Uutiset > Yleinen > SCL hakee huippu-urheilukoordinaattoria! 

SCL hakee huippu-urheilukoordinaattoria! 

Oletko huippu-urheilun parissa työskentelystä syttyvä? Innostutko yhdessä tekemisestä ja mahdollisuudesta työskennellä vauhdikkaan, menestyvän ja kasvavan joukkuelajin parissa?  Nykyisen huippu-urheilukoordinaattorin tilalle etsitään uutta henkilöä täydentämään tiimiämme – oletko se sinä?

Haemme nyt liitolle huippu-urheilukoordinaattoria vakituiseen työsuhteeseen 

Suomen Cheerleadingliitto ry (SCL) on vuonna 1995 perustettu lajiliitto, jonka alaisuuteen kuuluu 57 jäsenseuraa. Cheerleading liikuttaa noin 13 000 lasta, nuorta ja aikuista ympäri Suomen. Liiton toiminta koostuu koulutustoiminnasta, jäsenpalveluista, tapahtumista, huippu-urheilusta ja cheerleadingin edunvalvonnasta Suomessa. Toimistomme sijaitsee Sporttitalossa Helsingin Pitäjänmäellä. Etätöitä teemme joustavasti.   

Huippu-urheilukoordinaattorin keskeinen tehtävä on koordinoida liiton kolmen aikuisten maajoukkueen toimintaa. Lisäksi hän koordinoi lajin kehittämiseen keskittyvien toimielinten toimintaa ja tukee cheer-lajien strategista kehittämistä kohti kansainvälistä edelläkävijyyttä. Tehtävään kuuluu myös oman vastuualueen arjen taloushallintoa sekä viestintää.   

Tehtävässä menestyminen edellyttää kokemusta huippu-urheilun koordinoinnista, vankkaa ja käytännön tehtävissä osoitettua projektinjohtamisen taitoa sekä hyvää paineenhallintaa ja itsensä johtamisen taitoa. Huippu-urheilukoordinaattorilta odotamme sujuvaa englannin kielen taitoa. Soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava työkokemus katsotaan eduksi. Hakemallamme henkilöllä on joustava ja kannustava asenne, vahvaa toimeenpanokykyä, huolellinen ja oma-aloitteinen työote sekä hyvät vuorovaikutustaidot. 

SCL:ssä sinua odottaa innostunut ja työhönsä sitoutunut tiimi, sekä hyvät työsuhde-edut. Työ vaatii ajoittaista ilta- ja viikonlopputyötä sekä matkustusvalmiutta, esimerkiksi maajoukkueleirejä kotimaassa sekä kilpailumatka Yhdysvaltoihin.  

Lähetä avoin hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen viimeistään sunnuntaina 20.8.2023 osoitteeseen tiina.kuikka@scl.fi. Laita viestin aiheeksi huippu-urheilukoordinaattori. Hakemusaineisto tulee toimittaa yhtenä pdf-tiedostona, jonka maksimipituus on kaksi liuskaa. Laita tiedoston nimeksi pelkkä oma nimesi.   

Hakijoiden haastattelut toteutetaan joustavasti läsnä tai etäyhteyksien välityksellä. Hakemuksia käydään läpi jo hakuaikana ja haastatteluja voidaan toteuttaa hakuajan vielä ollessa käynnissä.  Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa liiton toiminnanjohtaja Tiina Kuikka. Tavoitat Tiinan puhelimitse numerosta 050-3884173 torstaina 10.8. klo 10-11 sekä perjantaina 11.8. ja maanantaina 14.8. klo 16-17.