Uutiset > Yleinen > Cheerperhe kasvoi alkuvuonna kuudella uudella seuralla

Cheerperhe kasvoi alkuvuonna kuudella uudella seuralla

Suomen Cheerleadingliiton hallitus hyväksyi 10.6.2020 hallituksen kokouksessa Suomen Cheerleadingliiton jäseneksi kaksi uutta seuraa Naantalin Voimistelijat ja Celestial Stars Cheer Teamin Heinolasta.

Yhteensä Suomen Cheerleadingliitto on hyväksynyt vuoden 2020 ensimmäisellä vuosipuoliskolla peräti 6 jäsenhakemusta.

– Liittymällä Suomen Cheerleadingliittoon haluamme edelleen kehittää cheerleadingtoimintamme laatua muun muassa valmentajien kouluttautumisen kautta. Meillä on jo vuosia ollut cheerleadingtoimintaa hyvissä puitteissa ja nyt toiminnan kasvun myötä haluamme lähteä panostamaan cheerleadingjaostoomme entistä enemmän. Tällä hetkellä etsimme lisää valmentajia tiimiimme kehittämään naantalilaista cheerleadingia, kertoo seurakoordinaattori Erna Kasterinne Naantalin voimistelijoista.

– Tavoittelemme uuden cheerleadingin erikoisseuran perustamisella lajin tunnettuuden lisääntymistä omalla alueellamme. Uudessa seurassa pääsemme keskittymään täysin cheerleadingiin ja meillä on jo runsaasti seuratoimijoita mukana edistämässä yhteistä asiaamme. Lisäksi haluamme taata, että seurassamme kaikilla lapsilla ja nuorilla on mahdollista harrastaa, kommentoi uunituoreen heinolalaisen Celestials Stars Cheer Teamin toiminnanjohtaja Saija Hokkanen.

Suomen Cheerleadingliiton kuusi uutta jäsenseuraa jakautuu tasaisesti liiton aluejaon mukaiselle viidelle alueelle.  Jokainen alue on saanut yhden uuden seuran lukuun ottamatta Pirkanmaa-Hämeen aluetta, johon on liittynyt kaksi seuraa. Uusista seuroista kolme sijaitsee kunnassa, josta ei aikaisemmin ole ollut Suomen Cheerleadingliittoon kuuluvaa seuraa. Neljä seuraa puolestaan ovat tällä hetkellä ainoita cheertoimijoita kuntansa alueella.

– Tavoitteemme on ollut vuonna 2020 saattaa yhä useampi cheerleading- ja cheertanssitoimintaa järjestävä seura osaksi cheerperhettä. Kuuden uuden jäsenseuran lisäksi olemme käyneet neljän seuran kanssa liittymisneuvotteluja sekä käyneet keskustelua kahden uuden seuran perustamisesta, kertoo liiton seurakehittäjä Niklas Hagel.

– Meille jokainen uusi jäsenseura on tärkeä. Laji kasvaa niin hurjaa vauhtia, että tarvitsemme lisää käsipareja cheerleadingin ja cheertanssin kehittämiseen ja harrastusmahdollisuuksien lisäämiseen. Seurakehittäjän työssä on ensiarvoisen tärkeä tuntea seurat sekä heidän tavoitteensa, vahvuutensa ja haasteensa. Pyrin tutustumaan seuroihin huolella jo jäsenhakemusvaiheessa ja viimeistään liittymisen jälkeen käymme keskustelua, miten voisimme palvella seuraa parhaiten, Hagel jatkaa.

Vaikka cheerleadingin harrastajamäärä on yli tuplaantunut viimeisen viiden vuoden aikana, on seurojen määrä pysynyt liki samana. Itse asiassa vuonna 2015 Suomen Cheerleadingliitolla on ollut täsmälleen saman verran cheerleadingseuroja, kun vuonna 2019 eli yhteensä 53 kappaletta.

– Toki seurojen määrä on vaihdellut tässäkin välissä vuosittain. Seurakenttä elää jatkuvasti. Lajin harrastajamäärän kasvu on kuitenkin syntynyt pääsääntöisesti jo olemassa olleiden seurojen toiminnasta. Kun vielä vuonna 2015 yhdessä jäsenseurassa oli keskimäärin 173 harrastajaa, niin vuonna 2019 harrastajia oli jo 278, tietää seurakehittäjä Hagel.

Keskimäärin jokainen jäsenseura on saanut 100 uutta harrastajaa viiden vuoden tarkastelujakson aikana, mikä tarkoittaa noin 20 harrastajaa eli noin yhtä joukkueellista cheerleading- tai cheertanssiharrastajia vuodessa.

Vuonna 2020 Suomen Cheerleadingliittoon ovat liittyneet Celestial Stars Cheer Team, Kempeleen Naisvoimistelijat, Muuramen Syke, Naantalin Voimistelijat, Valkeakosken Voimistelijat ja Voimisteluseura Helsinki. Tällä hetkellä Suomen Cheerleadingliitolla on 59 jäsenseuraa.