpailuesityksiä tullaan viikonlopun aikana näkemään yhteensä 146.

Kotikisoissa Suomea edustaa yhteensä kaksitoista seurajoukkuetta, jotka ovat saaneet edustusoikeuden viime vuoden joulukuun SM-kilpailuista. Suomen edustajia tulee Helsingistä, Tampereelta, Turusta, Tuusulasta sekä Oulusta.

Lauantaina 30.6.2018 kilpaillaan aikuisten mestaruuksista ja kilpailupäivä alkaa kello 11. Sunnuntaina 1.7.2018 lavan valtaa juniorit alkaen kello 12. Kilpailuiden tulokset ovat selvillä molempina päivinä klo 20.00 aikoihin.

Kilpailuiden avajaisseremonia järjestetään lauantaina klo 13.35. Valtioneuvoston tervehdyksen avajaisiin tuo ulkoministeri Timo Soini.

EM-kilpailuista voi lukea lisää kisojen virallisesta osoitteesta: https://ecueuropeans2018.fi/

Kilpailuiden suomalaissuoritukset aikataulutettu alla. Kaikkien esiintyjien aikataulu on nähtävissä osoitteessa: https://ecueuropeans2018.fi/2018/06/20/schedule/

Sarjat kilpaillaan kahdella kilpailualustalla lomittain.

Lauantai: 30.6

Kilpailut alkaa klo 11.

Avajaiset klo 13.35.

Klo 14.30 Cheer naiset / Team All Girl Senior Premier (L6)

Funky Team Wild Flyers  klo 15.18
Helsinki Athletics Cheerleaders Elite klo 16.06

Klo 16.45 Cheer sekajoukkueet / Team Coed Senior Premier (L6)

Turun Cheerleadingseura Smash Raptors klo 17.17
Funky Team Gorillaz  klo  17.57

Klo 14.30 Tanssi naiset / Team Cheer Freestyle Pom Senior

Golden Spirit Cyrenes klo 17.29
Dream Team Dancers klo 17.45

Sunnuntai 1.7. Kilpailut alkavat klo 12.

Klo 12.00 Tanssi juniorit / Team Cheer Freestyle Pom Junior

Northern Lights Cheerleading junior Dance1 klo 13.26
Helsinki Athletics Cheerleaders Emotion klo 13.42

Klo 12.15 Cheer tytöt / Team All Girl Junior Elite (L5)

Helsinki Athletics Cheerleaders Junior Elite klo 14.02
Spirit Shakin’ Cheerleaders Blizzard klo 14.18

Klo 15.30 cheer sekajoukkueet juniorit / Team Coed Junior Elite (L5)

Spirit Shakin’ Dust Devil klo 16.40
Funky Team Blackbackz klo 17.04

Kaikki ajat ovat arvioituja, joten kilpailuesitysten näkemiseen kannattaa varata aikaa sekä ennen esitystä, että jälkeen.