Uutiset > Yleinen > Cheertanssimaajoukkue tavoittelee historiallista maailmanmestaruutta ”Made in Finland”-teemalla!

Cheertanssimaajoukkue tavoittelee historiallista maailmanmestaruutta ”Made in Finland”-teemalla!

Vahva, nälkäinen ja kokenut. Nämä adjektiivit kuvaavat parhaiten Suomen cheertanssimaajoukkuetta, joka suuntaa MM-kisoihin Orlandoon tavoitteenaan historiallinen maailmanmestaruus.

Tänä vuonna moni asia tehdään toisin. Ensimmäistä kertaa tanssimaajoukkueen historiassa koreografia on täysin suomalaista käsialaa alusta loppuun. Aikaisempina vuosina koreografian työstäminen on nojannut vahvasti yhdysvaltalaisiin arvostettuihin koreografeihin. Tulokset ovat olleet hyviä, lähes erinomaisia, mutta maailmanmestaruutta niillä koreografioilla ei ole ikinä saavutettu. Tänä vuonna joukkueen koreografia tilattiin Hypeleticsiltä, joka on maajoukkueen kapteenin Viivi Kettulan ja joukkueen innovaattorin Saara Hynysen koreografiapalveluja tarjoava yritys.

”Hypeleticsin luoman koreografian tuoma etu on siinä, että se on tehty täysin tämän joukkueen vahvuuksien mukaan ja niitä tukemaan. Mieleenpainuvassa koreografiassa nähdään maailmanluokan teknistä osaamista niin koko joukkueen suorittamana, kuin yllättäviä sooloja. Kotimaisen koreografian lisäksi olemme kehittäneet uusia, omia ajatus- ja suoritustapoja näyttääksemme lavalla entistä nopeampia kuvionvaihdoksia, siirtymiä ja pom-työskentelyä saaden teknisesti haastavan tanssin näyttämään vaivattomalta”, kertovat joukkueen valmentajat Mila Tanttu ja Jonna Ruikka.

Suomen cheertanssimaajoukkueen vahvuuksia ovat jo monen vuoden ajan olleet fyysisyys ja sporttisuus, jotka ovat näkyneet pom-tekniikassa, tekemisen voimassa sekä korkeina hyppyinä. Nyt joukkueen vahvuus on kuitenkin made in Finland -asenne kaikessa merkityksessään. Luotto omaan tekemiseen loistaa urheilijoiden kasvoilta. Urheilijat selkeästi nauttivat mieleenpainuvan, teknisesti haastavan ja vauhdikkaan ”boss”-teemaisen shown esittämisestä.

Joukkueen kapteenisto Lyyra Simpura, Viivi Kettula, Jenna Rajala ja Emilia Uusikorpi avaavat urheilijoiden mietteitä käynnissä olevasta kaudesta.

”Tänäkin vuonna valmistautuminen MM-lavalle sujuu suunnitellussa aikataulussa, ja luotamme täysin prosessiin. Itsevarmuus on nostettu tällä kaudella erityisen isona teemana tapetille. Koska luotamme toisiimme ja itseemme, olemme saaneet rakennettua koko joukkueen kattavan varmuuden. Olemme myös keskustelleet paljon turvallisen ilmapiirin merkityksestä. Ilmapiiri, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja tuoda omat näkemyksensä esille, luo pohjan itsevarmalle, vahvalle ja yhtenäiselle joukkueelle. On etuoikeus kulkea tämän joukkueen kanssa kohti yhteistä maailmanmestaruustavoitetta”.

Kuva cheertanssimaajoukkueen MM-kilpailusuorituksesta lokakuussa 2021. Vuoden 2021 MM-kisat kilpailtiin virtuaalitoteutuksena. Kuva: Venla Tuhkanen.

Poikkeusvuodet ovat tehneet paljon hyvää suomalaiselle cheertanssille. Valmentajilla ja lajitoimijoilla on ollut aikaa analysoida suomalaista cheertanssia ja toteuttaa strategiaa suomalaisen cheertanssin kehittämiseksi.

”Poikkeusaikana olemme hyödyntäneet yhä vahvemmin suomalaista osaamista, mikä onkin johtanut siihen, että olemme aidosti pystyneet luomaan oman, suomalaisen tyylin ja tavan tehdä asioita – niin itse tanssin kuin toimintatapojen näkökulmasta. Tänä vuonna luotetaan täysin suomalaiseen osaamiseen ja tyyliin”, Tanttu selventää.

Edellisistä MM-kilpailuista on poikkeuksellisesti vain puoli vuotta aikaa. Tämän Tanttu näkee etuna.

”Suurin osa nykyisestä joukkueesta oli viime kaudella mukana voittamassa MM-hopeaa, ja sen ansiosta siirtymä tähän kauteen sujui saumattomasti ja pääsimme heti jatkamaan siitä, mihin viime kaudella jäätiin. MM-kultatavoite sai lisäbuustia MM-hopeasta, jolla osoitimme suomalaisen cheertanssin kuuluvan maailman kärkeen”.

Tällä hetkellä joukkueen valmistautumisessa on käynnissä vaihe, jota joukkue kutsuu MM-ralliksi. MM-rallissa keskitytään ohjelmakunnon kehittämiseen fysiikkavalmentajan suunnitteleman ohjeiden mukaisesti, jotta kisakunto saadaan ajoitettua optimaalisesti. Samaan aikaan fokus on ohjelman yhtenäisyyden sekä synkronisaation hiomisessa sekä viimeistelymuutosten tekemisessä.

”MM-kilpailun lähestyessä kisafiilistä haetaan live- ja etäesiintymisistä, ja ennen kaikkea nautitaan matkan jokaisesta hetkestä!”, Tanttu summaa joukkueen tunnelmia.

Cheertanssimaajoukkue suuntaa kohti Orlandoa 15. huhtikuuta. Suomalaisfaneilla on mahdollisuus nähdä joukkueen ohjelman vielä Vierumäellä 9.4. sekä torstaina 14.4., kun joukkue esiintyy viimeisen kerran avoimessa send off-tilaisuudessa Töölön Kisahallissa.

Cheerleadingin MM-kisat järjestetään 20.-22.4. Orlandossa Yhdysvalloissa. Sijoitukset ovat selvillä 22.-23.4. välisenä yönä Suomen aikaa.

Medialle tiedoksi: Cheerleadingin maajoukkueiden lehdistötilaisuus järjestetään keskiviikkona 13.4. klo 13-14 Sporttitalolla Helsingissä. Lisätietoja täältä

Cheertanssimaajoukkueen urheilijat löydät täältä.