Uutiset > Yleinen > Kiusaamisen vastainen Koppi Kaverista -sarja käynnistyy

Kiusaamisen vastainen Koppi Kaverista -sarja käynnistyy

Viime vuosien aikana julkisuuteen on noussut hälyttävän monia lasten ja nuorten liikunta- ja urheiluharrastuksissa tapahtuvaan kiusaamiseen, häirintään, syrjintään tai muuhun epäasialliseen kohteluun liittyviä uutisia. Suomen Cheerleadingliitto tuomitsee kaiken kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja epäasiallisen kohtelun, ja haluaa omalta osaltaan nostaa tätä tärkeää asiaa yleiseen keskusteluun ja tietoisuuteen.

Julkaisemme nyt syksyllä Koppi Kaverista -artikkelisarjan, jossa käsitellään erinäisiä aiheeseen liittyviä osa-alueita. Aihealueesta julkaistaan artikkelisarja liiton kotisivuilla, minkä lisäksi aiheeseen liittyvät tietoiskut ja vinkit jaetaan myös somekanavissamme. 

”Kiusaaminen, syrjiminen, haukkuminen, nimittely, fyysinen ja henkinen väkivalta, alistaminen, vähättely, seksuaalinen ja sukupuolinen ahdistelu sekä syrjintä ja rasismi eivät kuulu liikuntaan ja urheiluun, eivät mihinkään lajiin, eikä millekään tasolle, eikä niitä voida selitellä. Ne voivat aiheuttaa erityisesti lapselle ja nuorelle vakavia psyykkisiä ja fyysisiä seuraamuksia.” (Hanna Kosonen, tiede- ja kulttuuriministeri, ”Siitä on pikemminkin vaiettu” -julkaisu

Kiusaamistapauksissa mediaan nousevat useimmiten ne otsikot, joissa osapuolina ovat valmentaja ja urheilija. Viime vuosien laajoista tutkimuksista kuitenkin selviää, että eniten kiusaamista tapahtuu kanssaurheilijoiden tai joukkuetovereiden keskuudessa ja se on tyypiltään hyvin usein ryhmäpainotteista. Tämä siis tarkoittaa sitä, että joukkueessa ei ole vain ja ainoastaan yksi henkilö, joka kiusaa toista henkilöä, vaan tapauksissa on monta eri osapuolta.

Liikunta- ja urheiluharrastusten parissa työskentelevät tietävät, että ilmiö ei valitettavasti ole uusi; se vain on nyt noussut suuren kansan tietoisuuteen median kautta. Kiusaamista on tapahtunut ja tapahtuu edelleen kaikissa liikunta- ja urheilulajeissa yksilölajeista joukkuelajeihin niin valmentaja—urheilija- kuin urheilijoiden keskinäisissä suhteissakin.

 

Suomen Cheerleadingliitto mukana kiusaamisen vastaisissa kampanjoissa

Keväällä 2019 Suomen Cheerleadingliitto haastoi jäsenseuransa pohtimaan keinoja kiusaamisen ehkäisemiseen sekä siihen, miten ongelmatilanteissa toimitaan. Vastauksia jäsenseuroilta tuli hyvin ja ne ovat edelleen luettavissa nettisivultamme.

Keväällä 2022 SCL otti osaa Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) toteuttamaan laajaan tutkimushankkeeseen. SCL:n lisäksi mukana on noin 50 muuta urheilujärjestöä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää urheiluun liittyviä kokemuksia, niin myönteisiä kuin kielteisiäkin.

Tutkimushankkeiden lisäksi osallistumme aktiivisesti kiusaamisen vastaisiin kampanjoihin sosiaalisessa mediassa. Kannustamme jäsenseurojammekin jakamaan näitä postauksia omilla kanavillaan.

Tämän lisäksi on tärkeää, että jäsenseuroissamme keskustellaan avoimesti ja aktiivisesti kiusaamisesta, häirinnästä ja epäasiallisesta käytöksestä niin urheilijoiden, vanhempien, valmentajien kuin muidenkin seuratoimijoiden keskuudessa. Se, että asia pidetään esillä luonnollisella tavalla, mahdollistaa puuttumisen tapauksiin helpommin ja nopeammin. Tarkoituksena on myös varmistaa se, että urheilijalla on turvallinen, matalankynnyksen mahdollisuus kertoa kokemastaan tai näkemästään epäasiallisesta käytöksestä seuran sisällä. Vinkkejä ja ohjeita löytyy SCL:n jäsenseuroille tarkoitetusta toimintamallista epäasiallisen käytöksen ennaltaehkäisyyn sekä miten siihen on syytä puuttua.

Kannustamme myös jäsenseurojamme kertomaan urheilijoille ja harrastajille netistä löytyvistä asiantuntijapalveluista; joskus heidän voi olla helpompi jutella jollekin täysin ulkopuoliselle. Matalankynnyksen palveluita urheilijalle ovat esimerkiksi Et ole yksin -tukipalvelu sekä nettikiusaamisen tukipalvelu Sua varten somessa.

Lue lisää Koppi Kaverista -sarjasta.

Teksti: SCL:n viestintätyöryhmän jäsen Elina Salminen