Uutiset > Yleinen > SM-finaalissa jaettiin kahdeksan kultaista ansiomerkkiä

SM-finaalissa jaettiin kahdeksan kultaista ansiomerkkiä

Cheerleadingin SM-finaalin avajaisissa 19.6.2022 jaettiin historian ensimmäiset kultaiset ansiomerkit. Merkit myöntää Suomen Cheerleadingliiton hallitus.

Kultainen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminut vähintään 25 vuoden ajan erittäin ansiokkaasti cheerleadingin ja cheertanssin kehittämiseksi Suomessa. Kultaisen ansiomerkin saaminen edellyttää ansioituneisuutta seuratason lisäksi liittotasolla tai kansainvälisissä tehtävissä.

”Kaikilla kultaisen ansiomerkin saaneilla henkilöillä on ollut aivan erityinen merkitys suomalaisen cheerleadingin kehittämisessä. Erityisen hienoa on myös se että suurin osa heistä on lajin parissa edelleen. Se kertoo siitä että cheerleading todella tarjoaa elämänmittaisia mahdollisuuksia olla mukana”, kuvailee liiton hallituksen puheenjohtaja Riikka Taivassalo.

Kultaisen ansiomerkin saajat

Anne Achte
Petra Eloranta
Heli Jääskö
Katri Kakkuri
Tuija Karanko
Kristiina Kokko
Saara Martikka
Anne Tuuli

Kuva Palkitsemistilaisuudesta. Kuva: Tero Wester
Kuva palkitsemistilaisuudesta. Kuva: Tero Wester

”Cheerleadingliiton perustajajäseniä haluan erityisesti kiittää rohkeudesta lähteä kehittämään lajia oman lajiliiton alla jo 1990-luvun puolivälissä. Uskon, että tällä on ollut merkittävä vaikutus siihen, että Suomesta on tullut yksi menestyneimmistä cheerleadingmaista”, kiittelee Taivassalo.

Suomen Cheerleadingliitto onnittelee ansiomerkin saajia ja kiittää sydämensä pohjasta suomalaisen cheerleadingin eteen tehdystä työstä!