Cheerleadingliiton hallitus kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 17. tammikuuta. Kokouksessaan hallitus järjestäytyi vuodelle 2022. Hallituksen jäsenet ja vastuualueet luettavissa täältä. Hallituksen vastuualueet jakautuvat SCL organisaation eri toimielimien mukaisesti.
Lisäksi hallitus käsitteli kokouksessa ajankohtaista koronatilannetta ja sen vaikutuksia mm. maajoukkuetoimintaan sekä MM-kilpailujärjestelyihin ja sai katsauksen viime vuoden talouden toteumaan. Lisäksi hallitus sai tiedoksi kahden jäsenseuran, Aalto Predators ja Rivoli ry eroilmoitukset. Vuoden 2022 alkaessa Cheerleadingliitossa on 56 jäsenseuraa.
Lisäksi hallitus käsitteli vuoden vaihtumiseen liittyviä päätösasioita ja nimitti kilpailuvaliokuntaan uusia jäseniä. Hallitus keskusteli myös toistaiseksi täyttämättä olevan huippu-urheilukoordinaattorin rekrytoinnista. Rekrytointi käynnistetään mahdollisimman pian.
Cheerleadingliiton kilpailusäännöt uudistuvat
Hallitus sai kokouksessaan katsauksen myös ajankohtaiseen sääntöuudistustyöhön. SCL:n kilpailusääntöjen kokonaisuudistuksen tavoitteena on selkeyttää ja yhdenmukaistaa sääntödokumentti vastaamaan uutta kilpailujärjestelmää. Kilpailusääntöjen turvallisuusosioon ei tässä yhteydessä esitetä muutoksia vaan SCL:n alaisissa kilpailuissa noudatetaan edelleen ECU:n sääntöjä. Kauden 2022-2023 säännöt julkaistaan maaliskuun loppuun mennessä. Jäsenistö pääsee keskustelemaan sääntöuudistuksesta ja ehdotettavista muutoksista sääntöfoorumissa 3. maaliskuuta. Sääntöforum järjestetään virtuaalisesti.
Lisätietoja: Cheerleadingliiton hallituksen puheenjohtaja Riikka Taivassalo, riikka.taivassalo@scl.fi