Suomen Cheerleadingliitto järjestää hyväntekeväisyystempauksen tulevana viikonloppuna SM-kilpailuissa.
Helsingin jäähallilla lauantaina 14.12. järjestettävien SM-kilpailuiden yhteydessä järjestetään vanhojen maajoukkueasujen myynti, jonka tuotto kokonaisuudessaan lahjoitetaan Hope ry:lle lasten ja nuorten liikunnan ja urheilun tukemista varten.
Maajoukkueasut ovat merkittävä osa Suomen Cheerleadingliiton historiaa ja lajin kehitystä Suomessa. Lauantaina myynnissä olevat asut ovat MM-kilpailuihin lähettämien joukkueiden esiintymispukuja. Asuja on nähty MM-matolla vuodesta 2007 alkaen, aina vuoteen 2017 asti. Asuissa ovat kilpailleet niin naisten maajoukkue, sekamaajoukkue kuin tanssimaajoukkuekin.
Asut myydään kappaleittain. Yksi asu koostuu yläosasta ja alaosasta, asusta riippuen mukaan tulee myös aluspaita.
Hyväntekeväisyystempauksella halutaan tukea lasten ja nuorten liikunnan ja urheilun harrastamista. Suomen Cheerleadingliitto pitää tärkeänä että kaikilla on mahdollisuus harrastaa liikuntaa taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Hyväntekeväisyyskohteeksi valikoitunut Hope ry tarjoaa valtakunnallisesti vähävaraisille lapsille mahdollisuuden kokeilla uutta harrastusta tai aloittaa pitkäkestoisemman harrastamisen, ja tukee lasten mahdollisuutta jatkaa jo olemassa olevia harrastuksia. Suomen Cheerleadingliiton jäsenseuroja toimii 40:llä paikkakunnalla Hangosta Rovaniemelle, innostaen noin 12000 harrastajaa lajin pariin.
Hyväntekeväisyystempauksesta lisätietoja antaa järjestösihteeri Emma Catani emma.catani@scl.fi tai 0503766225.