Cheerleadingin MM-kilpailuissa Orlandossa jaetaan myös junioreiden maailmanmestaruudet. Juniorit kilpailevat keskiviikkona 20.4. myöhään illalla.
Tyttöjen cheer-sarjassa (Junior All Girl Elite) Suomea edustaa Team Finland Junior All Girl -joukkue, jossa urheilee 29 määrätietoista ja taitavaa cheerleaderia. Joukkueen on perustanut Keski-Uudellamaalla toimiva cheerleadingseura Spirit Shakin’ Cheerleaders. Urheilijat ovat kuitenkin lähtöisin kuudesta eri seurasta ja asuvat 16 eri kaupungissa.
MM-kilpailuiden ikärajasäännöt eroavat Suomen kilpailusäännöistä, joten eri seurojen urheilijoista kootut joukkueet ovat yleistyneet junioreiden puolella. Spirit Shakin’ Cheerleaders Blast -joukkue koottiin kesällä 2021 MM-karsintakilpailua varten ja joukkue lunasti junioreiden MM-edustuspaikan joulukuussa käydyissä karsintakilpailuissa.
Joukkuetta valmentavat Tia Kokkonen, Emilia Granholm sekä Cia Leino.
Joukkueen valmistautuminen kohti MM-kilpailuja on sujunut hyvin, vaikka joukkueen kokoamisesta on alle vuosi aikaa.
” Valmistautuminen on sujunut erittäin nousujohteisesti kohti MM-kilpailuja. Syksystä tullut kokemus on ollut joukkueelle erittäin arvokasta kevään kannalta. Vaikka koronapandemia on toki vaikuttanut valmistautumiseen, on fiilis pysynyt joukkueen sisällä korkealla”, valmentajat kertovat.
Suomi on tällä hetkellä hallitseva maailmanmestari tyttöjen cheer-sarjassa. Joukkueen tavoitteena on uusia maailmanmestaruus sekä tehdä MM-kisalavalla virheetön kilpailuohjelma. MM-kisalavalla nähdään huimasti taitoa urheilijoiden nuoresta iästä huolimatta.
”Lajitaidoissa joukkueemme vahvuudet ovat ehdottomasti stunteissa ja pyramideissa. Lisäksi urheilijat ovat erittäin kunnianhimoisia, määrätietoisia sekä rohkeita”, valmentajat ylistävät.
Urheilijat
Adelina Hakala | Vaasa |
Sara Harvio | Helsinki |
Sara Heikka | Järvenpää |
Noora Häkkinen | Tuusula |
Janna Hämäläinen | Hyvinkää |
Nelli Hämäläinen | Espoo |
Tiina Ikonen | Tuusula |
Saga Ingström | Vantaa |
Iida Jutila | Kerava |
Milla Juustila | Oulu |
Fanny Järvenpää | Espoo |
Siiri Kangas | Nurmijärvi |
Enni Kekäläinen | Siilinjärvi |
Fanni Koivusaari | Vaasa |
Elli Kontunen | Helsinki |
Sohvi Kuokkanen | Lahti |
Janette Lappalainen | Helsinki |
Anni Leinonen | Kuopio |
Nelli Lind | Janakkala |
Eerin Luomanen | Tuusula |
Minea Mäkinen | Vaasa |
Viivi Norrback | Vaasa |
Eeva Nurminen | Järvenpää |
Mimosa Paldanius | Kuopio |
Minnona Rancken | Vantaa |
Anniina Ruotsalainen | Siilinjärvi |
Viola Saarinen | Pori |
Henna Termonen | Lahti |
Carissa Tiri | Porvoo |
Team Finland Junior All Girl -joukkueen kilpailumatkaa on mahdollista tukea joukkueen verkkokaupasta.
Junioreiden maailmanmestaruudet ratkotaan Orlandossa, Yhdysvalloissa 20.4.2022. Kilpailuja voi seurata suorana ICU:n sivuilta.