Suomen urheilun eettinen keskus SUEK on julkaissut tutkimuksen, jossa selvitettiin urheilijoiden kokemuksia kilpaurheilussa. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä noin 50 urheilujärjestön kanssa ja siihen vastasi yli 2 000 kilpaurheilijaa. Suomen Cheerleadingliitto oli mukana tutkimuksessa.
Lähes 90 prosenttia vastaajista kertoi menevänsä mielellään harjoituksiin. Suurin osa vastaajista oli kuitenkin kokenut myös epäasiallista käyttäytymistä, syrjintää tai häirintää. Yleisintä oli oman tekemisen epäoikeudenmukainen ja pilkkaava arvostelu – vähiten koettiin fyysistä väkivaltaa.
– Kyselyyn vastanneista urheilijoista vain noin 30 prosenttia ei ole kokenut vastuutonta tai epäasiallista toimintaa. Tämän vuoksi tarvitaan tietoisuuden lisäämistä, aktiivista puuttumista ja selkeitä toimintaohjeita, joihin koko urheiluyhteisön tulee kiinnittää erityistä huomiota. Nyt on tärkeää katsoa yhden ihmisen sijaan koko urheilujärjestelmää ja sen toimintaa. Sivustakatsominen ei ole enää vaihtoehto, sanoo tutkimuksesta vastannut urheilupsykologi Satu Kaski.
Urheilun lieveilmiöiden poistaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja sitoutumista koko urheiluyhteisöltä. Suomen Cheerleadingliitto sitoutuu paremman urheilun rakentamiseen.
Lue lisää tutkimuksesta SUEKin sivuilta.