Suomen Cheerleadingliiton hallitus piti ylimääräisen kokouksen torstai-iltana 12.3. koronavirustilanteen vuoksi. Suomen hallitus antoi aiemmin tänään suosituksen, että suuret yleisötapahtumat tulee peruuttaa toukokuun loppuun asti. Suomen hallitus myös kehottaa välttämään lähikontakteja harrastustoiminnassa, mikä vaikuttaa myös cheerleadingin harrastamiseen.
Kevään kilpailuista kaikki aluekilpailut ja May Madness-kilpailut joudutaan perumaan. Summer Cheer Cupin järjestämisestä keskustellaan tulevien viikkojen aikana. Kaikki SCL:n alaiset tapahtumat perutaan toukokuun loppuun saakka, paitsi liittojohtoinen maajoukkueleiritys, jonka pitämisestä tehdään päätös ennen seuraavaa leiriä. Liittojohtoisille maajoukkueille ei suositella harjoittelua yhdessä ennen seuraavaa leiriä ja sitä ennen tehtävää päätöstä.
Harrastustoiminnan ja harjoittelun järjestämisen osalta SCL:n hallitus kehottaa seuroja seuraamaan viranomaissuosituksia, ja kiinnittämään huomiota Suomen hallituksen 12.3. antamaan suositukseen, että ei-välttämätöntä toimintaa tulee rajoittaa tartuntojen ehkäisemiseksi, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa tai vapaa-ajalla. Stage-tapahtuma 26.4. Kurikassa siirtyy toiseen ajankohtaan.
Kansainvälisten kilpailutapahtumien osalta SCL:n hallitus seuraa tilannetta ja jatkaa tiiviisti kansainvälisten lajiliittojen kanssa yhteistyötä. International Cheer Unionin (ICU) hallitus pitää kokouksen koskien tämän vuoden MM-kilpailuja seuraavan vuorokauden aikana. SCL:n hallitus odottaa tällä hetkellä lisätietoja koskien MM- ja EM-kilpailuja, ja tiedottaa MM-kisojen osalta lisää lähipäivien aikana. EM-kilpailujen osalta asiaan palataan myöhemmin. Opiskelijoiden MM-kilpailuihin Etelä-Koreaan ei tulla lähettämään joukkuetta tänä vuonna.
Tämän vuoden kevätkokous pyritään järjestämään sähköisesti. Hallituksen ja valiokuntien toimintaa suoritetaan etänä toukokuun loppuun asti.
Hallitus seuraa tilannetta ja viranomaisten ohjeistuksia aktiivisesti ja tiedottaa jäsenistöä mahdollisista muutoksista ja täydennyksistä näihin linjauksiin.
Lisätietoja linjauksesta antaa Suomen Cheerleadingliiton hallituksen puheenjohtaja Riikka Taivassalo riikka.taivassalo@scl.fi.