Suomen Cheerleadingliitto on valinnut liikuntatieteiden maisteri Wilma Sirkan liiton viestintäkoordinaattoriksi. Tehtävä on määräaikainen ja sijoittuu tammikuussa 2022 käynnistyvään Innostu Cheeristä! -hankkeeseen.
”Olen enemmän kuin innoissani tästä uudesta roolista ja sen tuomista mahdollisuuksista itselle rakkaan lajin parissa. On mahtavaa päästä ideoimaan ja toteuttamaan valtakunnallista hanketta yhdessä seurojen kanssa.” Wilma Sirkka toteaa.
Innostu Cheeristä! on opetus- ja kulttuuriministeriön koronatuella rahoitettava viestinnällinen hanke, jonka tavoitteena on innostaa lajin pariin uusia harrastajia sekä houkutella lajin pariin takaisin entisiä harrastajia. Hankkeessa konseptoidaan kampanja ja luodaan yhdessä seurojen kanssa rakenteet, jotka mahdollistavat kampanjan jatkumisen myös hankkeen päättymisen jälkeen. Hankkeen puitteissa toteutetaan myös koulutuksia seuroille.
“Wilman aiempi kokemus, tuoreimpana salibandyn MM-kisaorganisaatiosta, on mainio pohja hankkeen vetämiselle. Hänellä on raikas ote kumppanuuksien käytännön hoitamiseen ja reipas tekemisen meininki, joka sopii hyvin innostamaan hankkeen pariin sekä seuratoimijat että harrastajat” kertoo SCL:n toiminnanjohtaja Anni Vesa.
Viestintäkoordinaattorin tehtävä on liitossa uusi. Sirkka aloittaa tehtävässään 10.1.2022.
Lisätietoja
Anni Vesa
Toiminnanjohtaja