Kauden 2021-2022 ensimmäiset kilpailut käydään lauantaina 11.12.2021, kun Turun Kupittaan palloiluhallissa käydään Start länsi -aluekilpailut sekä junioreiden vuoden 2022 MM-karsintakilpailut. Kilpailut järjestetään yhteistyössä Turun Cheerleadingseura Smashin kanssa.
Lauantaina kilpaillaan yhteensä 15 eri sarjassa aina mineistä aikuisiin. Junioreiden MM-edustuspaikasta kilpaillaan kolmessa eri sarjassa: all girl (junioritytöt), coed (sekajuniorit) sekä tanssi. Jotta MM-edustuspaikka voidaan myöntää joukkueelle, tulee joukkueen sijoittua oman sarjansa 1. sijalle ja tämän lisäksi saavuttaa ennalta asetettu vähimmäispistemäärä, joka on 72 p/tuomari. MM-kilpailut käydään 20.-22.4.2022 Orlandossa, USA:ssa. Karsinnassa tullaan taatusti näkemään huippucheerledingiä, sillä Suomi on all girl -sarjan hallitseva mestari.
Turun kilpailut ovat ensimmäiset livekilpailut kahteen vuoteen, sillä viimeksi suomalaista cheerleadingiä on voinut nähdä livenä joulukuun 2019 SM-kilpailuissa. Koronapandemian aikana kilpailuja on käyty erilaisin mallein joko ilman läsnäolevaa yleisöä tai täysin virtuaalisesti.
Kilpailuja voi seurata paikan päällä. Varsinais-Suomessa vallitsevan koronatilanteen vuoksi tapahtumassa vaaditaan koronapassi kaikilta yli 16-vuotiailta. Tapahtumassa on voimassa myös vahva kasvomaskisuositus. Lisätietoa lipunmyynnistä täällä.
Mikäli ei pääse paikan päälle, kilpailupäivän tunnelmia voi aistia SCL:n (suomencheerleadingliitto) ja TCS Smashin (tcssmash) Instagramissa!
Lisätietoa: tapahtumatuottaja Jose Palvalin, puh. 044 075 0017, josefina.palvalin(a)scl.fi