Kunniapuheenjohtajan haastattelu

Suomen Cheerleadingliiton puheenjohtajana toiminut Taru Rautavuori-Knabe on nimitetty liiton
kunniapuheenjohtajaksi liiton syyskokouksessa 22.11.2020. Rautavuori-Knabe on Suomen
Cheerleadingliitto ry:n ensimmäinen kunniapuheenjohtaja.

Harrastajasta puheenjohtajaksi

Cheerleadingin pariin Taru on päätynyt ”perinteisen” polun kautta ystävän houkuttelemana. Hän osallistui
helsinkiläisen Colts cheerleaders -joukkueen koetreeneihin ja aloitti niiden myötä harrastamisen
joukkueessa vuonna 1992.

— Koetreenit eivät ehkä olleet ihan samaa luokkaa kuin nykypäivän karsinnat, mutta spagaatit piti
näyttää sekä tehdä tanssipätkiä, Taru muistelee ensikosketustaan lajiin.

Colts-joukkueen hajoamisen jälkeen Taru oli mukana Golden Spirit-seuran perustamisessa ja harrasti itse
seuran naisten joukkueessa sekä yhden kauden ajan toimineessa sekajoukkueessa. Oman harrastamisen
ohella hän valmensi seuran minijoukkuetta.

Sitten koitti opiskelijavaihto University of Texas at Austinissa. Se tarjosi Tarulle kansainvälisen
opiskelukokemuksen lisäksi mahdollisuuden päästä seuraamaan paikallisen cheerleadingjoukkueen
toimintaa. Kokemus oli silmiä avaava nuoren valmentajan näkökulmasta: lajissa oltiin Suomen silloiseen
tasoon verrattuna hurjasti edellä. Tarua ei kuitenkaan epäilyttänyt, eikö samalle tasolle voitaisi jonain
päivänä päästä. Erityisen vaikutuksen tekivät panostus akrobatiataitoihin ja fyysisten ominaisuuksien
kehittämiseen, jonka kautta urheilijat olivat erittäin atleettisia. Palattuaan Texasista Taru valmensi GS:n
naisten edustusjoukkuetta usean vuoden ajan.

Syksyllä 2001 Taru sai paljon kannustusta oman seuran sisältä lähteä ehdolle Suomen Cheerleadingliiton
puheenjohtajaksi. Lajiin omistautuneisuuden lisäksi kauppakorkeakoulun opinnot tukivat valmiuksia
tehtävän hoitamiseen. Puheenjohtajan tehtävään hakemisessa Tarua motivoivat oman rakkaan lajin
eteenpäinvieminen korkeammalle, jopa kansainväliselle tasolle.

Lopulta Taru valittiin puheenjohtajaksi liiton syyskokouksessa. Hän toimi puheenjohtajana vuosina
2002–2006. Valmentaminen jatkui puheenjohtajuuden rinnalla vuoteen 2005 saakka. Valmentaminen ja
puheenjohtajuus tukivat toinen toistaan. Valmentajuutensa ansiosta Tarulla oli seurojen ja valmentajien
toimintaa koskeviin asioihin, kuten valmentajakoulutusten rakentamiseen moninainen näkökulma.

 

Puheenjohtajakauden haasteet ja onnistumiset

Puheenjohtajakauden haasteina Taru mainitsee lajiin kohdistuneet ennakkoluulot. Tietoisuus lajista oli
Suomessa vielä heikkoa ja monet ajattelivat, ettei cheerleading ole kilpaurheilua. Mielikuvat lajista
kumpusivat amerikkalaisista elokuvista. Cheerleadingia yritettiin liittää kovasti voimistelun alalajiksi, jonka
vuoksi täytyi uurtaa tietä sille, että kyseessä on täysin omanlaisensa mahtava laji. Tämän vuoksi tuli suuresti
keskittyä kilpacheerleadingin esille tuomiseen urheilulajina.

Haasteista huolimatta Tarun puheenjohtajakaudella saavutettiin paljon asioita: SCL sai omat ihka
ensimmäiset toimitilansa, liitolle palkattiin ensimmäinen työntekijä ja liitto pääsi opetus- ja
kulttuuriministeriön valtiontuen piiriin. Suurimpana onnistumisena Taru pitää jälkimmäiseksi mainittua, sillä sen avulla otettiin ensimmäiset askeleet muiden urheilulajien rinnalle ja päästiin lähemmäs silloin
toiminutta Suomen Liikunta ja Urheilu ry:tä (nyk. Olympiakomitea).

— Kaikista tärkein tekijä oli hallitusporukka. Moni asia mahdollistui heidän avullaan. Jokaisella
hallituksen jäsenellä oli mieletön motivaatio viedä lajia eteenpäin.

Hallituksen jäsenille jaettiin omat osa-alueensa, joita kukin lähti työstämään. Toimintaan tehtiin todella
paljon muutoksia yhteistyöllä ja katsomalla esimerkkiä muilta liitoilta. SCL:n toiminnassa panostettiin
esimerkiksi viestintään: hankittiin yhteistyökumppaneita, televisioitiin kilpailuja ja luotiin yhä tänäkin
päivänä käytössä oleva liiton logo. Viestintään käytetty panostus ei ollut turhaa, sillä lajin näkyvyys
lisääntyessä jäsenseuroja tuli lisää ja harrastajamäärät kasvoivat voimakkaasti vuosien aikana. Samalla lajin
tunnettuus alkoi kasvaa.

— Lajin media-arvo nousi ja televisiossa saavutettiin hyvät katsojaluvut, Taru kertaa.
Kaikki edellä mainitut asiat tukivat liiton toiminnan ammattimaistumista. Lisäksi Tarun aikana aloitettiin
yhteistyö amerikkalaisten kanssa. Koska Suomi pärjäsi hyvin cheerleadingissa, amerikkalaiset olivat
kiinnostuneita yhteistyökumppanuudesta. Näin Suomi pääsi mukaan International Cheerleading Unionin
perustamiskokouksiin, jonka kautta on pystytty alusta asti vaikuttamaan cheerleadingin kehitykseen.

 

Suomi MM-kisojen järjestäjämaaksi vuodeksi 2007

Cheerleadingin konkarit muistavat, että Suomessa on järjestetty kerran lajin MM-kilpailut. Taru oli
mahdollistamassa tuonkin tapahtuman myöntämistä Suomelle. Vielä 2000-luvun alussa Suomi kuului lajin
toiseen maailmanliittoon IFC:iin, jossa maailmanmestaruuskilpailut kiersivät maasta toiseen. Nykyään
kilpailut järjestetään joka vuosi Yhdysvalloissa, Floridassa.

Hallitseva näkökulma maailmalla 2000-luvun alussa oli, että MM-kisojen järjestäminen on suuri
taloudellinen riski järjestävälle maalle. Suomessa oltiin kuitenkin toista mieltä.

— Me oltiin sitä mieltä, että jos kisat tuodaan Suomeen, niin sen vaikutukset ovat ainoastaan
positiivisia, Taru kertoo.

Liitto oli tässä vaiheessa jo kokenut kisajärjestäjä, ja useat järjestetyt kisat olivat olleet liitolle taloudellisesti
kannattavia. Kisojen järjestämisvastuu myönnettiin Suomelle, joka vakuutti, ettei se tarvitse taloudellista
tukea kisojen järjestämiseen. Suomen eduksi laskettiin myös suuri harrastajamäärä, aktiivinen
osallistuminen lajin kehittämiseen kansainvälisesti ja hyvä kilpailumenestys.

 

Kuvassa Taru Rautavuori-Knabe pitämässä käsissään viikattua Suomen lippua. Taru hymyilee mustassa jakkupuvussa. Takana näkyy cheerleadingjoukkueita palkinnonjaossa.
Taru vastaanottamassa MM-kilpailuiden järjestämisvastuuta Japanissa. Kuva: Lari Eteläniemi.

Cheerleading tänään

Nykyään Taru asuu perheensä kanssa Helsingissä. Perheeseen kuuluvat aviomies ja kolme lasta, joista
vanhin, 9-vuotias tytär on ottanut ensiaskeleensa cheerleadingin parissa. Tällä hetkellä Taru ei itse ole
mukana minkään joukkueen toiminnassa, mutta hän paljastaa, että häntä on kyllä kovasti houkuteltu
mukaan ja asia on tällä hetkellä harkinnassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei cheerleading pysyisi
sydämessä.

Taru kertookin jutelleensa jonkin aikaa sitten erittäin hyvän ystävänsä kanssa, johon hän on tutustunut
aikoinaan cheerleadingin kautta. Puhelussa keskusteltiin ainakin puolet ajasta omista
cheerleadingmuistoista, ja mitä lajissa tällä hetkellä tapahtuu. Lisäksi Taru oli vuoden 2020 tammikuussa
seuraamassa USA:n kilpailuja Orlandossa.

Tarun puheenjohtajakaudesta laji on ottanut suuria harppauksia. Cheerleading on laajentunut sisällöltään.
Nykypäivänä on tarjolla paljon enemmän eri tasoja ja ryhmiä, mahdollisuuksia harrastamiseen.

— Ihanaa on se, että nykyään jokaiselle harrastajalle löytyy sopiva joukkue himmailijoista kilpatasolle
asti. Joukkueita on paljon ja normaalioloissa tapahtumia järjestetään useasti. Lisäksi paracheerin
tarjoaminen on mieletön juttu. Myös taitotaso on kehittynyt huomattavasti, josta suurimpana
tunnustuksena kielivät naisten maajoukkueen voittamat maailmanmestaruudet.

Lopuksi Taru toivottelee jaksamista kaikille vallitsevaan tilanteeseen. Hän on sitä mieltä, että tästäkin
asiasta selvitään yhdessä.

 

Kirjoittaja: Jenna Partanen, SCL viestintätyöryhmä.

Näin tehdään ihme – mitä sinä voit oppia maailmanmestereilta?

Suomalainen kirjallisuus sai vihdoin joukkoonsa cheerleadingille kunniaa tekevän ja naisvalmentajuutta arvostavan teoksen, kun helmikuussa ilmestyi Ulla Appelsinin ja Maria Wahlroosin kirja Näin tehdään ihme. Tarina pohjoisesta määrätietoisuudesta, vahvasta valmentamisesta, fiksusta treenaamisesta sekä luottamuksesta.

Suomi oli noussut sisulla ja määrätietoisuudella cheerleadingin huipulle voittaen maailmanmestaruudet vuosina 2018 ja 2019. Itsekin lajia harrastava toimittaja ja kirjailija Ulla Appelsin lähestyi maajoukkueen päävalmentajaa, Maria Wahlroosia ja ehdotti, että miksipä tästä upeasta tarinasta ei tehtäisi kirjaa. Maria ei ensin ajatuksesta erityisemmin innostunut, sillä hänen näkökulmastaan kyseessä oli ison ihmisjoukon tekemä projekti, miksi juuri hän olisi paras henkilö kertomaan tarinan, epäili Maria.

— Ehkä tarina olisi kuitenkin ihmisen kertomana mielenkiintoisempi. Pystyin omasta onnekkaasta asemastani käsin kertomaan sen. Minut vakuutti myös Ullan into lajiin ja halu tehdä kunniaa cheerleadingille. Ja onhan tämä ainutlaatuinen tarina, karikkoinen matka huipulle. Tässä oli myös mahdollisuus tehdä tunnetuksi suomalaista naisvalmentajuutta, sillä sitä ei kirjallisuudessa liioin ole ollut esillä, kertoo Maria päätöksestään lähteä projektiin.

Ja kirjasta tuli hyvä. Parempi, kuin Maria oli osannut ajatella. Kirja antaa Marian mukaan realistisen kuvan siitä, että kyseessä on todellinen joukkuelaji, joka on mennyt viime vuosien aikana hurjasti eteenpäin. Kirja kertoo myös siitä, kuinka kovasti urheilijat tekevät töitä menestyksen eteen ja miten paljon sisukkuutta maajoukkueesta löytyy. Jälkeenpäin Maria on miettinyt, tuliko kirjaan kuvailtua hieman liiankin rehellisesti omia henkilökohtaisia tuntemuksia, mutta toisaalta, ehkä se juuri tekee kirjasta niin tunteisiin uppoavan. Marian omasta joukkuehenkisyydestä ja nöyryydestä kertoo se, että näin jälkeenpäin hän edelleen miettii, tuleehan kirjasta tarpeeksi vahvasti esille se, että kyseessä ei ollut vain yhden ihmisen aikaansaannos, vaan sen takana oli iso ryhmä valtavan taitavia ihmisiä: urheilijoita, valmentajia ja muita tukijoukkoja.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuvassa hymyilevä päävalmentaja Maria Wahlroos. Marialla on yllään SCL:n valkoinen fleece ja hänen kätensä on puuskassa.
Maria Wahlroos on toiminut naisten cheerleadingmaajoukkueen valmentajana vuodesta 2016 lähtien.

 

Vinkit valmentajalle luottamuksen ja voittajan asenteen luomiseen

Näin tehdään ihme -kirjassa korostuu luottamuksellinen suhde valmentajan ja urheilijoiden välillä. Mitä vinkkejä Marialla on antaa nuorille tai vanhemmillekin valmentajille, kuinka tuollainen luottamus saadaan joukkueessa aikaan?

— Luottamuksellisen suhteen rakentaminen on pitkä prosessi, joka kehittyy koko ajan. Muista, että olet siellä urheilijoiden takia. On tärkeää, että tietoisesti luotat urheilijoihin. Ehkä sinulla on vaikkapa ajatus, miten urheilija oppisi jonkun uuden asian, mutta urheilija itse haluaakin koettaa erilaista tapaa. Anna hänen tehdä niin. On monta eri tapaa päästä samaan päämäärään ja vaikka yritys epäonnistuisi, voi siitä silloinkin ottaa opiksi.

Ajatuksen voima on suuri. Joskus leikkimielisellä haastamisella voi saada urheilijan onnistumaan uudessa jutussa, joskus taas on tarpeen tehdä asiat päinvastoin kuin ennen; esimerkiksi vaihtaa temppujen paikkaa ohjelmassa, ja näin saadaan uudet taidot onnistumaan. Marian menestyksen resepti onkin: jos teet asiat paremmin kuin parhaat, ei kukaan voi olla parempi.

— Oikean asenteen ja ilmapiirin suhteen olet valmentajana itse jatkuvasti esimerkki – hyödynnä sitä. Jos teet itse paljon töitä ja näytät, ettet päästä itseäsi helpolla, tekevät urheilijat todennäköisesti samoin. Osoita, miten tärkeää tämä kaikki on sinulle. Kannusta ja anna hyvää palautetta, vaikka joskus joutuisitkin itse samalla kamppailemaan epäilysten kanssa. Toimiva kommunikaatio suuntaan ja toiseen on tärkeää, joten herätä myös avointa keskustelua.

 

Miten urheilija voi rakentaa luottamusta ja hyvää ilmapiiriä joukkueessa?

Maria kertoo kirjassaan, kuinka hänelle on tärkeää luottaa urheilijoihinsa. Mitä urheilijat itse voivat tehdä, jotta joukkueessa olisi luottamuksellinen ilmapiiri sekä asenne, joka mahdollistaa huipulle pääsyn?

— Urheilijana cheer-joukkueessa sinun kannattaa osoittaa aktiivisuutta osallistumalla yhteisiin keskusteluihin sekä tapahtumiin. Noudata myös yhdessä sovittuja toimintatapoja ja hoida kunnialla sovitut asiat. Ole myös rohkea ja sano reilusti, jos et pystykään pitämään kiinni sovituista asioista tai sinulla on joku ongelma. Tule juttelemaan joko valmentajalle tai ota asia puheeksi joukkueen kapteenin kanssa.

Maria kehottaa urheilijoita luottamaan, että joukkuekaverit kyllä hoitavat oman hommansa.

— Jokaisella on oma tapa saavuttaa tavoitteet, eikä kannata ajatella, että se oma tapa olisi ainut oikea. Kateudelle ei myöskään kannata antaa liikaa tilaa mielessään tai verrata itseään muihin. Jos joku toinen oppii tietyn taidon ennen sinua, ei se ole sinulta mitään pois. Ja muista myös, että se toinen on saattanut harjoitella kyseistä asiaa vuosia tai olla muuten paremmassa lähtökohdassa onnistumiseen. Pidä myös silmät auki, ja jos huomaat jonkun tarvitsevan apua – tarjoa sitä.

Maria muistuttaa, että hyvä asenne on myöskin taito, jota voi opetella. Esimerkiksi epäonnistumisessa ei ole mitään noloa, se vain tarkoittaa, että on mahdollista oppia jotain uutta. Joukkueella itsellään on iso rooli siinä, että luodaan yhdessä kannustava yhdessä tekemisen ilmapiiri.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuvassa seitsemän naisten cheermaajoukkueen urheilijaa. Neljä takarivin urheilijaa seisoo, kolme eturivin urheilijaa on polviseisonnassa. Reunimmaisimmilla urheilijoilla on käsi lanteilla. Urheilijoilla on päällään sinivalkoinen kisa-asu. Kaikki hymyilevät.
Uutuuskirjassa kerrotaan esimerkiksi, miten luottamusta voi rakentaa joukkueessa.

Vanhemman tuki ja tsemppi nuorelle urheilijalle on tärkeää

Osa maajoukkueen urheilijoista on vasta lukioikäisiä nuoria. Vanhempien tuella on suuri merkitys lapsen harrastamiselle etenkin, kun ikää on vasta verrattain vähän ja todennäköisesti asutaan vielä kotona. Miten vanhempi voi parhaiten tukea omaa lasta, joka harrastaa cheerleadingia ja pyrkii siinä kohti huippua?

Maria kannustaa vanhempia rohkeasti mukaan lajin parin.

— Jos ei itse halua aloittaa lajia, on tarjolla monta eri tapaa olla mukana joukkueen arjessa. Voi vaikkapa tarjoutua avuksi leireille, tehdä vapaaehtoistyötä varainkeruun merkeissä tai muita pienempiä juttuja. Lapselle on tärkeää, että vanhempi on harrastuksessa tukena. Harjoituksiin kuljettaminen, kustannuksissa auttaminen sekä jatkuva kannustaminen ovat konkreettisia tapoja, jotka mahdollistavat nuorelle lajin parissa kehittymisen.

Näin tehdään ihme -kirjaa Maria suosittelee jokaiselle lajista kiinnostuneelle. Myös vanhemmat, jotka ovat jo seuranneet lajia lapsensa harrastamana, ovat saaneet kirjan myötä aivan uudenlaisen sukelluksen lajiin ja oppineet uusia asioita. Eikä tosiaan koskaan ole liian myöhäistä itsekin aloittaa cheerleadingia, innostuihan kirjan kirjoittaja Ulla Applesinkin lajista vasta lastensa harrastamisen myötä.

 

Maajoukkue ei koronasta lannistu

Tämän haastattelun tekemisen hetkellä näyttää, että maailmanmestaruuskisat siirtyvät todennäköisesti nyt syksylle 2021 ja täysin auki on, pääseekö joukkue matkustamaan Orlandoon vai järjestetäänkö kisat jollain tapaa etänä. Maajoukkueella on ollut vain yksi leiripäivä koko tämän kauden aikana, siitäkin jo aikaa monta kuukautta. Marialla on vain hyvää sanottavaa urheilijoistaan tänä poikkeuksellisena aikana.

— Urheilijat ovat toki odottavalla mielellä ja epätietoisia monesta asiasta, mutta ovat ottaneet tämän kaiken hyvin kypsästi ja ammattimaisesti. Pandemian tuomat rajoitukset ja epävarmuus ovat saaneet arvostamaan lajia ihan uudella tavalla. Joukkue on nauttinut valtavasti ennen niin itsestäänselvistä asioista, kuten stunttailusta.

Selvää lienee, että tätä intohimoa ja määrätietoisuutta ei pysäytä edes pandemia ja Suomi tullaan jatkossakin näkemään maailman huipulla, vahvempana kuin koskaan.

Kuvassa kolme maajoukkueen naisurheilijaa jonomaisesti. Keskimmäinen halaa ensimmäistä ja viimeisen urheilijan kädet on keskimmäisen urheilijan harteilla. Urheilijat hymyilevät-
Suomen naisten cheerleadingmaajoukkue ei lannistu koronasta.

 

Kirjoittaja: Pirita Valtonen, SCL viestintätyöryhmä.

Yhteistyössä on voimaa

Vaikka cheerleadingkilpailuissa ollaankin vastakkain, niin seuratyötä voidaan tehdä ja kehittää yhteistyössä. Tästä esimerkin antavat tamperelaiset cheerleadingseurat, jotka ovat yhdistäneet voimansa niin huippu-urheilussa kuin koronahaasteidenkin selättämisessä.

Tampere on ollut 90-luvulta saakka useamman cheerseuran kaupunki. Nykyisin Tampereella toimivat Dream Team Cheerleaders ja Pyrintö Cheer Team tekevät tiivistä yhteistyötä, vaikka kilpailuissa ollaankin vastakkain. Yhteistyötä tehdään urheilijoiden etu edellä, sillä tavoitteena on, että jokaisella tamperelaisella innokkaalla harrastajalla on mahdollisuus harrastaa monipuolisesti cheerleadingia sekä cheertanssia.

– Yhteistyö seurojen välillä on lähtenyt siitä, että seuroissa toimivat henkilöt ovat tunteneet toisiaan jo muistakin yhteyksistä. Tästä yhteistyötä on ollut helppo lähteä rakentamaan, taustoittaa Pyrintö Cheer Teamin lajipäällikkö Anna Sällylä.

–  Se on helpottanut, että seuroilla on samantyyppiset arvot, toimintatavat sekä suhtautuminen seuratyön tekemiseen. Molemmat ovat voineet luottaa omaan juttuunsa ja toisiinsa, joten yhteistyö on sujunut mutkattomasti vuosien ajan, toteaa DTC:n entinen puheenjohtaja Josefina Palvalin.

Seurojen yhteistyö näkyy ja kuuluu monin eri tavoin. DTC:n ja PCT:n toimistojen henkilökuntien tapaamisissa vaihdetaan ideoita ja annetaan tukea ajankohtaisiin haasteisiin, esimerkiksi nykyisessä koronatilanteessa. Vuosi 2021 alkoi niin ikään yhteistyöllä, kun seurojen valmentajat kouluttautuivat yhdessä psyykkisen valmennuksen koulutuksessa.

Seuroille on tärkeää, että heidän harrastajansa pääsevät näkemään toisiaan ja sen vuoksi seurat ovatkin jo pitkään järjestäneet yhteistreenejä sekä yhteisiä kenraaliharjoituksia ennen kilpailuita. Yhteistilaisuuksiin halutaan panostaa myös jatkossa, kun tilanne sen taas sallii.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuvassa Dream Teamin ja Pyrintö Cheer Teamin harrastajia yhteiskenraaleissa vuonna 2017.

DTC ja PCT ovat luoneet valmentajilleen sekä harrastajilleen monipuolisesti erilaisia mahdollisuuksia kehittyä lajin parissa. Vuonna 2018 seurat järjestivät yhteisen pikku akatemian toiminnan, jossa tarjottiin yläkoululaisille harrastajille aamutreenejä vuorotellen molempien seurojen tiloissa. Rahoitus toimintaan saatiin seuroilta.

Vuonna 2014 seurat yhdistivät voimansa huippu-urheilussa ja järjestivät yhteisen maajoukkuekarsintaringin, johon kummankin seuran urheilijat saivat hakea. Molempien seurojen vastuuvalmentajat pitivät toimintaa yllä syys- ja kevätkauden ajan, Cheerleadingliiton liittojohtoisen maajoukkueen karsintoihin saakka.

Tamperelaisseurojen esimerkki kertoo positiivista viestiä siitä, että yhteistyössä on voimaa. Sen sijaan, että resursseja käytettäisiin taisteluun harrastajista tai olosuhteista, toimintaa kehitetään toista sparraillen ja eteenpäin kannustaen. Vuosienkin jälkeen cheerseurojen välinen yhteistyö Tampereella kukoistaa.

 

Kirjoittaja: Jenna Vartiainen, SCL viestintätyöryhmä.
Kuva: PCT:n ja DTC:n yhteiskenraalit vuonna 2007.