Uutiset > Yleinen > Hallituksen kokoustiedote 9/2022 

Hallituksen kokoustiedote 9/2022 

Cheerleadingliiton hallitus kokoontui kevätkauden viimeiseen kokoukseensa maanantaina 20. kesäkuuta. Kokouksessa tarkasteltiin kuluvan vuoden taloustilannetta, keskusteltiin tulevan vuoden budjetin valmisteluista, myönnettiin edustusoikeudet vuoden 2023 EM-kilpailuihin ja jatkettiin edellisessä kokouksessa kesken jäänyttä keskustelua maajoukkuetoiminnan ja huippu-urheilun kehittämisestä. 

Kuluvan vuoden talous etenee aikaisemmin keväällä päivitettyjen arvioiden mukaisesti. Kevään kilpailuiden osallistujamäärät ylittivät arvioidun, mutta toisaalta SM-kilpailujen lipunmyynti jäi tavoitellusta. Lisenssimyynti ei niin ikään noussut kevätkaudella täysin arvioidulle tasolle.  

SCL on hakenut OKM:ltä kevään aikana kahta erityisavustusta, joista saatiin päätökset kesäkuussa. Cheerleadingliitolle myönnettiin 62 000 euroa avustusta, joka on tarkoitettu valtakunnallisten lajiliittojen ohjaaja-valmentajakoulutuksen uudistamiseen ja tehostamiseen koronapandemian haitallisten seurausten korjaamiseksi lasten ja nuorten urheiluseuratoiminnassa. Avustus jakautuu tälle ja seuraavalle vuodelle ja avustuksella uudistetaan ja kehitetään koronapandemian vuoksi nopealla aikataululla verkkoon siirrettyjen valmentajakoulutusten sisältöjä ja materiaaleja sekä lisätään kouluttajien osaamista. Tavoitteena on entistä oppijalähtöisemmät ja vuorovaikutteiset koulutussisällöt. Lisäksi avustusta suunnataan Stage-konseptin kehittämiseen harrastetoiminnan vahvistamiseksi ja valmentajien jaksamisen tueksi. Lisäksi Cheerleadingliitolle myönnettiin 24 670 euroa avustusta koronapandemian ja erityisesti Omikron-variantin aiheuttamiin ennakoimattomiin kuluihin vuodenvaihteessa 2021–2022.  

Osana huippu-urheilun kehittämistä hallitus keskusteli tulevaisuudessa MM-kilpailuihin lähetettävistä joukkueista. MM-kilpailujen jälkeen käydyissä palautekeskusteluissa ja lisäksi muiden yhteydenottojen kautta on noussut esille toive tarkastella voisiko SCL lähettää tulevaisuudessa MM-kilpailuihin edustajat myös youth-ikäluokan (12-14v) level 4 ja Freestyle pom -sarjoihin sekä aikuisten Freestyle pom tanssitupla -sarjaan. Hallitus päätti, että syksyllä selvitetään jäsenistön kiinnostusta lähettää joukkueita kilpailemaan näihin sarjoihin. Reunaehtona uusiin kilpailusarjoihin osallistumiselle on se, että liitolle ei tule toiminnasta ylimääräisiä kuluja tai muita resurssitarpeita, näin ollen joukkueille ei ole odotettavissa liiton taloudellista tukea. Selvityksen perusteella tehdään tarvittavat linjaukset tulevan vuoden toimintasuunnitelmaan ja joukkueiden lähettäminen olisi ajankohtaista aikaisintaan keväällä 2024. Samassa yhteydessä kysytään jäsenistön mietteitä edustusoikeuksien jakamisesta tulevaisuudessa, kun SCL ikärajat vastaavat MM-kilpailujen ikärajoja.  

SCL hallitus myönsi kokouksessaan myös EM-edustusoikeuden vuodelle 2023 kaikille SM-kilpailuissa ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuneille joukkueille. Joukkueita pyydetään huomioimaan, että päätös vuoden 2023 EM-kilpailuiden ikärajoista tehdään ECU:n vuosikokouksessa 30.6. ja tiedotamme päätöksestä mahdollisimman pian.  

Lisäksi kokouksessa valittiin kilpailuvaliokunnan jäsenet tulevalle kilpailukaudelle ja päätettiin täydennyshaussa olleiden kilpailuiden osalta myöntää Start Itä 2023 kilpailut Mikkelin Voimistelijoille.  

Hallitus kokoontuu seuraavan kerran 15. elokuuta.